Lopettamisen jälkeinen masennus

kaarp

Onko muilla palstan lukijoilla kokemuksia sauhuttelun lopettamisen jälkeisestä masennuksesta?
Itse viskasin tupakat tömsteriin reilu viikko sitten, takana kahdeksan vuotta askin päivätahdilla. Huomasin, että suurin osa "Vieroitusoireista" joista niin kovin tupakoidessani kärsin - jos tupakkaa ei ollut saatavilla - olikin luonteeltaan psyykkisiä.
Luin Alan Carrin kirjan ja ilokseni huomasin, etten todellakaan "tarvinnut" spaddua. Ei ollut erityistä ärtyneisyyttä tms eikä muitakaan fyysisiä oireita. Oudoltahan se tuntui, ja tuntuu edelleen.
Olen kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että tupakkaan en enää tartu, mutta miten lievittää tahatonta lopettamisen jälkeistä masennusta? Kun alkuhuuma "Olen todella lopettanut!"-iloittelu hälveni, tilalle tuli hiukan tyhjä ja alakuloinen olo. Tunteeni tupakkaa ja tupakoitsijoita kohtaan ovat ristiriitaiset; Toisaalta säälin tupakoitsijoita ja iloitsen, ettei minun enää tarvitse - olen myös helvetin ylpeä itsestäni, koska vuosikaudet luulin olevani jotenkin huono ja heikko ihminen, koska tupakointi oli niin iso ja keskeinen osa elämääni enkä tuntunut pääsevän siitä eroon. em "vieroitusoireet" aina estivät lopettamisaikeet viimeistään päivän loppuun mennessä.
Huomaan silti kaipaavani tupakkaa, mutta enemmän "tapa-tasolla"; Tilanteissa, joissa ennen väistämättä aina poltin sätkän, tuntuu oudolta nyt kieltää se itseltään, vaikkei oikeastaan edes halua tupakkaa sen itsensä vuoksi.
Kaikkein oudointa on se, ettei minua edes vituta tai raivostuta, vaan vallitseva olotila on vain alakuloinen ja lannistunut.
ts, masentunut.

Muillakin on varmasti edellämainitunlaisia kokemuksia, miten pääsitte eroon melankoliastanne ja kauanko sitä kesti?

11

5277

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • elämän nälkä

      masennun aina kun yritän lopettaa,viimeeksi olin lähes puolivuotta ilman ja melki kokoajan masentunut,sit repsahdin..nyt kolmeviikkoa ollut ilman ja taas masentaa!tosin tällä kertaa en meinaa alkaa uudelleen polttamaan haen lekurilta mielummin jotain mieltä piristävää!:)

    • Taas sauhuttelen

      On se sellaine huume että ku lopetin aikoinaan kun olin polttanut 15 v et melkein heti aloin huomaan masennuksen merkkejä itsessäni.

      Kaikki ei masennu mutta mulla oli apaattinen olotila kokoaika,ei tuntunut olevan elämässä mitään...

      Nyt olen taas poltellut muutaman vuoden ja muistelen 5 savutonta vuotta kuitenkin hyvällä vaikka olinkin paljon apaattisempi.
      Nyt polttelen ja painokin pysyy kurissa paljon paremmin.Yleensähän lopetus tuo 5-15 kg tullessaan ;))) Koita silti pysyä savuttomana!

      • Toi höpinä tupakoinnin lopettamisen jälkeisestä masennuksesta on mielikuvituksen tuotetta,itse aloitin jo polttaessa pyöräilyn ja salin,kuntoilu vie kivasti ajatukset pois röökistä,paino pysyy hallussa sekä tietenkin yleiskuntokin kohenee.Jos suuhun on kuitenkin pakko laittaa jotain kokeilkaa himassa omenoita,muualla vaikka hammastikkua,itselläni ainakin toimii.


    • kaarp

      Lakko on jatkunut, tosin oudolla intensiteetillä.. eh. Poltin näet eilen yhden ja tänään yhden.
      Kumma kyllä fysisesti ei niinkään ole edelleenkään oireita, nuo polttelutkin tapahtuivat taas sellaisissa merkeissä, joissa AINA tottunut polttamaan, polttamaan vaikkei edes tekisi mieli.
      Pitää varmaan vältellä jonkin aikaa noita tilanteita..
      Kauhea morkkis vaikka olenkin asennoitunut repsahduksiini "repsahduksina", enkä aloittanut uutta sauhuttelumaratoonia. Jotain hyvää sentäs /:(

      Miten saada kuriin syöpöttely, joka uhkaa riistäytyä hallinnasta kun ei ole muutakaan tekemistä?
      Lopetuspäätös lähti alunperin siitä, että harrastan aktiivisesti kamppailulajeja (3-4 krt/vko 1,5 h RANKKAA paahtamista)ja liikun työnikin puolesta päivittäin melkoisia määriä jalan, hyvällä tahdilla. Varaa syöpötellä siis on, mutta tuskin mikään liikuntaa auttaa kovin pitkälle jos natustelee ja nässyttelee jotain melkein koko muun ajan valveillaollessaan? Sitäpaitti tää haluaa pitää timmit linjansa..

      Olisi tosi kurjaa päästä eroon tupakasta ja huomata joutuneensa myllytykseen ylikilojen kanssa.

      • jotain kitkerää,

        korvausruokaa tupakoinnin lopettamisen jälkeen toisinaan iskevään haljuun oloon.
        Vaikkapa sushia leväkääryleissään reilulla wasabilla maustettuna?
        Hapansilakoita...nyt menee jo aika epätoivoiseksi.
        Ollessani polttamatta pyrin muuten "puhtaaseen" ruokaan, kasviksia, täysipainoista ruokaa, ei mitään baarimössöjä ja macdonaldsin pöperöitä.


      • Anonyymi

        Tupakoinnin lopetettuani paino nousi noin 10 kg.
        Se painonnousu ja ruoan himo siinä oli kaikkein vaikeinta. Nyt olen miltei siinä alkuperäisessä painossani. Pitkä oli tie, mutta kyllä tupakoinnin lopetus on sen arvoista!
        Eihän siitä mitään tule, jos keuhkot savustuu.


    • Anna***

      Olen Zyban-kuurilla ja siis viikon olen niitä pillereitä vetänyt yhden päivässä. Tänään on eka kahden tabletin päivä, enkä siis ole polttanut koko päivänä. Säälittävältähän se kuulostaa, olen masentunut jo nyt ;)
      Ymmärrän kyllä tuskan. Zyban todella toimii minulla, se saa tupakan maistumaan pahalta eikä oikein tee mielikään. Mutta haikeasti ajattelen, että mitä sitten kun ilon ja surun hetkillä ei niitä menthol-savukkeita saa laukusta kaivaa tai mitä teen ruoan jälkeen tai aamuisin. Olen tunneriippuvainen tupakasta, en niinkään nikotiinista. On tämä lakko niin perseestä, kaipaan sauhuttelua.

    • Anonyymi

      Tupakointia 20 vuotta, aski päivässä. Itsellä joka kertaa alkaa masennus, kun lopetan tupakoinnin. Mikään ei kiinnosta ja olen apaattinen sekä aloitekyvytön. Työt eivät suju ja ei tee yksinkertaisesti mieli tehdä mitään... Pystyn suoraan yhdistämään tämän siihen, että olen savuton. Mulla ei mennyt edes puolessa vuodessa tuo alakulo ohi, vaikka urheilin ja söin samalla tavalla kuin aikaisemmin. Kyllä se vaan aika monelle on tietynlainen "lääke" tuo tupakka kun vaikuttaa hermostoon ihan lääketieteellisestikin. Ihme ettei tästä aiheesta enemmän puhuta.

    • Anonyymi

      "Nikotiini vaikuttaa aivojen välittäjäaineiden aktiivisuuteen aivoissa, jonka seurauksena mielihyvähormoneja dopamiinia ja serotoniinia, jotka toimivat kuin masennuslääkkeinä. Tämä saattaa selittää tupakkariippuvuuden synnyn ja lopettamisen aikana ilmenevät mielialanvaihtelut samoin kun sen, miksi masennus yhdistetään usein tupakoinnin lopettamiseen."

    • Anonyymi

      Moni sanoo että tupakki tulisi lopettaa silloin kivun voi hyvin , jos on vaikk hieman masennuksissa niin ei siinä vaiheessa kannata lopettaa,

    • Anonyymi

      Viisi ja puoli vuotta ollut lakossa ja aina tulee tilanteita, missä tupakki muistuu mieleen. En usko sen muiston koskaan katoavan. Täytyy vain tehdä valinta, kumpi on itselle tärkeämpi.Entinen tupakoivan elämä vai nykyinen tupakoimaton.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      208
      2535
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      40
      1664
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      143
      1305
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      297
      1121
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      315
      1085
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      1032
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      22
      1030
    8. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      946
    9. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      12
      845
    10. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      21
      843
    Aihe