VM:n ongelmat

Itse olen ollut mukana nyt viidessä eri vm yrityksessä. Näistä kolme ensimmäistä meni konkurssiin, neljäs muutti palkkiojärjestelmänsä ja tuotteet sellaiseksi että kiinnostus loppui ja viidennessä nyt vielä roikun kiinni.

Näitä tehdessäni olen todennut sen, ettei kannata lähteä mukaan uusiin viritelmiin, koska on todella suuri riski, että yritys lopettaa alkutaipaleella syystä tai toisesta, jolloin olet tehnyt todella paljon turhaa työtä.

Toinen ongelma on se, ettei riitä vaikka itse olisit todella aktiivinen, sillä olen huomannut että ns. "kovatkin" verkostomarkkinoijat eivät lopulta juuri tikkua ristiin asian eteen laita. Tässä nykyisessä firmassa jossa olen mukana, joka sekin on melko "tuore" on tullut eteen täysin sama ongelma, ei auta vaikka itse olen hankkinut yli 10 uutta edustajaa, koska näistä vain muutama on hankkinut yhden tai kaksi edustajaa ja sitten taas nämä heidän hankkimansa ei ole tehneet yhtään mitään.

Seuraavaksi tuleekin sitten se eteen, että osa porukasta lopettaa siihen vedoten, että kun organisaatio ei kasva!? Aivan käsittämätöntä!!! No eihän se kasva ellei kukaan mitään tee. Entistä ihmeellisemmaksi asiasta tekee se, että koska olen huomannut tämän ongelman olemassa olon edellisiä firmoja tehdessäni, niin olen jokaiselle uudelle hankkimalleni edustajalle painottanut, että on turha lähteä mukaan ollenkaan, ellei aio mitään tehdä, niin silti mukaan lähdetään eikä silti tehdä yhtään mitään. Tämä sama ongelma on tähänasti ollut kaikissa vm viritelmissä joissa olen mukana ollut ja alkaa kyllä tuntumaan siltä että kohta vm touhut meikäläisen kohdalta riittää.

Arvioisin, että olen elämäni aikana rekrytoinut noin 40-50 edustajaa eri vm yrityksiin ja ns. ilmaisia prelaunch jäseniä arviolta vieläkin enemmän. Jotakuta varmasti kiinnostaa, jotta paljon on varmaa paalua tullut? Totuus on että vähän tupakkirahoja...

Olen näin jälkiviisaana tuuminut, että kun olisin aikoinani aloittanut jossain vakaassa vanhassa firmassa, niin ehkäpä sitä paaluakin saattaisi muutama satku kuussa tulla!?

Uskon että moni pitää meikäläistä "kovana" verkostoijana ja aktiivimpina aikoinani minulle tarjottiin jos jonkinlaista firmaa lähes joka viikko. Aina kun tuli uusi firma markkinoille, niin johan alkoi puhelin laulamaan, jotta joko oot mukanan jne. Olen melko varma, että kaltaisijani "kovia" verkostoijia on melko paljon suomen niemellä!?

Itse olen tavannut "urani" aikana vain pienen kourallisen verkostoijia, jotka oikeasti sillä rahaa ovat edes vähän tehneet, mutta arvioisin että yli 90% ei tienaa kulujen jälkeen mitään tai todella mitättömästi.

Nykyinen firma on mielestäni erittäin hyvä, mutta ei tahdo huvittaa, koska kukaan ei mitään tee ja koska firma on melko nuori, vaarana on myös toiminnan loppuminen syystä tai toisesta. Turhaa työtä olen vuosien varrella riittävästi jo tehnyt, joten enää ei turhan työn tekeminen oikein tahdo huvittaa, tai siis jos se turhaksi osoittautuu firman kaaduttua. Ja turhaa työtä se on siinäkin tapauksessa, ellei kukaan muu tee yhtään mitään.
111513
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

"ollut viidessä verkostossa mukana"
Ja et ole vielä uskonut, mitä se on? Paljonko olet jo kussut silkkaa rahaa näihin viritelmiin? Sun kaltaiset tyypit on taas seuraavassa puhalluksessa mukana, menettämässä taas rahaa ja aikaa. HERÄÄ

Äänestä
  • se on vähän sama asia, kuin moni pelaa rahapelejä, vaikka niillä vain äärettömän harva rikastuu ja suurin osa häviää...

    Äänestä

  • Verkostojen verkosto kirjoitti:

    se on vähän sama asia, kuin moni pelaa rahapelejä, vaikka niillä vain äärettömän harva rikastuu ja suurin osa häviää...

    Näissä kuvioissa on samoja piirteitä kuin peliriippuvuudessa, aina sijoitettaan uusi panos uuteen "peliin" siinä toivossa että nyt minä saan ne moneen kertaan hävityt rahat moninkertaisena takaisin...

    Ja aina lyö kintuille...

    Äänestä

tekstistä. Hieman kirjoitukseesi liittyen: Moni verkostoaan kasvattava ei ota huomioon sitä, että yrityksen toiminta voi tosiaan lakata nopeastikin, eikä se yleensä ole itsestä kiinni.

Verkostoija kokoaa suuren alalinjan ja jopa nauttii passiivista tuloa. Se kaikki tulo loppuu kuin seinään, jos yritys tekee konkurssin tai porukka alalinjasta alkaa kadota. Tai jos tavara ei vain mene kaupaksi. Silloin on mennyt hukkaan pahimmillaan vuosien työ verkoston kokoamisessa.

Monikohan esim movessa suuren verkoston koonnut harmittelee yrityksen oikudenkäyntiä?

Äänestä
  • saattaa olla joku joka ei tunne Suomen oikeusjärjestelmää joka harmittelee sitä oikeudenkäyntiä. Muille sillä ei ole mitään merkitystä.

    Ainoat joille sillä todella merkitystä on vm-vastustajat. Onneksi heillä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä näiden asioiden kanssa.

    Tuohon aloitukseen. Näin yleensä käy kun usko omiin mahdollisuuksiin menee. Tulee "ripakauhu" ja homma on siinä. Näyttää siltä että aloittajan osalla sellainen iskemässä tai jo iskenyt.

    Minullakin joskus tulee tunne että ei uskalla, mutta kun miettii laadittuja suunnitelmia ja tavoitteita niin taas menee vähän eteenpäin.

    Äänestä

  • monikohan kirjoitti:

    saattaa olla joku joka ei tunne Suomen oikeusjärjestelmää joka harmittelee sitä oikeudenkäyntiä. Muille sillä ei ole mitään merkitystä.

    Ainoat joille sillä todella merkitystä on vm-vastustajat. Onneksi heillä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä näiden asioiden kanssa.

    Tuohon aloitukseen. Näin yleensä käy kun usko omiin mahdollisuuksiin menee. Tulee "ripakauhu" ja homma on siinä. Näyttää siltä että aloittajan osalla sellainen iskemässä tai jo iskenyt.

    Minullakin joskus tulee tunne että ei uskalla, mutta kun miettii laadittuja suunnitelmia ja tavoitteita niin taas menee vähän eteenpäin.

    " saattaa olla joku joka ei tunne Suomen oikeusjärjestelmää joka harmittelee sitä oikeudenkäyntiä. Muille sillä ei ole mitään merkitystä."

    Noita nyt oikeasti on muutama sata tai tuhat, jotka eivät lakia tajunneet ja antoivat rahansa Moveen. Turha heitä vähätellä.

    Äänestä

  • pasi.a.kuikka kirjoitti:

    asiat pyöritellä nurinpäin kun muuta ei voi. Uhmäikäiset lapset noin tavallisesti toimii-

    Äänestä

No mutta kannattaa varmaan miettiä missä mättää?? itse en tekisi työtä joka ei kannattaisi (teen vm yritystä myös) Provisio palkkaa ei makseta yrityksestä vaan onnistumisesta eli myynnistä.Itse olet näköjään ollut ahkerana ja se on todella hienoa, harmi ettei muut ole. Tuo on vain tilanne ennen ratkaisua joka tarvitsee ratkaisun :) Keskity siihen enemmän kuin muuhun. Itse olen firmaan enemmän kuin tyytyväinen ja meillä pyyhkii lujaa. Ihmisiä ei voi pakottaa haluamaan mitään, täytyy haluta itse eli itse se heille ensin :) Mikä motivoi?

Onnistumisen iloa!!

Äänestä
  • Ihanan epämääräistä! Mitäköhän ihmettä haluat näillä lauseilla sanoa?! Tiedossa on kyllä että VM-piireissä käytetään kierteleviä, sisällöttömiä ilmauksia mutta nämä ovat jo aivan huippuluoccaa!

    "Tuo on vain tilanne ennen ratkaisua joka tarvitsee ratkaisun"

    "Ihmisiä ei voi pakottaa haluamaan mitään, täytyy haluta itse eli itse se heille ensin"

    MITÄ!?

    Äänestä

  • *'*'*'*' kirjoitti:

    Ihanan epämääräistä! Mitäköhän ihmettä haluat näillä lauseilla sanoa?! Tiedossa on kyllä että VM-piireissä käytetään kierteleviä, sisällöttömiä ilmauksia mutta nämä ovat jo aivan huippuluoccaa!

    "Tuo on vain tilanne ennen ratkaisua joka tarvitsee ratkaisun"

    "Ihmisiä ei voi pakottaa haluamaan mitään, täytyy haluta itse eli itse se heille ensin"

    MITÄ!?

    ei se niin vaikeaa ole :)

    Äänestä

  • pieksut rouvan jalassa. Toivon ihan oikeasti Emilia-pieni että lähdet politiikkaan. Sun ilmaisutaitosi on niin rautainen!

    Harvinaisen tajuttavaa ja maanläheistä tekstiä :DDDDD *reps*

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Verkostojen verkosto kirjoitti:

Itse olen ollut mukana nyt viidessä eri vm yrityksessä. Näistä kolme ensimmäistä meni konkurssiin, neljäs muutti palkkiojärjestelmänsä ja tuotteet sellaiseksi että kiinnostus loppui ja viidennessä nyt vielä roikun kiinni.

Näitä tehdessäni olen todennut sen, ettei kannata lähteä mukaan uusiin viritelmiin, koska on todella suuri riski, että yritys lopettaa alkutaipaleella syystä tai toisesta, jolloin olet tehnyt todella paljon turhaa työtä.

Toinen ongelma on se, ettei riitä vaikka itse olisit todella aktiivinen, sillä olen huomannut että ns. "kovatkin" verkostomarkkinoijat eivät lopulta juuri tikkua ristiin asian eteen laita. Tässä nykyisessä firmassa jossa olen mukana, joka sekin on melko "tuore" on tullut eteen täysin sama ongelma, ei auta vaikka itse olen hankkinut yli 10 uutta edustajaa, koska näistä vain muutama on hankkinut yhden tai kaksi edustajaa ja sitten taas nämä heidän hankkimansa ei ole tehneet yhtään mitään.

Seuraavaksi tuleekin sitten se eteen, että osa porukasta lopettaa siihen vedoten, että kun organisaatio ei kasva!? Aivan käsittämätöntä!!! No eihän se kasva ellei kukaan mitään tee. Entistä ihmeellisemmaksi asiasta tekee se, että koska olen huomannut tämän ongelman olemassa olon edellisiä firmoja tehdessäni, niin olen jokaiselle uudelle hankkimalleni edustajalle painottanut, että on turha lähteä mukaan ollenkaan, ellei aio mitään tehdä, niin silti mukaan lähdetään eikä silti tehdä yhtään mitään. Tämä sama ongelma on tähänasti ollut kaikissa vm viritelmissä joissa olen mukana ollut ja alkaa kyllä tuntumaan siltä että kohta vm touhut meikäläisen kohdalta riittää.

Arvioisin, että olen elämäni aikana rekrytoinut noin 40-50 edustajaa eri vm yrityksiin ja ns. ilmaisia prelaunch jäseniä arviolta vieläkin enemmän. Jotakuta varmasti kiinnostaa, jotta paljon on varmaa paalua tullut? Totuus on että vähän tupakkirahoja...

Olen näin jälkiviisaana tuuminut, että kun olisin aikoinani aloittanut jossain vakaassa vanhassa firmassa, niin ehkäpä sitä paaluakin saattaisi muutama satku kuussa tulla!?

Uskon että moni pitää meikäläistä "kovana" verkostoijana ja aktiivimpina aikoinani minulle tarjottiin jos jonkinlaista firmaa lähes joka viikko. Aina kun tuli uusi firma markkinoille, niin johan alkoi puhelin laulamaan, jotta joko oot mukanan jne. Olen melko varma, että kaltaisijani "kovia" verkostoijia on melko paljon suomen niemellä!?

Itse olen tavannut "urani" aikana vain pienen kourallisen verkostoijia, jotka oikeasti sillä rahaa ovat edes vähän tehneet, mutta arvioisin että yli 90% ei tienaa kulujen jälkeen mitään tai todella mitättömästi.

Nykyinen firma on mielestäni erittäin hyvä, mutta ei tahdo huvittaa, koska kukaan ei mitään tee ja koska firma on melko nuori, vaarana on myös toiminnan loppuminen syystä tai toisesta. Turhaa työtä olen vuosien varrella riittävästi jo tehnyt, joten enää ei turhan työn tekeminen oikein tahdo huvittaa, tai siis jos se turhaksi osoittautuu firman kaaduttua. Ja turhaa työtä se on siinäkin tapauksessa, ellei kukaan muu tee yhtään mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu