Hei!
Halusin vain kertoa että on tullut sitten saman tien testattua suomalaisen sairaalan leikkaushoito. Minulta poistettiin torstai-iltana umpilisäke ja epäilynä on monen 70-vuotiaan kärsimä vaiva paksusuolen tulehdus (umpipusseja paksusuolessa). Eihän tuosta taas puutukaan kuin sellainen 40 vuotta. :=)
Anestesialääkäri ymmärsi yskän kertoessani suonieni ongelmasta hylkiä kanyylejä. Pistäessään kanyylin sisään ilmoitti ettei suoneni todellakaan käyttäydy normaalisti, se kramppaa saman tien kiinni eikä pisaraakaan verta edes pyri tulemaan ulos kuten normaalisti kuuluisi tapahtua.
Ystäväni naureskeli eilen jutuilleni kun kerroin ettei sairaalan lomakkeessa ole seuraavan leikkauksen yhteydessä enää tarpeeksi rivejä kohdassa "aikaisemmat leikkaukset". Korjasi sitten kiireesti että eihän tässä oikeasti mitään syytä ole nauruun, mutta kun tunnun itse ottavan asiat niin huumorilla. Sanoin että vaihtoehtona olisi itku ja olen viime aikoina itkenyt ihan tarpeeksi.
Lääkäri oli laittamassa 3 viikon sairaslomalle, mutta tingin kahteen. Sittenpähän näkee riittääkö se. Äidille vaan ihmettelin kuinka Suomessa annetaan tuollaisesta leikkauksesta saman tien noin pitkä sairasloma ja Saksassa jouduin hakemaan joka viikko pidennystä ja siellä kuitenkin ropeloitiin aivoja.
Jotain hermostohäiriöitä tuntui kyllä esiintyvän nukutuslääkkeistä. Minulla ei ole taaskaan mitään muistikuvaa hengitysputken poistosta, vaikka väittävätkin minun olleen hereillä. Jatkossa kun olin juuri nukahtanut, säpsähtelin hereille koska tuli tunne kuin angiografiassa, jossa katetri viedään kaulavaltimon läpi ja on lähellä mennä taju. Se oli kaikkein hirveintä.
Tänään on iskenyt väsymys, mutta kaiken maailman virastot sekä Saksassa että Suomessa vaativat sitä ja tätä joten pakko tässä on nyt niitäkin asioita hoidella. Vedän nyt sen seitsemän pilleriä taas napaani ja lähden nukkumaan. Hyvää yötä!
Halusin vain kertoa että on tullut sitten saman tien testattua suomalaisen sairaalan leikkaushoito. Minulta poistettiin torstai-iltana umpilisäke ja epäilynä on monen 70-vuotiaan kärsimä vaiva paksusuolen tulehdus (umpipusseja paksusuolessa). Eihän tuosta taas puutukaan kuin sellainen 40 vuotta. :=)
Anestesialääkäri ymmärsi yskän kertoessani suonieni ongelmasta hylkiä kanyylejä. Pistäessään kanyylin sisään ilmoitti ettei suoneni todellakaan käyttäydy normaalisti, se kramppaa saman tien kiinni eikä pisaraakaan verta edes pyri tulemaan ulos kuten normaalisti kuuluisi tapahtua.
Ystäväni naureskeli eilen jutuilleni kun kerroin ettei sairaalan lomakkeessa ole seuraavan leikkauksen yhteydessä enää tarpeeksi rivejä kohdassa "aikaisemmat leikkaukset". Korjasi sitten kiireesti että eihän tässä oikeasti mitään syytä ole nauruun, mutta kun tunnun itse ottavan asiat niin huumorilla. Sanoin että vaihtoehtona olisi itku ja olen viime aikoina itkenyt ihan tarpeeksi.
Lääkäri oli laittamassa 3 viikon sairaslomalle, mutta tingin kahteen. Sittenpähän näkee riittääkö se. Äidille vaan ihmettelin kuinka Suomessa annetaan tuollaisesta leikkauksesta saman tien noin pitkä sairasloma ja Saksassa jouduin hakemaan joka viikko pidennystä ja siellä kuitenkin ropeloitiin aivoja.
Jotain hermostohäiriöitä tuntui kyllä esiintyvän nukutuslääkkeistä. Minulla ei ole taaskaan mitään muistikuvaa hengitysputken poistosta, vaikka väittävätkin minun olleen hereillä. Jatkossa kun olin juuri nukahtanut, säpsähtelin hereille koska tuli tunne kuin angiografiassa, jossa katetri viedään kaulavaltimon läpi ja on lähellä mennä taju. Se oli kaikkein hirveintä.
Tänään on iskenyt väsymys, mutta kaiken maailman virastot sekä Saksassa että Suomessa vaativat sitä ja tätä joten pakko tässä on nyt niitäkin asioita hoidella. Vedän nyt sen seitsemän pilleriä taas napaani ja lähden nukkumaan. Hyvää yötä!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kunnon suomalainen: Minä lapsena vanhaksi vanhenin... (Leino). Pitäisiköhän sinun sittenkin muuttaa Irlantiin, eikös sieltä löydä aika nuorekasta menoa :)
No umpparileikkauksesta toivut nopeasti, ehkä hyväkin saada pakollinen lepo muuttoruljanssin ja uuden työn jälkeen. Mitä sille paksunsuolen tulehdukselle tehdään?
Onko sinulla mitään neurologin tai neurokirurgin kontrolleja Suomessa? Siirrettiinkö potilastietosi HUS:iin? Kuka sinusta huolehtii? Äiti?
Sitten kun taas pystyt nauramaan, mene Juuson kanssa katsomaan Autot-elokuva. Kun alun metelistä selviää, se on tosi hauska ja vähän haikeakin. Olin Napen ja Kakun kanssa katsomassa, ja koko kotimatka oli vuorottaista:" Se oli kanssa hyvä kohta" ja sitten yhteisnaurua.
Olen taas kaulaa myöten kiinni yhdistyshommassa, nyt vähän laajennettuna. Tänne kotikylään on perustettu potilas- ja vammaisjärjestöjen kattojärjestö, ja sen neurologiset järjestöt pitävät myös yhteiskokouksia. Kivaakin, yllättäen mukava oppia tuntemaan uusia ihmisiä. Uusi piirre minussa, johan yli 40 vuotta olen pikemminkin pelännyt ihmisiä.
Nauti levosta! Ja kirjoittele!
Kiva kuulla teistä kummastakin! Mun kesään ja syksyyn ei ole kuulunut sen kummempaa. Päivä kerrallaan ja niin edelleen. Koirapoika värittää elämää ja kissat ovat jo alkaneet jotenkuten sietää koiruutta.
Mukavaa ja lämmintä syyspäivää kummallekin ja Saksalle pikaista paranemista.
Susu
Kiva kuulla teistä, kirjoitelkaa
Sen Irlannin voin unohtaa (mieskin itse asiassa Hollannissa). Eipä ole hänestä kuulunut enää mitään vaikka tietääkin mun mahdollisesti joutuneen leikkaukseen. Pahinta tässä "lepäilemisessä" on vain kun on todellakin aikaa ajatella. Kaikenlaiset ajatukset tulivat viikonloppuna oikein hyökyaallon tavoin ja yhtä ahdistava tunne siitä seurasikin.
Ja "suuri rakkauteni" yhdeksän vuoden ajalta kävi kolme viikkoa ennen hänen sanojensa mukaan mahdollisia häitään (häät piti olla heinäkuun lopulla) "hyvästelemässä" minut ja intti vielä lähdettyään, että nähdään ja soitellaan ennen kuin lähden pysyvästi pois. Kaksi kertaa saat arvata kuuluiko tyypistä enää mitään. Ei sillä, itse olin asennoitunut viimeiseen kohtaamiseen jäähyväisten asenteella. Silti en voi ihmetellä ihmisten kaksinaamaisuutta.
Miten päästä eroon naiviudesta menettämättä samalla kaiken uskon ihmisiin?
Saksalainen sairaala kirjoittaa epikriisissä että päätäni pitäisi kontrolloida n. ensi vuoden toukokuussa, mutta MRI:n riittävän. Siitä vuoden päästä olisi hyvä tehdä angiografia. Tietojani ei ole siirretty mihinkään. En edes tiedä mitä kautta kaiken pitäisi toimia. Työpaikkalääkärille saa samaksi päiväksi ajan (on nyt tullut testattua),mutta haluanko todella heidän tietävän kaikesta tästä kurjuudesta?
Juusolle tuli taas patti polvitaipeeseen ja aikaa meidän omalääkärille terveysasemalla saatiin odottaa kuukauden. Siihen lääkäri ilmoitti että Bakerkystalta näyttää, ensimmäinen jonka hän näkee lapsella (eikä lääkäri ole todellakaan nuorimmasta päästä). Mitä en lääkärille saanut kerrottua oli että Juuso on usein herännyt öisin tai aamuisin valittaen joko käden tai jalan olevan puuduksissa - juuri noin alkoivat minun pääni tutkintaan johtaneet oireet.
Nauraminen on kieltämättä hankalaa, mutta leffa kuulostaa katsomisen arvoiselta.
Popsin kahta antibioottia, sen pitäisi hillitä paksusuolen tulehdusta. Sen lisäksi joudun tähystykseen lokakuun alussa.
Vanhemmat ovat pitäneet hyvää huolta, äiti minusta ja isä hoitanut asioitani kuten auton tullausta jne. sekä ovat pitäneet huolta Juusosta. Kuuluvat ottavan hänet viikonloppuna mukaan mökille/vaunulle joten minulle jää koko viikonloppu märehtiä entistä elämääni. :=( Siskonikin lähtee huomenna kahden viikon matkalle joten seuraa on vähänlaisesti. En kuitenkaan taida jaksaa vierailla vielä kenenkään luona ja lapsiperheet kyllästyisivät meillä ilman Juusoa.
Hienoa kuulla sinun yhdistystoiminnastasi. Tuntuuko sinusta siltä että pystyt sitä kautta vaikuttamaan? Toivottavasti vain se ei mene stressin puolelle.
Saanko udella vielä kerran koska sinun synttärisi olivatkaan?
Olen nyt taas kirjoittanut romaanin vauhtiin päästyäni, kuinkahan suuri osa tästä tekstistä oli taas neurologista? Suoraan sanoen toivoen ettei kovinkaan suuri. ;=)
Hei Susu ja Anneli,
Anneli, luin joskus hätäpäissäni selattuani viestejäsi, en ikävä kyllä ehtinyt vastaamaan. Onko vointisi yhtään parempi? Eikö sinulla ole vielä leikkaus tulossa?
Oli kiva kuulla Susu, että kesäsi on sujunut hyvin, toivon sinulle myös leppoisaa syksyä ja talvea. Minulla on totisesti lahot aivot kun en muista käytkö töissä vai oletko kotona?
Kateellisena tuijottelen ikkunasta kun varsinkin viikonloppuna viuhuu ihmisiä sauvojen kanssa. Minun tekisi niin mieli päästä taas sauvakävelemään. Tällä hetkellä maha kiukuttelee luultavasti antibioottien takia ja selkä ei meinaa kestää tätä selällään jalat koukussa ja vasemmalla kyljellä meininkiä. Maltan tuskin odottaa voida taas maata mahallani..
Hyvää jatkoa ja kuulumisiin!
Sain maanantaina mielenkiintoista tietoa entiseltä anestesialääkäriltä koskien suoniani. Näytin hänelle kättäni, jossa kanyyli oli ollut. Päällepäin siinä ei näy muuta ihmeellistä kuin turvotus, mutta se on koskettaessa tosi kipeä. Tämä lääkäri kertoi kärsivänsä samasta vaivasta, kuten myös astmasta. Hän selitti suonissa olevan samaisia betareseptoreita kuin keuhkoissakin. Astmaatikon suonet siis pyrkivät kramppaamaan itsensä kiinni heti kun reseptoreita ärsytetään. Oli todella huojentavaa kuulla ettei mistään sen ihmeellisemmästä sitten kai olekaan kyse. Ongelmaa se ei poista, mutta onpahan sanoja joilla yrittää saada hoitohenkilökunta ymmärtämään.
Syy miksi taas ramppasin lääkärillä oli peräaukossa alkanut jumalaton kutina, joka ulostuksen jälkeen vain pahenee. Tuli heti mieleeni vuosia sitten kärsiväni ihme suolitulehdus, jonka aiheuttajat voivat tuhota suolta. Lääkäri otatutti vain valkovuotonäytteen ollen varma saaneeni antibiooteista hiivan. No eipä se sitä sitten ollutkaan vaan jonkinlainen bakteeritulehdus.
Kun hän tänään sitten sai minut kiinni, kerroin hänelle enemmän siitä Saksan hommasta ja hän kertasi saamiani antibiootteja. Sanoi olevansa täysin ymmällään kuinka minulla voi tulla kesken juuri tietyn antibioottikuurin tällainen bakteeritulehdus. Sitä nimenomaista lääkettä kun käytetään sen tulehduksen hoitoon. Ei kun gastroentrologille. Sinne täytyy kuitenkin saada lähete toiselta lääkäriltä työlääkärisopimusehtojen mukaisesti. Ja se ei tule olemaan helppoa. Alkaa pikku hiljaa toivo ensi viikolla töihin menosta häipyä kuin tuhka tuuleen...
Kävin kuitenkin eilen poikani kanssa katsomassa "Autot"-leffan ja olit Inka O. oikeassa. Se oli todella hauska! Pystyin ainakin jotenkin korvaamaan lapselle sitä etten pysty vielä juoksemaan ja leikkimään hänen kanssaan. Väsyttää vaan päivä päivältä enemmän ja tuo kutina saa melkein kaistapäiseksi.
Heippa InkoO, SaksaO ja Anneli!!
SaksaO:n kotiutuminen Suomeen näyttää päässeen hyvään alkuun, vaikkakaan ei ilman vastoinkäymisiä. Ja kiva lukea muittenkin kuulumisia. SaksaO kyseli, olenko vielä työelämässä ja vastaan, että ikävä kyllä, olenhan minä :). Tosin aika pienellä panoksella nykyisin.
Mukavaa ja lämmintä viikonvaihdetta on luvattu, joten naattikaamme siitä!
Yläpää ja alapää kipeä, jo on elämä vaikeata :(
Oletko saanut jotakin uutta tietoa, tai edes helpotusta kutinaan.
Nyt alkaa kevennysosuus.
Olen alkanut miettiä ammatinvalintaa vielä kerran. Etsivätoimistohan on pitkään ollut unelmani. Parin korttelin päässä kuulemma asuu yksityisetsivä, mutta täytyy ilmeisesti hankkia näyttöä ratkaisemalla rikotun ovilasin salaisuuus.
Kuulostaa tylsältä järjestyspoliisin hommalta, mutta minä osaan tehdä senkin monimutkaiseksi. Meidän taloyhtiössä asuu enimmäkseen vielä minua vanhempia ihmisiä, mutta sitten on sijoitusyksiöitä, joissa asuu aika paljon opiskelijoita. Minä olen alkanut systemaattisesti puhuttaa kaikki nuoret, jotka näen pihalla tai portaikossa. Yllättävän kiltisti ne vastaa kaikkiin kysymyksiini, kuten missä asunnossa sinä asut, mikä sinun nimesi on, mihin aikaan tulit kotiin sinä ja sinä iltana. Viime lauantain menin jopa soittamaan naapuritalon ovikelloa, kun siellä oli jumalaton möykkä aamuyöhön asti. Oven tuli avaamaan nuori mies, mutta kun kysyin ketä siellä asuu, tuli nuori nainen joka kertoi asuvansa siellä pienen lapsensa kanssa. Lasta ei näkynyt eikä kuulunut, joten ei hänen sitä olisi tarvinnut kertoa. Hän kertoi nimensäkin, ja ainakin sukunimi oli oikein. Nyt olen huolissani, kun kovin usein on verhot kiinni. Pian täytyy mennä katsomaan miten he pärjäävät.
Äsken kun tulin kaupasta kotiin, yksi kuulustelemistani pojista tuli kadulla vastaan ja tervehti kohteliaasti :)
Kaupassa seuraani lyöttäytyi nuori mies, joka haisi jollekin väkevälle viinalle. Yritin häätää sitä matkoihinsa, mutta vasta kun oltiin lähellä kassoja, ja uhkasin että pyydän soittamaan vartijat, hän kätteli, pyysi anteeksi ja poistui. Pitäisikö minun ruveta varaäidiksi kaikille hulttionuorille?
Keskiviikkona olin Eduskunnassa, tosin enimmäkseen lehterillä, mutta siihen hommaan en sentään ajattelekaan pyrkiväni. Liikaa paperia!
Kai on paras pysytellä vanhassa isoäidin hommassa. Olen patistanut Nappea opettelemaan lukemista, jotta minä voisin sitten vähitellen kysellä häneltä asioita (hän oli kysynyt onko pussiahma olemassa), poika parka kysyi aivan surkeana: "Enkö minä sitten enää saa kysyä sinulta asioita?"
Saksalle: Syntymäpäiväni on toivottavasi joskus 22.10 - 5.11., koska sille ajalle olen varannut kylpylämatkan Suomenlahden eteläpuolelle.
Kirkasvalolamppu hankittu!
Valoisaa syksyä teille kaikille!
Inka!
Maailma selvästikin on menettänyt sinussa yksityisetsivän. Suurimpia ongelmia nykyään (mielestäni) on ettei kukaan uskalla kysellä tai ajattelee vain ettei se minun ongelmani ole. Saksassa minä opin kuitenkin puolustamaan oikeuttani asua "rauhassa" ja todella painokkaasti asiani esitinkin - lopulta n. kerran päivässä. En enää ajatellut että anteeksi vain, olen suomalainen. Nostan sinulle hattua että jaksat ja uskallat tarkkailla ympäristöäsi.
Ja onneksi olkoon kirkasvalolampusta! Vielä sitä ei onneksi tarvita. Sinulla on hyvältä kuulostava suunnitelma syntymäpäivän osalle. Löydän kyllä vielä sen tarkan päivän. :=)
En kadu paluutani Suomeen. Käytyäni kaksi viikkoa läpi vuosientakaisia tunteita olen oppinut jo monta asiaa. Kuten kuinka ristiriitainen suhteeni äitiini on. Silloin kun tarvitsisin hänen henkistä tukeaan, hän jättää minut kuin nallin kalliolle. Sairaalareissun ihanuudet sain kokea taas tuntia vaille aivan yksin. Siihenkin kyllä tottuu. Itkin päivystyksen vuoteella ja kysyin itseltäni kerta toisensa jälkeen miksi minä taas joudun leikkaukseen ja kaipasin lohduttajaa. Ainakin lapsestani pidetään huolta.
Viimeksi sain kuulla äitini ihmettelevän kuinka olisin selviytynyt muutosta rahallisesti. Vastasin hänen tietämän totuuden etten olisikaan. Siihen hän tokaisi ettei heiltä koskaan edes kysytty! Ja hän pisti minut kuukausia sitten pyytämään apua eikä tarjonnut sitä omasta takaa! Ja silti juuri tuolle samaiselle henkilölle soitan kun jotain pahaa tapahtuu. Kyllä ihmismieli voi olla sairas!
Puhuin eilen neljä tuntia erään ystäväni kanssa puhelimessa ja mitä kauemmin puhuimme sitä selvemmin näin suhteeni mieheen (saksalainen), jota olen rakastanut jo vuosia. Sehän on jollain lailla kuin kopio suhteestani äitiini!
Mutta mitä paluu Suomeen oikeastaan muuttaa/muutti? Se on saanut minut ymmärtämään etsiväni onnea ja rauhaa edes muutamaksi kuukaudeksi enkä sitä luultavasti tule koskaan löytämään. Olen katkera elämälle mm. siitä ettei se ole antanut minulle aikaa, voimia eikä mahdollisuutta todella nauttia todella ihanasta asiasta elämässäni: pojastani.
Kävimme tänään kävelyllä ja yllättäen hän kietoi kätensä ympärilleni (yritti ylettyä olalleni) ja ilmoitti meidän nyt olevan todella rakastuneita. Hän oli nähnyt jonkun parin tekevän juuri niin. Koska hänestä on tullut niin iso ja tarkkanäköinen?
Ei sillä ole väliä missä asun. Olen itsekäs ihminen ja onneton ja tarvitsisin yksityisetsivän taitojasi Inka löytämään tieni ulos tästä sekasotkusta.
Anteeksi purkaukseni, pitää selvästikin alkaa taas kirjoittamaan vanhaa kunnon päiväkirjaa. :=)
Hyvää syksyn jatkoa!
Tervetuloa keskustelemaan sinne kaikista sotkuista. Osoite: kaisaliisa.blogs.fi