Kävin lukemassa kokoomuspuolueen tavoitteet ja valintani on kokoomus

Sääntöjensä mukaan Kokoomuksen tarkoituksena on toimia seuraaville pääperiaatteille rakentuvien, puolueen ohjelmissa täsmennettyjen pyrkimysten toteuttamiseksi:

* Suomen itsenäisyyden turvaaminen ja kansojen välisen ymmärryksen lisääminen kansainvälistä oikeudenmukaisuutta sekä väkivallatonta vuorovaikutusta edistämällä,

* isänmaahan kohdistuvan kiintymyksen ylläpitäminen ja vahvistaminen,

* yksilökeskeisyyteen perustuvan, ihmisen aineellisesti ja sosiaalisesti turvattuun elämään tähtäävän sekä jokaisen ihmisen henkisen kasvun ja persoonallisuuden laajentaminen oikeutta kunnioittavan yhteiskunnallisen vakaumuksen edistäminen,

* yksilöllisen mielipiteenilmaisun vapauteen, kansalaisten tasavertaiseen osallistumisoikeuteen, kansalaisten perusturvallisuuden takaamiseen ja yhteiskunnalliseen moniarvoisuuteen ja suvaitsevaisuuteen perustuvan kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestelmän kehittäminen,

* edellytysten luominen sellaiselle markkinatalouteen perustuvalle taloudelliselle toiminnalle, joka edistää sosiaalista turvallisuutta ja hyvinvointia sekä ekologisesti kestävää kehitystä maailmassa.
9302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Koettele mielessäsi ovatko kirjoitukset ja toiminta yhdensuuntaisia.
Kokoomus on ollut päätekijöitä Suomen itsenäisyyden hävittämisessä.
Siksi nyt tarvitaan Itsenäisyyspuoluetta.

Äänestä

Juuri mainitsemiesi kriteerien mukaan. Suomi voi olla suvereeni tällä hetkellä tässä maailmantilanteessa vain tekemällä tiivistä yhteistyötä Euroopan kanssa.

Äänestä
  • Mitä yhteistyötä ja suvereenisuutta se on, kun muut määräävät suomalaisten asoista. Päätösvaltaa ei saada takaisin muuten kuin äänestämällä Itsenäisyyspuoluetta.

    Äänestä

Lainauksesi kertoo, että kokoomus on rikkonut myös sääntönsä ja ohjelmansa hyväksyessään EU-vallan maahamme. Nyt se on valmis jatkamaan petoksen tekoaan vaatiessaan, että EU:n perustuslaki vahvistetaan oman perustuslakimme yläpuolelle.
Tarvitsee olla jo maanpetturin luonne, että tuollaisen hyväksyy.
Esiintymisestäsi päätellen kokoomuksessa jo kovasti pelätään äänikatoa Itsenäisyyspuolueelle. Siihen on todella aihetta.

Äänestä
  • paljon vapaampi nyt, kun olemme EU:n jäsen.
    Miksi kaikki pohjoismaat ja Baltian maat ovat EU:ssa ja/tai Natossa.

    Teidänlaisenne jättäisi Suomen yksin ajopuuksi,
    joka myös romahduttaisi Suomen ulkomaankaupan ja johtaisi elintasomme romahtamiseen.

    Äänestä

  • Kokoomus- varma valinta kirjoitti:

    paljon vapaampi nyt, kun olemme EU:n jäsen.
    Miksi kaikki pohjoismaat ja Baltian maat ovat EU:ssa ja/tai Natossa.

    Teidänlaisenne jättäisi Suomen yksin ajopuuksi,
    joka myös romahduttaisi Suomen ulkomaankaupan ja johtaisi elintasomme romahtamiseen.

    Todellisuudessa EU-Suomella ei ole lainkaan ulkopoliittista liikkumatilaa. Maamme on varauksettomasti noudatettava EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Tämän on EU-määrännyt ja unionin kumartajat nöyrästi hyväksyneet.
    Kaikissa kansainvälisissä järjestöissä EU-Suomen on oltava EU:n määräämällä kannalla. Mitään omaa, itsenäistä ulkopolitiikkaa ei enää ole.
    Etkö tätä tiennyt vai esititkö tietoisesti täyttä valhepuppua?

    Äänestä

  • Kokoomus- varma valinta kirjoitti:

    paljon vapaampi nyt, kun olemme EU:n jäsen.
    Miksi kaikki pohjoismaat ja Baltian maat ovat EU:ssa ja/tai Natossa.

    Teidänlaisenne jättäisi Suomen yksin ajopuuksi,
    joka myös romahduttaisi Suomen ulkomaankaupan ja johtaisi elintasomme romahtamiseen.

    jaa jos et tierä kauppapolitiikasta ole hiljaa suomi ei saa tehdä eu n ulkopuolelle euronkaa kauppaa ilman lupaa se siitä vapauresta

    Äänestä

Suomen pitää ensin itsenäistyä, ennekuin voidaan puhua sen turvaamisesta.

Äänestä

Järkyttävää todeta sdp:n ohella suurimman maanpetos puolueen häikäilemätön yritys väittää mustaa valkoiseksi. Meneepä härskiksi ylikansallisen kokoomuksen temppuilu. Johan nyt alakoululainenkin tajuaa sen, että jos käskyt tulee rajojen takaa, ei käskyn vastaanottaja tee sitä päätöstä itse vaan sen tekee rajan tuolla puolen asuva. Sekö on sitä kokoomuksen itsenäisyyttä?- --Voihan ressukoita. Eipä näytä polku ruusuiselta kokomustat-puolueess.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Varma valinta kirjoitti:

Sääntöjensä mukaan Kokoomuksen tarkoituksena on toimia seuraaville pääperiaatteille rakentuvien, puolueen ohjelmissa täsmennettyjen pyrkimysten toteuttamiseksi:

* Suomen itsenäisyyden turvaaminen ja kansojen välisen ymmärryksen lisääminen kansainvälistä oikeudenmukaisuutta sekä väkivallatonta vuorovaikutusta edistämällä,

* isänmaahan kohdistuvan kiintymyksen ylläpitäminen ja vahvistaminen,

* yksilökeskeisyyteen perustuvan, ihmisen aineellisesti ja sosiaalisesti turvattuun elämään tähtäävän sekä jokaisen ihmisen henkisen kasvun ja persoonallisuuden laajentaminen oikeutta kunnioittavan yhteiskunnallisen vakaumuksen edistäminen,

* yksilöllisen mielipiteenilmaisun vapauteen, kansalaisten tasavertaiseen osallistumisoikeuteen, kansalaisten perusturvallisuuden takaamiseen ja yhteiskunnalliseen moniarvoisuuteen ja suvaitsevaisuuteen perustuvan kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestelmän kehittäminen,

* edellytysten luominen sellaiselle markkinatalouteen perustuvalle taloudelliselle toiminnalle, joka edistää sosiaalista turvallisuutta ja hyvinvointia sekä ekologisesti kestävää kehitystä maailmassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu