Perustusten teko talvella

talokuume

Nyt iski hillitön talokuume ja tarkoitus hankkia tontti saman tien ja toimia mahd. nopeasti. Jos hommia ei nyt sulan maan aikaan ennätä tekemään, niin jääkö perustusten teko kevääseen, vai voiko ne tehdä myös talvella (sokkeli maanvarainen laatta).

13

9020

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • talvellakin

      mutta vaatii taitoa ja oikeita aineita ettei pakkanen niitä pane. Ja routa nostele.

      Sanoisin että et enää kerkiä koska suunnittelu ja luvat vie väkisin jouluun saakka. Menee kevääseen.

    • Julle Ankanpää

      rauhoitu nyt hyvä mies, hiljaa hyvä tulee. Talopakettitehtailla on syksylläkin toimitusaikansa.

      • Talokuume

        ..että tyrkkään perustukset valmiiksi ja odottelen sitten pakettia. Jos se tulee vaikka maaliskuussa, niin jouduttaahan sekin. Itse asiassa mielessä on hirsitalo. Eikös hirsien kanssa puljaaminen ole helpompaa hankikeleillä kuin kevään rospuuttoaikaan. Pohjaratkaisu on jo mietitty.

      • hyvä, ota
        Talokuume kirjoitti:

        ..että tyrkkään perustukset valmiiksi ja odottelen sitten pakettia. Jos se tulee vaikka maaliskuussa, niin jouduttaahan sekin. Itse asiassa mielessä on hirsitalo. Eikös hirsien kanssa puljaaminen ole helpompaa hankikeleillä kuin kevään rospuuttoaikaan. Pohjaratkaisu on jo mietitty.

        se paketti siltä, joka sen pystyy Sinun aikataulussasi ja budjetissasi toimittamaan. Sinä olet maksava asiakas, Sinä "kyykytät".

      • talokauppiaat ja
        hyvä, ota kirjoitti:

        se paketti siltä, joka sen pystyy Sinun aikataulussasi ja budjetissasi toimittamaan. Sinä olet maksava asiakas, Sinä "kyykytät".

        -tehtaat kyykyttää rakentajaa, lähes kaikilla on siitä kokemusta.

    • ainakin

      tarkoitus löytää perustusten tekijät vielä ennen pakkasten tuloa. Talopaketti tulee maaliskuun ekalla viikolla, maansiirtotyöt alkavat viimeistään ensi viikolla, mutta perustusten teko porukka on vielä hieman hakusessa. hirveä tilanne, mutta pakkorako toisaalta. Jos talopakettia emme ota nyt hinta nousee yli kymmpitonnin huhtikuun alusta. Asiaa hidastaa vielä nykyisen talomme tilanne, kauppoja ei ole tehty... Että sitten pitääkin ihmisen olla hullu, kun ajaa itsensä tälläiseen tilanteeseen!

      • perustuksia

        voi tehdä joulukuulle saakka ihan hyvin, tuo talvipaketti onkin sitten mielenkiintoinen juttu.

        Myyjät tainneet peloitella hinnan nousulla, kilpailu pitää ne kyllä oikealla tasolla huhtikuun jälkeenkin.

      • tutulta

        tuo tilanteesi ;)

        Meillä paketti tulee maaliskuun viimeisellä viikolla, joten perustusten teko olisi vielä tämän syksyn projekti. Puut on kaadettu, mutta pintamaa on vielä paikallaan. Onneksi mitään maansiirtoja ei tarvi tehdä, kuntta vaan pois hiekkapohjan päältä... Rakennuslupahakemus odottaa vielä perustus- ja LVI-suunnitelmia jotka saadaan parin viikon sisällä. Sitten viikko-pari ja rakennuslupa hanskassa ja saman tien perustusten tekoon. Naapuri oli kuulema marraskuussa valanut sokkelin, joten mitään hirveää kiirettäkään ei vielä ole...

        Ja kyllä, tuo nykyinen asunto on vielä myymättä, tosin lainaa ei ole kuin parikymmentä KEUR (sis. myös auton laina) ja kerrostalo-osakkeesta kyseenollen vuokrallelaitto on yksi varteenotettava vaihtoehto jos pakko. Tosin, eipäs tässä mitään kiirettä tuon muuttamisenkaan kanssa ole. Itse kun ilman kiirettä runkopystytyksestä eteenpäin naputtelee, niin aikaa saa varata ja mikäs siinä! Odotan innolla, että pääsen lyömään villoja ja tuulensuojaa seiniin huhtikuun alussa ;)

        Joku varmaan jo miettii, että kyllä se hymy siitä vielä hyytyy. Tiedetään tiedetään, rankkaa tulee olemaan, budjetit ylittyy ja amatöörit ryssii koko homman - onhan näitä tarinoita Suomi24:n asiantuntijoilta kuultu ;)

      • odottamasi
        tutulta kirjoitti:

        suunnitelmat toimitetaan vasta rakennusluvan myöntämisen jälkeen ennen ko tyovaiheiden alkamista. Tuli vaan mieleen.

    • ennättää

      vielä hyvinkin kaivamaan anturat ja viemärin ja vesijohdon,mutta älä ihmeessä enää valuja tänä syksynä tee,vaan anna kaivantojen rauhassa "asettua" kevääseen saakka.Toukokuun lopulla sittenkun routa on varmasti sulanut vasta kannattaa valaa,muutoin on vaara,että perustuksiin tulee halkeamia.

      • majopa

        pienellä pakkasella. Minulla on myös tässä loppusyksystä vielä perustuksen teko ja perustuksen urakoitsija sanoi, että jos pakkasia tulee kovin varhain, niin suurin ongelma tulee kaivuu- ja täyttötöissä eikä betonivalussa. Tietysti vähän tulee lisähintaa, jos pakkaskestävää betonia pitää ostaa.

      • Nimetön
        majopa kirjoitti:

        Routa menee valun alle maaperään ja voi liikuttaa maata jos se on routivaa sorttia ja tätä kautta tulee halkeamia anturavaluun. Luulen että edellinen kirjoittaja tarkoitti tätä vaaraa eikä sitä, että voiko valaa talventullen.

    • Anonyymi

      Ovatko perustukset haljenneet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      71
      1128
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1074
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      943
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      65
      905
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      870
    6. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      129
      828
    7. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      20
      810
    8. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      785
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      751
    10. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      676
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      671
    12. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      663
    13. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      627
    14. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      622
    15. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      128
      621
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      610
    17. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      604
    18. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      602
    19. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      600
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      589
    Aihe