Avioliitto ja lihominen

Eipäs heti aleta syyllistää puolisoa toisen lihomisesta! Nimittäin jokainen meistä on itse vastuussa itsestään. Ei edes aviopuoliso ole toisen onnelliseksitekokone, vaan ihmisen pitää kantaa vastuu itsestään jopa sen naimisiin menemisen jälkeenkin.

Lohtusyömistä voi harrastaa, vaikka avioliitto olisikin kunnossa. Sitä harrastaa, jos pelkää jotakin edessä olevaa tapahtumaa. Voi olla kyse koulu- tai työjutusta, sukulaisten tapaamisesta, ahdistuneisuuden tunteesta tms. Sitten on masennus, joka voi johtua ihan aivojen kemiallisen tasapainon reistailusta (paranee usein masennuslääkityksellä).

Ja onhan se valitettavan yleistä, että jotkut naiset ja miehet ovat sormuksen saatuaan sillä linjalla, että nyt sitten "annetaan mennä", kun on jo saatu joku kiikkiin. Joka muuta väittää, niin ei puhu totta. Tällainen asenne elää ja voi hyvin tänäkin päivänä. Minusta silloin on kyse siitä, että ihminen pitää ulkonäköä ja terveyttä toisarvoisena, vain toisia varten olevana asiana. Hän ei koe, että nämä asiat juuri koskisivat häntä itseään, vaan ne näyttävät olevan vain ulkomaailmaa varten. Kyseessä on tietynlainen ajattelun vinoutuminen, jos näin saisin sanoa.

Äitiys neuvolassa ei kerrottu raskauden aikaisesta närästyksestä, se tuntuu lievemmillään kuin vatsan kurinana.

Luulin kurisevaa närästystä nälänilmaisuksi, söin kuin näläntunteeseen, paino nousi raskauden aikana 14 kg.
Närästys jatkui ja imetin, vaikka painoa oli 11 kg enemmän, kuin ennen raskautta, söin kurinan tunteeseen, että maito ei loppuisi.

En ollut huolissani painostani vaikka aviomies siitä huomautteli.

Toisen lapsen jälkeen oli -6 kg raskauden alusta, silloin ei raskauden aikana närästänyt.
Imetyksen alettua närästys kurina palasi.
Minä söin, peläten maidon loppumista.

Kuulin vasta nuorimman ollessa jo 12 vuotias, närästyksen lievimmillään muistuttavan nälkäisen vatsan kurinaa.

Toisen lapsen imetyksen loputtua oli 21 kg, tyttö painooni nähden.
Aviomies ilkeili ja huomautteli painostani, valvoi syömisiäni ja pisti talouteen käytettävät rahat tarkkailuun.

Mies ei tienannut, hän opiskeli, perheen talousrahat tienasin minä.

Nostin miehen ulos elämästäni.
Olen ylipainoinen yhä, pidän itsestäni näin.

Tuntemattomat tai vieraammat ”kaverit” (harrastus työ) tuntevat tarvetta huomautella joskus, MUTTA

Katsoessani huomauttajaa, hän taustaansa vasten, näen yksinäisen pettyneen elämäänsä tyytymättömän ihmisen.

Näkee sen se sokea Reetakin; kyse ei ole minusta tai minun läskeistäni, sanoja ilmaiseen vain omaa pahaa oloaan.

Tulepa istuman tähän viereeni kerron sinulle tarinan.


Sammakko Ensimmäinen Suuri

– Huh, tuolta hän tulee! Metsälammen väki kuiskasi hätäisenä.
– Kuka tulee?
– Iso sammakko tietysti. Hän on niin hirveän pelottava. Hänen suuret silmänsä mulkoilevat ankarina, ja hän on niin ylenkatseellinen ja varma, että ihan pelosta vapisemme.
Pienet suohyttyset lensivät äkkiä tiehensä. Hyvähän niiden oli, toista oli muiden joilla ei ollut sipiä. Iilimadot painuivat yhä syvempään liejuun.

Iso sammakko hyppäsi pitkin loikkauksin keskelle lammen suurinta heinäturvetta ja karjaisi:
– Tavallisesti sanotaan päivää, kun arvokkaammat tulevat. Täällä vain puikitaan pakoon!

Etana, joka ryömi lahonneen puun kyljessä, yritti hätäpäissään tervehtiä kaikkien sääntöjen mukaan.
Kaikki muut olivat pujahtaneet sopivasti pois näkösältä.
– Minä olen tämän lammen hallitsija ja minun nimeni on Sammakko Ensimmäinen Suuri.
– Sammakko Suuri Ensimmäinen, takerteli Etana.
– Et sinä ymmärrä mitään! karjui Sammakko ja lähti hyppimään eteenpäin.
Mutta lammen väkeä ei niin vain nujerrettu. He pelkäsivät sammakkoa, muta takanapäin he antoivat hänelle nimen Sammakko Ensimmäinen TÄRKEÄ.
Heitä harmitti kovin, että se saattoi heidät aina vapisemaan, ja he päättivät monta kertaa nujertaa sen. ”Mokomakin tärkeä, ja mahtava olento.” Mutta kun sammakko sitten hyppäsi heidän keskelleen, se sai ilokseen kokea, että kaikki jälleen vapisivat ja luikkivat pakoon.
Siinähän se valta olikin.

Se haki korvausta siitä, että sitä ei ollut valittu hallitukseen eikä eduskuntaan - ei edes sammakkojen laulukuoron! Se oli kerran hakenut Metsälammen Huvitoimikunnan toiminnanjohtajanvirkaan, mutta ei sitä ollut otettu siihenkään.
Kaikkien näiden epäonnistumisien jälkeen siitä oli tullut mahtava, ja se ilmoitti olevansa hallitsija.
Näin jatkui lammen elämä siihen päivään, jolloin Juorulintu istui puun oksalle ja nauroi heille kaikille.
– Että viitsittekin! Ettekö tiedä, miten hänen laitansa oikein on? Minäpä kerron teille. Sammakko Ensimmäinen tärkeä on oikeastaan suuri tohvelisankari. Sen vaimo on nimeltään Eeva Rupikonna, tiedättehän: sen suuren suon kuuluisan Rupikonnan tytär.
Eevaa harmittaa, että tuli otetuksi tuo nahjus mieheksi ja että pitää asua tässä lammessa. Se on komentanut Sammakkoa rakentamaan huvilan aivan erilleen muista, koska se ei halua nähdä teitä ketään. Siellä Eeva hoitaa kauneuttaan.
Näkisittepä, miten Sammakko Ensimmäinen Tärkeä käy, kun se alkaa hyppiä kotiaan kohti! Täällä se kulkee vatsa pystyssä ja puhkuu komeuttaan, mutta hyppiessään kotiinpäin se laihtuu laihtumistaan. Lopulta se on ryppyinen ja surkea, kun se lähestyy huvilaansa. Heti se saa kuulla kunniansa ja sen pitää ruveta juoksemaan vaimonsa asioilla, laittaa ruoat, siivota talo, silittää puserot ja passata rouvaansa kaikin puolin. Sen ääni on hiljainen ja käheä, ja se änkyttää epävarmana. Sellainen on teidän sankarinne.

Raikuva nauru täytti koko lammen ympäristön. Pieni väki pääsi pahasta painajaisesta, hyttyset palasivat kaikessa rauhassa lennoiltaan eikä iilimadot turhaan tunkeutunut syvään mutaan.

Sammakko-parka, sanot sinä.
Niin, kyllä se onkin parka, kun sen täytyy saada valtaa näyttelemällä mahtavaa. Mutta sinunkin on hyvä muistaa, että mitkään asiat maailmassa eivät ole lähempänä toisiaan kuin itsevarma ja epävarma.
Jos satut näkemään vaikka Neiti itsevarman tai Herra Itsevarman, voit olla varma. että todellisuudessa näet Neiti Epävarman ja Herra Epävarman. Ellei näin ole asian laita, tule kertomaan minulle! (1952)

(*.*)
__’* Ämmi

>Onhan se ihan kiva, että kotona on joku joka
>pitää kämpän siistinä, pyykit puhtaana ja ruuan
>valmiina, kunhan pysyy poissa ihmisten ilmoilta.
>Muut nautinnot haetaan sitten toisaalta...

Puhu vaan itsestäsi. Itse rakastan vaimoani juuri sellaisena kun hän on.
Ja toisekseen, vaimo ei ole meillä se joka siivoaa. Itse haluan asunnon olevan siisti, tyylikäs ja mukava - ja teen myös sen eteen paljon. Miksi en tekisi? Sama, jos en pitäisi uudesta autostani huolta. Asunto on sentään (hieman) kalliimpi kun autoni.