Mikä leffa apuaa..

Mariela-p

Heippa!

En tiedä saanko täältä apua. Mutta minua vaivaa yksi elokuva, se oli mielestäni todella hyvä. Mutta kun en muista siitä muuta, kun pikkuisen juonta, en edes näyttelijöitä :(

Osaisiko joku tämän perusteella sanoa mikä elokuva voisi olla kyseessä. Leffa sijoittuu 1890-1900 luvun ranskaan. Tullut muistaakseni 1 tai 2 kanavalta.

Juoni meni jotenkin näin:

Se kertoo nuoresta tytöstä joka asuu äitinsä kanssa samassa talossa kuin kuuluisa mies kirjailija. Tämä tyttö seuraa kirjailijan elämää, ja on todella epätoivoisen rakastunut tähän. (keräilee kaikenlaista tupakantumpeista lähtien pieneen rasiaan).

Tyttö kasvaa nuoreksi naiseksi ja muuttaa pois, mutta tapaa myöhemmin tämän samaisen kirjailijan, je he viettävät yön yhdessä. (muistaakseni useammankin)? Mutta mies ei koskaan muista tätä naista, vaikka tapaavatkin elokuvassa monta kertaa.

Nainen tulee raskaaksi miehelle, ja synnyttää pojan, ja elää lapsensa kanssa köyhää elämää, joutuen elantonsa eteen jopa myymään itseään.
Elokuvan lopussa nainen tekee itsemurhan hyppäämällä jokeen. Mutta ennen sitä hän lähettää rakastamalleen miehelle kirjeen, missä hän kertoo kuka on ja kuinka hän rakasti tätä miestä koko elämänsä ajan. Eikä mies koskaan muistanut häntä!


Koko tämä elokuva perustuu siihen kirjeeseen! ja sitten mies vihdoinkin muistaa sen pienen tytön, ja myöhemmin nuoren naisen.

Aika sekavaa.. mutta valitettavasti tämän paremmin en elokuvaa muista. Jos joku muistaisi tämän selostukseni perusteella edes jotain tästä elokuvasta olisin todella kiitollinen.

Se oli todella hyvä leffa, ja haluaisin nähdä sen uudestaan.

Elokuvan alkutekstien kohdalla oli muistaakseni jotain kuvaa lapsen kehittymistä äidin kohdussa.. ääh!

Suurkiitos vastanneille.

t. Mariela

4

579

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Stranger

      ei välttämättämitään perus B:tä.Olisikohankysessä joku italia,tai vaihteeks muu kuin Britit?.

    • Ei ole hajuakaan minkä niminen filmi oli tai kuka oli pääosassa. Nainen oli brunette, ennestään tuttu näyttelijä. Pitääpä laittaa alitajunta töihin, ehkä se sieltä muistuu mieleen.

      Englantilainen tai ranskalainen filmi.

      Nainen meni tämän miehen luokse kotiopettajaksi, mikä oli aluksi vaikeaa koska hemmoteltu lapsi oli tottunut pomottamaan entisiä opettajiaan.

      Mieleen jäivät parhaiten miehen uintireissut hyisellä järvellä naisen katsellessa salaa.

    • se olla

      sellainen, missä tämä nainen lähetti valkoisia kukkia miehelle aina tämän syntymäpäivänä? Se tuli kesällä tv5:lta parikin kertaa. En kyllä tiedä nimeä...

      • Pette-ri

        Kirje tuntemattomalta naiselta (Letter from an Unknown Woman).
        Tai suomalainen versio Valkoiset Ruusut.
        Molemmat 40-luvulta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2405
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      74
      1185
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      845
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      790
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      670
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      636
    Aihe