Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

tissit lastin

vastaanottajana. Kyllä se tekee gutaa, kun saa kunnolla isojen rintojen välissä melaansa uittaa, melkein naisen suuhun asti, ja nainen voi siinä samalla hiukan pussejakin hivellä. Ja sitten se purkaus ja valuma. En ymmärrä, miksi katsella videoita sun muita, kun voi näin nautinnollisesti katsella omaakin toimintaa, siinä on jotakin tosi herkkää. Monta hyvää tilaisuutta mennyt ohi sormien, kun tytön riisuttua rintsikat, on huomannut, ettei sen tisseistä ole mihinkään tämän laatuiseen hommaan. Toki ne pikkutissitkin on sitten hoidettava, eli tyydyttävä jyystämään jalkoväliä. Mahtaako asia olla niin, vai onko pelkästään minun kohdalle sattunut, että pikkutissisillä naisilla on myös olemattomat häpyhuulet. Pienet riekaleet siellä sisällä.
41156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

voi sua ressukkaa kun en osaa pienillä tisseillä leikkiä. Kyllä on omat taitosi nyt kyseenalaiset

Äänestä
  • ne pikkutissit on niin surkeita, että niitä ei juuri viitsi edes vilkaista. Omistajan pillua voi pikkusen jyystää, noin ihan vaan omaksi iloksi ja helpotukseksi, voittaa sentään oman käden, mutta muuten olkaa rauhassa. Onneksi löytyy myös sellaisia, joilla on tisseissä sisältöäkin.

    Äänestä

  • pojatsu kirjoitti:

    ne pikkutissit on niin surkeita, että niitä ei juuri viitsi edes vilkaista. Omistajan pillua voi pikkusen jyystää, noin ihan vaan omaksi iloksi ja helpotukseksi, voittaa sentään oman käden, mutta muuten olkaa rauhassa. Onneksi löytyy myös sellaisia, joilla on tisseissä sisältöäkin.

    provo.

    Äänestä

  • n21 kirjoitti:

    provo.

    Kyllähän se on niin että hoikilla ja pienirintaisilla naisilla on nimenomaan ulkonevat sisemmät häpyhuulet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pojatsu kirjoitti:

vastaanottajana. Kyllä se tekee gutaa, kun saa kunnolla isojen rintojen välissä melaansa uittaa, melkein naisen suuhun asti, ja nainen voi siinä samalla hiukan pussejakin hivellä. Ja sitten se purkaus ja valuma. En ymmärrä, miksi katsella videoita sun muita, kun voi näin nautinnollisesti katsella omaakin toimintaa, siinä on jotakin tosi herkkää. Monta hyvää tilaisuutta mennyt ohi sormien, kun tytön riisuttua rintsikat, on huomannut, ettei sen tisseistä ole mihinkään tämän laatuiseen hommaan. Toki ne pikkutissitkin on sitten hoidettava, eli tyydyttävä jyystämään jalkoväliä. Mahtaako asia olla niin, vai onko pelkästään minun kohdalle sattunut, että pikkutissisillä naisilla on myös olemattomat häpyhuulet. Pienet riekaleet siellä sisällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu