Pelkään ihmissuhteita miehiin.
Mitään ongelmaa ei ole sukulaisten, työkaverien, harrastuskaverien, tai muiden tutuntuttujen kanssa, mutta heti jos pitäisi yhtään mitään henkilökohtaista olla, niin joku pelko sen estää. Minulla ei ole yhtään ainoaa miestä ystävänä, eikä tuttuna vain siksi, että haluaisi olla, tai että olisi kiinnostunut jostakin. Ei ole ollut koskaan ilman jotakin syytä. Kaikki miehet minun elämässäni on jonkun syyn takia, mutta ei yhtään vain siksi, että haluaisin niin tai ettei harrastaisi jotakin jne.
En tutustu koskaan missään ilman syytä keneenkään, aina on joku syy ja jos se poistuu, ei jäljelle jää mitään, en luota yhtään mihinkään suhteeseen ilman jotakin järkevää syytä. Enkä osaa tutustua keneenkään mieheen vain siksi, että haluan tai hän kiinnostaa, en edes kaverina, tai minään. En luota miehiin yhtään siinä mielessä, että uskoisin koskaan edes kaveruuden onnistuvan kenenkään miehen kanssa, eikä sellaista ole onnistunut koskaan lopulta. En loppujen lopuksi kai koskaan usko, että kukaan voisi kiinnostua minusta, enkä ole koskaan nähnyt, että kukaan olisi kiinnostunut minusta kuitenkaan oikeasti kunnolla. En usko, että miehet välittävät kenenkään tunteista, ne haluavat naisista vain seksiä tai hyväksikäyttöä. Minua ei ole hyvåksikäytetty ja seksistä en tiedä mitään.
Kai sen näkee päältäpäin, että pelkään ja sitten ne käyttäytyvät vielä monesti tosi ilkeästi, kun tajuavat sen. Pelko provosoi ihmisistä ilkeyttä usein.
Joudun paniikkiin, jos joku yleensä edes ivatakseen vihjaiseekaan mitään siihen suuntaan.
Vihaan niitä, jotka millään lailla tekevät sitä. Haluaisin olla näkymätön, koska en ole kenellekkään oudolle miehelle mitään muuta koskaan ollut kuin joku kiusanteon kohde tai naurun syy.
Joidenkin mielestä minä vältän kaikkia tilanteita missä voisi olla mitään henkilökohtaista, kaikki tilanteet on keinotekoisia tai asiallisia, en osaa olla muuten. En tiedä mitä sanoa, tai miten olla, miehet ovat kuin ulkoavaruuden tuntemattomia olentoja. Minä taas en koskaan ajaudu edes vahingossa sellaiseen tilanteeseen, en uskalla ottaa yhteyttä keneenkään mieheen, eikä kukaan ota minuun. En tapaa niitä missään henkilökohtaisesti ilman jotakin hyvin pätevää syytä sukulaisia lukuunottamatta. Mistä voi tulla järjetön miesten pelko ja miksi ja voiko siitä päästä koskaan eroon.
Mitään ongelmaa ei ole sukulaisten, työkaverien, harrastuskaverien, tai muiden tutuntuttujen kanssa, mutta heti jos pitäisi yhtään mitään henkilökohtaista olla, niin joku pelko sen estää. Minulla ei ole yhtään ainoaa miestä ystävänä, eikä tuttuna vain siksi, että haluaisi olla, tai että olisi kiinnostunut jostakin. Ei ole ollut koskaan ilman jotakin syytä. Kaikki miehet minun elämässäni on jonkun syyn takia, mutta ei yhtään vain siksi, että haluaisin niin tai ettei harrastaisi jotakin jne.
En tutustu koskaan missään ilman syytä keneenkään, aina on joku syy ja jos se poistuu, ei jäljelle jää mitään, en luota yhtään mihinkään suhteeseen ilman jotakin järkevää syytä. Enkä osaa tutustua keneenkään mieheen vain siksi, että haluan tai hän kiinnostaa, en edes kaverina, tai minään. En luota miehiin yhtään siinä mielessä, että uskoisin koskaan edes kaveruuden onnistuvan kenenkään miehen kanssa, eikä sellaista ole onnistunut koskaan lopulta. En loppujen lopuksi kai koskaan usko, että kukaan voisi kiinnostua minusta, enkä ole koskaan nähnyt, että kukaan olisi kiinnostunut minusta kuitenkaan oikeasti kunnolla. En usko, että miehet välittävät kenenkään tunteista, ne haluavat naisista vain seksiä tai hyväksikäyttöä. Minua ei ole hyvåksikäytetty ja seksistä en tiedä mitään.
Kai sen näkee päältäpäin, että pelkään ja sitten ne käyttäytyvät vielä monesti tosi ilkeästi, kun tajuavat sen. Pelko provosoi ihmisistä ilkeyttä usein.
Joudun paniikkiin, jos joku yleensä edes ivatakseen vihjaiseekaan mitään siihen suuntaan.
Vihaan niitä, jotka millään lailla tekevät sitä. Haluaisin olla näkymätön, koska en ole kenellekkään oudolle miehelle mitään muuta koskaan ollut kuin joku kiusanteon kohde tai naurun syy.
Joidenkin mielestä minä vältän kaikkia tilanteita missä voisi olla mitään henkilökohtaista, kaikki tilanteet on keinotekoisia tai asiallisia, en osaa olla muuten. En tiedä mitä sanoa, tai miten olla, miehet ovat kuin ulkoavaruuden tuntemattomia olentoja. Minä taas en koskaan ajaudu edes vahingossa sellaiseen tilanteeseen, en uskalla ottaa yhteyttä keneenkään mieheen, eikä kukaan ota minuun. En tapaa niitä missään henkilökohtaisesti ilman jotakin hyvin pätevää syytä sukulaisia lukuunottamatta. Mistä voi tulla järjetön miesten pelko ja miksi ja voiko siitä päästä koskaan eroon.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Meissä miehissä on naisiin enemmän ja vähemmän riehakkaammin suhtautuvia. Jotkut meistä ovat niin ujoja etteivät oikein uskalla suhtautua mitenkään. Yleinen piirre (heteromiehillä) on kuitenkin siinä miten he suhtautuvat naisiin seksuaalisessa mielessä. Miltei kaikkia nuoria naisia me alitajuisesti arvioimme siinä mielessä aika pian vaikkemme sitä tunnustakaan. Toisaalta arvioimme heitä myös hengenlahjojen mukaan. Mitä kauniimpi nainen sitä enemmän ensimmäinen puoli korostuu. Ajan myötä sitten halu viettää muutenkin aikaa yhdessä alkaa korostumaan.
Joten hyväksy se että miehillä on sellaisia ajatuksia. On oma valintasi miten hitaasti haluat edetä ja tutustua miehen ei-seksuaaliseen ajatuksenjuoksuun. Miehillä on tunteita mutta ne peitetään tässä kulttuurissa. On valitettavan huonoa tuuria mikäli tunteeton mies sattuu kohdalle.
Jos tuntematon mies hieman kiusii sinua, luultavasti hän yrittää iskeä sinua, mutta tilanteesta se riippuu. Jos joudut usein tilanteisiin missä saat päällesi suoraa ivaa niin se on jo eri juttu.
En tiedä miten nuori olet mutta ajan myötä luottamuksesi miehiin varmaan kasvaa kun liikut kavereittesi kanssa tarpeeksi tasokkaissa paikoissa. Jos et tapaa miehiä nyt missään niin mene kaverisi tai korkeintaan muutaman kanssa jonnekin mukavaan paikkaan ja opettele viihtymään siellä. Isompi porukka pelottaa miehet pois.
Tosin jos aluksi haluat miehistä pelkkiä ystäviä niin silloin täytynee hankkia uusia harrastuksia?
Harmi, että sinulle on käynyt näin.
eipäs tule ongelmiakaan, että siksi voit olla tyytyväisempi. On niistä hankaluuksiakin, ja monet on tarkoituksella tai tarkoittamattaan kuitenkin niin huonosti kohtelevia, että monelta pahalta välttyy, jos nyt ei jokaisen miehen perään ole.
Ei tuo nyt ollu tässä ihan ehkä se pointti... Kyllähän se vähän haittaa elämää, jos pitää vältellä kontakteja miehiin. Ja eikö esim parisuhteesta voi saada jotain? Ongelmaahan ei tietysti olisi, jos tykkäis omasta sukupuolestaan enempi, mut noin niinku normaalisti, kyllä sitä ihminen haluaisi kontaktiin toisen sukupuolen kanssa.
Mistä sitten saa miehiä vain kavereiksi,kun aina ne haluu jotain muuta?! Ei ole mullakaan yhtään KAVERIA miehenä,koska miehet aina kuvittelee jotain muuta tai pelkää..
tosi surullista!
Mulla on ollut jokunen tyttönen kaverina, tosin ei oikein tällä hetkellä. Vaikka kyllä sellanen kelpais, vois jutella vähän eri asioista kun miesten kanssa. Se on kyllä totta, että ainakin tietyssä iässä voi olla vaikeeta olla "ihan" vaan kaveria...minkäs sille mahtaa, kuuluu ikään.
Harmi että sulle on käynyt noin. Etpä ole kyllä ainoa, vaikka tuskin se lohduttaa.
Minua kiusattiin yläasteella armottomasti ulkonäöstäni (5 - 10 ylimääräistä kiloa), ja kiusaajina olivat lähestulkoon kaikki oman luokkani ja rinnakkaisluokan pojat. Tätä jatkui vuosia, ja minulle tehtiin hyvin selväksi kuinka vastenmielinen heille olin.
Tulen toimeen minua n. 15 vuotta vanhempien ja siitä ylöspäin olevien miesten kanssa, he eivät pelota minua, eivätkä alle teini-ikäiset pojat. Teini-iästä noin 35 paikkeille olevia miehiä pelkään hirveästi.
Itselläkin koulussa tuo vajaa 10 kg ylipainoa. Kukaan ei koskaan ollut kiinnostunut minusta, ei ainakaan näyttänyt.
Pilkkaa sain kokea monesti lukioaikoina poikien osalta. Vanhojentansseihin muistan kun pyysin yhtä tanssimaan (enkä ollut hänestä kiinnostunut muuten) Vastaus oli EN TODELLAKAAN! ja räkänauru päälle. Siinä olin sit viikon verran sen kavereiden pilkan kohde.
Töissä esim. voin jutella vanhempien miesten kanssa niitä näitä, mutta jos tulee lähelle nuorempi mies, niin en osaa puhua YHTÄÄN mitään. Kuuntelen toista, mutta silti menee varmaan puolet ohi kun samalla mietin että mitähän_tuokin_minusta_ajattelee. "tukka roikkuu varmaan silmillä, hitto jos lähden kävelemään se näkee miten kamala perse mulla on, kauhee kun mun naama on turvonnu, mitä se mulle puhuu kun toi toinen työkaveri on paljon nätimpi"
Ottaa itseekin aivoon ajatella näin muttei pysty muuttamaan ajatuksia. Sit meen vessaan ja kiroilen ittekseni "hitto sä olet TYHMÄ, miks et voinut käyttäytyä kunnolla..
Olen tainnut jäädä teini-ikäisen asteelle :(