Eriseura nousee keskuudestanne

Tuolla aiemmin Marian avauksessa kirjoitettiin,"eriseura nousee keskuudestanne". Tämä sama asia taitaa lukea raamatussakin mutta en tiedä missä kohden.

Jos asetutaan tavallisen rivi-uskovaisen asemaan on rivi-vl:n mahdoton mitenkään tietää hajaannusvaiheessa kenen puolelle mennä että olisi oikealla puolella. Tässä tilanteessa se puoli joka hallitsee keskusyhditystä ja organisaatiota lienee se turvallisin kohde mutta on mahdoton sanoa kumpi on oikeassa.

Kun -70 luvulla käytiin henkien taistelua kyseessä oli myös taistelu kenen käsissä organisaatio ja keskusyhdistys pysyy. Pitkään HS ja hänen isännöimä klikki oli voitolla ja kun loppupeli eteni avoimeen valtataisteluun työvaliokunnan herruudesta oli vastakkain kaksi miestä. ER ja HS. HS:n tavoitteena oli saada ER pihalle ja sidotuksi syntiin, tällaisia huhuja liikkui kentällä. Tämä taistelu päättyi kumminkin ER:n ja uskonvanhurskauden voittoon, joka luultavasti jäi myös vaikuttamaan vl-lestadiolaisuuden sisään. HS asetettiin puhujakieltoon.

Tällaista se on Jumalan valtakunnan talostelu ollut myös ylintä johtoporrasta myöten. Oliko Jeesuksen sanat: Minä olen TIE, TOTUUS ja ELÄMÄ sittenkään turhia. Olisi varmaan vaarallinen asia jos totuus ja varma tieto taivaaseen menijöistä olisi annettu ihmisten käsiin.
222503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Ei uskovaisen tarvitse hätäillä vaikka eriseuran myrskykin tulisi. Vanhat opettivat, että puhtaalla omallatunnolla vaeltava Jumalan lapsi kyllä tuntee Paimenensa äänen. Ja vaikka myrskyn ristiaallokossa joskus horjuisi kun on halu olla lapsen paikalla uskomassa Jumala kyllä osoittaa oikean tien.
Esim 60-luvulla ns pappislinjassa oli väärää opetusta, että kastamaton lapsi ei pääse taivaaseen ja siellä hyväksyttiin myös ehkäisyn synti. Evankeliumin julistusta ehkä hävettiin, ruvettiin puhumaan "ristin verestä" jne. Ja eriseuraan menivät ne jotka näin opettivat. Eriseurassa taitaa tulla aina mukaan opillinen harha, mutta meillä on vahva profeetallinen sana - Raamattu ja jos eriseuran myrksyt tulisivat me etsisimme vastausta mitä Raamattu ja ennen uskoneet tästä ja tästä sanovat.Ei kannata tukeuta kehenkään ihmiseen vaan Jumalan hukkumattomaan sanaan.
Jeesus sanoi: valvokaa. Synnin luvallisuus tai kireä lakihenki vievät väärälle tielle. Meidän autuutemme syy on ainoastaan Jeesuksen sovituksessa. Kun olemme saaneet uskon kalliin lahjan, emme tahdo tehdä mitään sellaista, mikä on viemässä meitä poispäin Jumalan armohoidosta. Täällä on paljon puhuttu esim ehkäisystä. Me uskomme lapsen mielin, että Jumala on viisaampi kuin me ja koska Raamattu sanoo: lapset ovat Herran lahja ja kohdun hedelmä on anti"me otamme vastaan lapset Hänen lahjoinaan. Täällä saarnataan myös epäuskon saarnaa, että Jumala ei anna voimia - murheellisena saa lukea että jo toista lasta odottavakin alkaa suunnitella ehkäisevänsä. No, tämä meni vähän sivuun eriseura-aiheesta, mutta toisaalta tämäkin synnin luvallisuus saattaa johtaa eriseuraan.

Äänestä
  • takia

    jos kyseessä on vakava terveydellinen tai muu uhka, silloin turvaudutaan toimenpiteisiin, joiden ansiosta uusi raskaus ei ole enää mahdollinen

    näin opasti päivämiehessä eräs uskovainen lääkäriprofessori noin puoli vuotta sitten

    Äänestä

  • vl itekin kirjoitti:

    takia

    jos kyseessä on vakava terveydellinen tai muu uhka, silloin turvaudutaan toimenpiteisiin, joiden ansiosta uusi raskaus ei ole enää mahdollinen

    näin opasti päivämiehessä eräs uskovainen lääkäriprofessori noin puoli vuotta sitten

    Mutta silloin ei ole ensisijaisesti kysymys ehkäisystä ehkäisyn vuoksi vaan vakavan sairauden mukanaan tuomasta tilanteesta, jossa uusi raskaus ei ole mahdollinen ja sekin on silloin Jumalan sallima tilanne. Olisi täysin lakihenkistä sanoa esim kohtuysyöpää sairastavalle, ettei kohtua saa poistaa jne.

    Äänestä

  • miekin vl kirjoitti:

    vaan vakavan sairauden vuoksi, joka aiheuttaisi uuden raskauden muodossa hengenvaaran

    näin on uskottu

    Äänestä

  • miekin vl kirjoitti:

    Mutta silloin ei ole ensisijaisesti kysymys ehkäisystä ehkäisyn vuoksi vaan vakavan sairauden mukanaan tuomasta tilanteesta, jossa uusi raskaus ei ole mahdollinen ja sekin on silloin Jumalan sallima tilanne. Olisi täysin lakihenkistä sanoa esim kohtuysyöpää sairastavalle, ettei kohtua saa poistaa jne.

    Hui, mitä kirjoitat. Olen entinen VL, toipuva vl. Muistan kivenkovaan vl-kannan (saarnamiesten opin) ehkäisyyn´. Sinut olisi nimetty pakanaksi aikaa sitten. Ehkä uskonkäsitys tässäkin on muuttunut.

    Äänestä

  • Entinen vl kirjoitti:

    Hui, mitä kirjoitat. Olen entinen VL, toipuva vl. Muistan kivenkovaan vl-kannan (saarnamiesten opin) ehkäisyyn´. Sinut olisi nimetty pakanaksi aikaa sitten. Ehkä uskonkäsitys tässäkin on muuttunut.

    käytännössä mikään ei ole muuttunut

    ainoastaan virallinen linja on lientynyt vastaamaan käytäntöä

    Äänestä

  • Saahan sitä puhua mutta kyllä hajaanukset ja eriseuran ajat ovat hämmentäviä ja todellisuudessa kuten muutenkin elämässä suurin osa joukoista kulkee vahvojen persoonien perässä sama mitä ne puhuvat tai opettavat.

    Vahva tuttu saarnamies takaa turvallisuuden tunteen opetuksen oikeellisuuden arviointiin yhden näkökentän kasvatuksen saaneella lestadiolaisella on tuskin mitään mahdollisuutta.

    Äänestä

  • miekin vl kirjoitti:

    Mutta silloin ei ole ensisijaisesti kysymys ehkäisystä ehkäisyn vuoksi vaan vakavan sairauden mukanaan tuomasta tilanteesta, jossa uusi raskaus ei ole mahdollinen ja sekin on silloin Jumalan sallima tilanne. Olisi täysin lakihenkistä sanoa esim kohtuysyöpää sairastavalle, ettei kohtua saa poistaa jne.

    70-luvulta asti on opetettu, ettei saa ehkäistä vaikka vaimolta henki menisi! Koska mitään vahinkoa ei tapahdu "silloinhan äiti ja lapsi pääsevät taivaaseen", kuten Päivämies asian ilmaisee!

    Äänestä

  • tuollainen! kirjoitti:

    70-luvulta asti on opetettu, ettei saa ehkäistä vaikka vaimolta henki menisi! Koska mitään vahinkoa ei tapahdu "silloinhan äiti ja lapsi pääsevät taivaaseen", kuten Päivämies asian ilmaisee!

    eli päivämies ei olekaan perillinen eikä peri sitä aarretta, jonka uudesti syntyneet Jumalanlapset perivät.

    Äänestä

  • miekin vl kirjoitti:

    Mutta silloin ei ole ensisijaisesti kysymys ehkäisystä ehkäisyn vuoksi vaan vakavan sairauden mukanaan tuomasta tilanteesta, jossa uusi raskaus ei ole mahdollinen ja sekin on silloin Jumalan sallima tilanne. Olisi täysin lakihenkistä sanoa esim kohtuysyöpää sairastavalle, ettei kohtua saa poistaa jne.

    Leivän varastaminen nälkään on myös sallittu, mutta siinä ei ensisijaisesti ole kysymys varastamisesta varastamisen vuoksi, vaan vakavan nälkätilan mukanaan tuomasta tilanteesta, jossa leivän leipominen ei ole mahdollinen, ja sekin on silloin Jumalan sallima tilanne.

    Olisi täysin lakihenkistä sanoa esim. nälkää kärsivälle, ettei leipää saa varastaa.

    Äänestä

vain siitä mikä eroittaa meidät toisistamme.
Vastaus on yhtä yksinkertainen: synti. Kun synti on tullut luvalliseksi, se eroittaa meidät Jumalasta ja siten toisistamme.

Kun nuhtelet synnistä, he sodan nostavat. Ja kiivautta kyllä löytyy, mut ei taidon jälkeen.

Äänestä
  • ensiksi synti, jotta voitaisiin todeta täyttääkö joku teko tai asia synnin määrityksen. Syntiä kai lienee ainakin kaikki se, mikä erottaa ihmisen Jumalasta (Raamatun mukaan).
    Onko muita syntejä olemassa? Millä taholla tai kenellä on oikeus määritellä joku teko tai asia synniksi, jos Raamattu ei sitä tee?

    Miten sinä määrittelet synnin ja missä kulkee synnillisyyden raja?

    Äänestä

  • määritellä kirjoitti:

    ensiksi synti, jotta voitaisiin todeta täyttääkö joku teko tai asia synnin määrityksen. Syntiä kai lienee ainakin kaikki se, mikä erottaa ihmisen Jumalasta (Raamatun mukaan).
    Onko muita syntejä olemassa? Millä taholla tai kenellä on oikeus määritellä joku teko tai asia synniksi, jos Raamattu ei sitä tee?

    Miten sinä määrittelet synnin ja missä kulkee synnillisyyden raja?

    KAIKKI mitkä meidät eroittaa yhteisestä rakkaudesta(Jumalasta) toinen toisestamme.

    Äänestä

  • yksinkertaisesti kirjoitti:

    KAIKKI mitkä meidät eroittaa yhteisestä rakkaudesta(Jumalasta) toinen toisestamme.

    Eriseuralaisuus tarkoittaa sitä, että on eri mieltä SRK:n kanssa.

    Äänestä

  • yksinkertaisesti kirjoitti:

    KAIKKI mitkä meidät eroittaa yhteisestä rakkaudesta(Jumalasta) toinen toisestamme.

    olla eri mieltä kanssasi? Jumalan kirjoitit sulkeisiin eli tarkoittaneet, että ensin olet sinä ja sinun rakkautesi sekä kanssasi samoin ajattelevat ja vasta sen jälkeen Jumala?

    Äänestä

  • on syntiä kirjoitti:

    olla eri mieltä kanssasi? Jumalan kirjoitit sulkeisiin eli tarkoittaneet, että ensin olet sinä ja sinun rakkautesi sekä kanssasi samoin ajattelevat ja vasta sen jälkeen Jumala?

    kuka minä olen;
    Minä olen se mikä minä olen, sinun Jamalasi.
    Älä pidä muita jumalia.

    Äänestä

  • yksinkertaisesti kirjoitti:

    kuka minä olen;
    Minä olen se mikä minä olen, sinun Jamalasi.
    Älä pidä muita jumalia.

    vl-suuruudenhulluutta. Ukko luulee olevansa Jumala.

    Äänestä

  • Hoitoon kirjoitti:

    vl-suuruudenhulluutta. Ukko luulee olevansa Jumala.

    kaikki sinun tekos, olkoot ne hyvää tai pahaa.

    Siellä missä on sinun sydämmesi, siellä on sinun Jumalasi (= aarteesi).
    Olenko minä sinulle rakas?

    Äänestä

jatkavat "vain me" harhaopin ja muiden harhaoppien opettamista rauhanyhdistyksellä. Raamatun oppeja kunnioittavat henkilöt muodostavat oman eriseuran ja siihen liittyy ehdottomasti suurin osa vanhoillislestadiolaisista.

Äänestä

Koska olemme vl:iä, olemme SRK:n puolella. Mutta jos sama asia esitetään esikoislestadiolaisten sivulla, he sanovat, että SRK ei olekaan oikeassa vaan aina väärässä.

Eli jos pysyt SRK:n kelkassa, pääset taivaaseen, kaikki muut maailman ihmiset joutuvat helvettiin!

Äänestä
  • Hoitokokousten ajan jälkeen ei vl-uskossa ole Jumalan sana riittänyt. Lisäksi on uskoon liitetty autuuden ehdoksi SRK:n määräykset ja tuomiot.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Äimän käki kirjoitti:

Tuolla aiemmin Marian avauksessa kirjoitettiin,"eriseura nousee keskuudestanne". Tämä sama asia taitaa lukea raamatussakin mutta en tiedä missä kohden.

Jos asetutaan tavallisen rivi-uskovaisen asemaan on rivi-vl:n mahdoton mitenkään tietää hajaannusvaiheessa kenen puolelle mennä että olisi oikealla puolella. Tässä tilanteessa se puoli joka hallitsee keskusyhditystä ja organisaatiota lienee se turvallisin kohde mutta on mahdoton sanoa kumpi on oikeassa.

Kun -70 luvulla käytiin henkien taistelua kyseessä oli myös taistelu kenen käsissä organisaatio ja keskusyhdistys pysyy. Pitkään HS ja hänen isännöimä klikki oli voitolla ja kun loppupeli eteni avoimeen valtataisteluun työvaliokunnan herruudesta oli vastakkain kaksi miestä. ER ja HS. HS:n tavoitteena oli saada ER pihalle ja sidotuksi syntiin, tällaisia huhuja liikkui kentällä. Tämä taistelu päättyi kumminkin ER:n ja uskonvanhurskauden voittoon, joka luultavasti jäi myös vaikuttamaan vl-lestadiolaisuuden sisään. HS asetettiin puhujakieltoon.

Tällaista se on Jumalan valtakunnan talostelu ollut myös ylintä johtoporrasta myöten. Oliko Jeesuksen sanat: Minä olen TIE, TOTUUS ja ELÄMÄ sittenkään turhia. Olisi varmaan vaarallinen asia jos totuus ja varma tieto taivaaseen menijöistä olisi annettu ihmisten käsiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu