188

Onko puolue elossa kun tästä hetkestä on kulunut 201 päivää?
8149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

jos kansa niin tahtoo se on mutta miksi kysyt sitä nyt palataan asiaan mainitsimiesi päivien jälkeen

Äänestä

Itsenäisyyspuolue on ainut, joka käytännössä vaatii Suomen irrottamista EU:sta. Mikään tähänastisista eduskuntapuolueista ei ole tehnyt aloitetta Suomen irrottamiseksi EU:n kahleista.

Yli puolet kansasta vastustaa EU:ta. Se tietää kannatuksen lisääntymistä Itsenäisyyspuolueelle.

Äänestä

Puolue on dööd.

Äänestä
  • On edelleenkin eri asia jäädä pois eduskunnasta kuin lopettaa toiminta kokonaan, sitä ette tule näkemään.

    Äänestä

  • vslnam vetran kirjoitti:

    On edelleenkin eri asia jäädä pois eduskunnasta kuin lopettaa toiminta kokonaan, sitä ette tule näkemään.

    Ei se ole enää silloin puolue kun se ei ole rekisterissä.

    Äänestä

  • Sorkkarauta kirjoitti:

    Ei se ole enää silloin puolue kun se ei ole rekisterissä.

    Ystävämme Teppo vain olettaa kenties, että puoluerekisteristä pois tippuminen merkitsee myös aivan KOKO järjestön toiminnan päättymistä ja jäähyväiskahveja sekä puolueen rahojen, viiden tonnin, jakamista vanhojen jäsenten kesken.

    Äänestä

  • vslnam vetran kirjoitti:

    Ystävämme Teppo vain olettaa kenties, että puoluerekisteristä pois tippuminen merkitsee myös aivan KOKO järjestön toiminnan päättymistä ja jäähyväiskahveja sekä puolueen rahojen, viiden tonnin, jakamista vanhojen jäsenten kesken.

    Kuka Teppo?

    Voihan toiminta jatkua mutta ei se silloin ole puolue.

    Vaaleissa äänestetään puolueita. Ja jos IPU:a ei voi äänestää, silloin se ei ole puolue.

    Äänestä

Elossa on - mikäs pahan veis - vaikkakaan ei eduskunnassa eikä puoluerekisterissä, niin kuitenkin eivät ne yhdet ja samat naamat voi toisiansa jättää, eivätkä niinollen järjestömuotoansa tyystin lopettaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


180307 kirjoitti:

Onko puolue elossa kun tästä hetkestä on kulunut 201 päivää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu