Eli ongelma ilmeni saivan yhtäkkiä. Ennen toiminut hyvin ja sujuvasti xp, nykyään käynnistäminen vie aikaa ainakin nelinkertaisesti ja kone on selvästi hitaampi. esim hiiren osoitin saattaa "nykiä" ja äänet (siis windowsin omat) tulevat todella hitaasti ja pätkivät ja kuulostavat hidastetulta. Samoin käy kun katson esim youtubesta videoita, ääni pätkii.
Mitään ylläkuvattuja ongelmia ei siis ole ennen eiintynyt, vaan ongelma ilmaantui kuin salama kirkkaalta taivaalta. Olen tarkistanut koneen virusten ja haittaohjelmien varalta, enkä usko että niistä on kyse, koska siis jo xp:n lataus ruutu viipyy näytöllä kiusallisen kauan. En myöskään mielestäni muuttanut koneen asetuksia tai asentanut uusia ohjelmia silloin kun ongelma ilmaantui. kone on vikasietotilassa aivan yhtä hidas.
Kenelläkään ideoita että mistä voisi olla kyse?
Mitään ylläkuvattuja ongelmia ei siis ole ennen eiintynyt, vaan ongelma ilmaantui kuin salama kirkkaalta taivaalta. Olen tarkistanut koneen virusten ja haittaohjelmien varalta, enkä usko että niistä on kyse, koska siis jo xp:n lataus ruutu viipyy näytöllä kiusallisen kauan. En myöskään mielestäni muuttanut koneen asetuksia tai asentanut uusia ohjelmia silloin kun ongelma ilmaantui. kone on vikasietotilassa aivan yhtä hidas.
Kenelläkään ideoita että mistä voisi olla kyse?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Paina Ctrl Alt Del ja katso mikä ohjelma tai prosessi syö koneen tehot ja tapa se. Poista se myös käynnistymästä joko msconfig:illa tai palveluista tai rekisteristä (en nyt jaksa alkaa kirjoittelemaan sen tarkempia ohjeita). Löytyy myös ilmaisia apuohjelmia, joilla näkee eri ohjelmat ja prosessit ja niiden ominaisuudet vielä tarkemmin kuin tuolla Ctrl Alt Del:llä, esimerkiksi Iarsn TaskInfo.
Joo eli nuokin hommat olen jo tehny, mikään yksittäinen prosessi ei näytä kuormaavan eikä suorittimen käyttö ole "idlellä" kuin sen n. nolla, mutta kun hiirtä liikauttaa tai minkä tahansa ohjelman käynnistää niin kone haukkoo henkeä. msconfig on kyllä tuttu juttu ja sen avullla kevensin koneen kuormaa niin paljon kun se vaan on mahdollista mutta sama juttu jatkui.
Levykin on tarkistettu eikä ongelmia.
Homma on sikäli ratkennut että palautin tietokoneen ongelman ilmenemistä edeltävään päivään ja nyt pelaa taas aivan moitteetta. Mutta kuitenkin kiinnostaisi tietää että mikä moisen voi aiheuttaa, tämä oli nimittäin toinen kerta kun vastaava ongelma ilmeni ihan yhtäkkiä, kyse ei ole siis astettaisesta hidastumisesta.
No hommahan ratkeaa aina siten että palautan koneen edeltävään tilaan kun tuo ongelma ilmenee, mutta tulee vaan jotenkin sellainen purkkaviritelmä olo. Ja kone on n. vuoden vanha kannettava. Mutta katsotaan taas että milloin tuo ongelma jälleen ilmenee, josko sitä vaikka keksisi sen syyn.
se on ilmainen.
Tarkista kiintolevyn mekaaninen kunto pitkällä testiohjelmalla.
Tai hae kovalevyn valmistajan kotisivuilta kiintolevyn testausohjelma.
Kannattais alkaa vakavasti harkita nykyisen koviksen kloonausta uudelle levylle...
Koitappa järjestelmän palautusta ajankohtaan ennen viimeisimpiä automaattisia päivityksiä. Itselleni ne viimesimmät päivitykset olivat automaattisesti asentaneet Windowsin haittaohjelmien esto työkalun ja jälki oli järkyttävää. Windows latasi käynnistysikkunaa 5min ja työpöytä aukesi 5 minuutin kuluttua, lisäksi hiiri nyki ja äänet tulivat myöhässä. Kuulostaako tutulta?
Itseltäni löytyi ohjelma nimeltä "Software Distribution Service 2.0" joka ilmeisesti tarkoittaa juuri tuota haittaohjelmien poisto työkalua. Asentunut 12.9.2006, palautin siis järjestelmän siihen.
Sitten kun kone käynnistyy järjestelmän palautuksen jälkeen ja lataa ne päivitykset, valitse "manuuaalinen asennus" voit asentaa ne tietoturva päivitykset, mutta jätä se haittaohjelmien etsintä työkalu asentamatta.
Se palautus onnistuu siis Ohjauspaneelin "Suorituskyky ja ylläpito" kohdan "Katso myös" otsikon alta.