Ottiko Suomen poliisi oppia suurvaltojen kapitalistisista tiktaattoriottein toimivista poliiseista, kun toiminta oli vahvasti yhdensuuntaista ja ylimitoitettua.
Ensinäkin terrori ja mielenosoitus rettelöintien määrät yliarvioitiin, ja sen johdosta kutsuttiin poliiseja tarpeettoman suuri määrä. Ja kun merkittäviä rettelöitä ei näyttänyt syntyvän, piiritti poliisi RETTELÖN AIKAAN SAAMISEKSI lauantaiiltana parisataa mielenosoitukseen valmistautuvaa sekä muuta kansalaista ennenkuin mielenosoitus oli edes alkanut, ja kehoitti kansalaisia hajaantumaa, mutta esti jopa mielenosoitukseen kuulumattomienkin kansalaisten pääsyn piiritysketjun läpi, kuvasi ja otti henkilötiedot ylös, (kuten mukanaolleet ja uutiset kertovat). Kun poliisin tarve ja määrä oli tarpeeseen nähden ylimitoitettu, niin poliisijohdolle näyttää tulleen hätä saada aikaan edes yksi jonkinasteinen mielenosoitosrettelöinti, pelastakseen maineensa johtavana turvallisuuden ylläpitäjänä. Mutta poliisin kuvittelema näyttävä toiminta näyttää karahtaneen pahasti karille ja poliisin maine ja kunnia samantien, sillä kuka kunnioittaa poliisia joka itse käytöksellään aiheuttaa rettelöitä ja häiritsee rauhallisten mielenosoittajien valmistautumista mielenosoitukseen. Ja kuka tyytyy poliisin itsensä tekemään tutkimuksen tulokseen, omiensa tekemistä töppäyksistä ja rikoksista. Kyseinen tutkimustulos ei taatusti tule olemaan tapahtumien mukainen totuus!! Niissähän yleensä selvitetään tapahtumien kulkua virkamiehen ja kansalaisen välisestä käsirysystä, EI SIITÄ KUKA MELLAKAN ALOITTAJA OLI, eli kuka heitti sen ratkaisevan tärkeän ensimmäisen kiven ???? EMPÄ HALUA OLLA TÄNÄPÄIVÄNÄ SUOMALAISEN POLIISIN HOUSUISSA, sillä niin nolosti näyttää päättyvän suuresti mainostettu poliisin turvatoiminta

Vastaukset 3
Vanhimmat
lainkaan mihinkään. Oli oikein, että turhat rettelöitsijät pysäytettiin alkuunsa. Olivat jo ulkonäöltäänkin terroristien näköisiä. Olisiko ne pitänyt päästää särkemään ikkunoita ja tekemään ilkivaltaa.
On se hyvä, että ulkomaiset vierailijat näkevät, että meillä sentään säilyy järjestys, eikä käy kuten Göteborgissa taannoin.
Joten paljon melua taas tehdään tyhjästä.
Onko "Kepsanheikka" selvänäkijä vai katala poliisin rahoittama vakoileva vasikka, KUN HÄN VÄITTÄÄ NOIN ROHKEASTI JA VARMANA, ETTÄ "KYSEINEN KANSALAISTEN JOUKKO OLISI MENNYT SÄRKEMÄÄN IKKUNOITA JA TEKEMÄÄN ILKIVALTAA".
"Kepsanheikka"
Olisi oikein ja kohtuullista kertoa tällä saitilla, mihin seikkoihin varmana esittämäsi väite perustuu ??? KIITOS !
miksiköhän olivat liikkeellä?
Eihän siitä koskaan hyvää seuraa. Ennakointi on paras suojaus.