Miksi aina sanotaan ettei diagnoosia kannata hankkia? Minulle siitä oli hyötyä... opiskelussani, opiskelen kemiaa ja laboratorioalaa, ja nyt minut otetaan paremmin huomioon asioissa joissa ennen olin vain varmaan kummajainen opettajien silmissä... Esim. arkuus kritiikin suhteen. Esimerkki:
Minulla oli kyvyttömyys valittaa eräästä vahvan auktoriteetin opettajasta, joka käyttäytyi puolueellisesti ja suosi hyviä, sosiaalisia oppilaita, mutta arvosteli ääneen niitä, joiden suhtautuminen ja arkuus vähensi työsuoritusta ryhmätyötilanteissa. Hänen suhtautumisensa sai suorastaan välttelemään tätä opettajaa... kun diagnoosin kanssa ilmoitin opettajan esimiehelle, hän sanoi että olisi pitänyt valittaa heti.
Tuo tietty syrjintä ja sosiaalisten tilanteiden pelko jopa viivytti opiskeluani tietyn ajan.
Monet muutkin asiat aukenivat elämässäni. Ennen epäilin vahvasti tätä asiaa, nyt tunnustan sen kunnolla.
Ja uskallan olla oma itseni...
Kun tunnen ja asiantuntijakonsultaatiosta luen mitä olen, hyväksyn asian ja osaan myös -hampaat irvessä välillä- kanavoida keskittymiskykyäni
oikein.
Ja viimein voin myös nauttia elämästäni ja olla vapaasti oma itseni... olen asperger, mutten mikään friikki, siis hullu tai vajavainen vaan älykäs ihminen jonka vaistot, tuntemukset ja mielihalut ovat asettuneet hieman toisin kuin muilla valtaväestön ihmisillä.
Menkää hyvät ihmiset jotka epäilette aspergeria, hakemaan diagnoosi. Sain omani ilmaiseksi :)
Keino:
Työvoimatoimiston ammatinvalintapsykologille menin, koska olin kuullut sen olevan oikea väylä. Tälle kerroin mitä opiskelen ja teen, ja kerroin
peloistani ja rajoitteistani.
Tämä ohjasi minut Kuntoutussäätiön (tämä kuntoutussäätiö on 09-alueella). Toivon, että muuallakin on samanlaisia väyliä, koska meitähän on ympäri Suomea.
Asiantuntijakonsultaatioon, eli mekaanisiin ja kielellisiin testeihin sekä sosiaalisiin testeihin, kaikkeen meni noin kolme tuntia.
Valtio eli työvoimatoimisto maksoi asian...
Epikriisin sain kolmessa päivässä postitettuna kotiin.
Sen takia kait, että valtiolle on parempi selvittää asia nyt kuin että myöhemmin tulisin kortistoon tai muun tuen piiriin jos vaivaani ei tarpeeksi ajoissa olisi huomattu. Meillä aspergereilla on OIKEUS tarkistaa asia ilmaiseksi... ja VELVOLLISUUS tehdä se.
VELVOLLISUUS itemme takia, ja yhteiskunnan takia, koska yhteiskuntakaan ei ole paha täällä Suomessa.
Niissä maissa missä se on, eivät virkamiehet taas välittäisi paskaakaan meidänkaltaisista. Täällä tuetaan että mekin voisimme elää.
Minulla oli kyvyttömyys valittaa eräästä vahvan auktoriteetin opettajasta, joka käyttäytyi puolueellisesti ja suosi hyviä, sosiaalisia oppilaita, mutta arvosteli ääneen niitä, joiden suhtautuminen ja arkuus vähensi työsuoritusta ryhmätyötilanteissa. Hänen suhtautumisensa sai suorastaan välttelemään tätä opettajaa... kun diagnoosin kanssa ilmoitin opettajan esimiehelle, hän sanoi että olisi pitänyt valittaa heti.
Tuo tietty syrjintä ja sosiaalisten tilanteiden pelko jopa viivytti opiskeluani tietyn ajan.
Monet muutkin asiat aukenivat elämässäni. Ennen epäilin vahvasti tätä asiaa, nyt tunnustan sen kunnolla.
Ja uskallan olla oma itseni...
Kun tunnen ja asiantuntijakonsultaatiosta luen mitä olen, hyväksyn asian ja osaan myös -hampaat irvessä välillä- kanavoida keskittymiskykyäni
oikein.
Ja viimein voin myös nauttia elämästäni ja olla vapaasti oma itseni... olen asperger, mutten mikään friikki, siis hullu tai vajavainen vaan älykäs ihminen jonka vaistot, tuntemukset ja mielihalut ovat asettuneet hieman toisin kuin muilla valtaväestön ihmisillä.
Menkää hyvät ihmiset jotka epäilette aspergeria, hakemaan diagnoosi. Sain omani ilmaiseksi :)
Keino:
Työvoimatoimiston ammatinvalintapsykologille menin, koska olin kuullut sen olevan oikea väylä. Tälle kerroin mitä opiskelen ja teen, ja kerroin
peloistani ja rajoitteistani.
Tämä ohjasi minut Kuntoutussäätiön (tämä kuntoutussäätiö on 09-alueella). Toivon, että muuallakin on samanlaisia väyliä, koska meitähän on ympäri Suomea.
Asiantuntijakonsultaatioon, eli mekaanisiin ja kielellisiin testeihin sekä sosiaalisiin testeihin, kaikkeen meni noin kolme tuntia.
Valtio eli työvoimatoimisto maksoi asian...
Epikriisin sain kolmessa päivässä postitettuna kotiin.
Sen takia kait, että valtiolle on parempi selvittää asia nyt kuin että myöhemmin tulisin kortistoon tai muun tuen piiriin jos vaivaani ei tarpeeksi ajoissa olisi huomattu. Meillä aspergereilla on OIKEUS tarkistaa asia ilmaiseksi... ja VELVOLLISUUS tehdä se.
VELVOLLISUUS itemme takia, ja yhteiskunnan takia, koska yhteiskuntakaan ei ole paha täällä Suomessa.
Niissä maissa missä se on, eivät virkamiehet taas välittäisi paskaakaan meidänkaltaisista. Täällä tuetaan että mekin voisimme elää.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Diasnotiikka Autismikirjon osalta on Euroopassakin suht' nuorta.
Kouluterveyden huolto ohjaa erityisopetusta tarvitsevat erityisluokille.
Nyt tiedetään, ettei AD/HD nuori häiriköi pahuuttaan; ylivilkkaudella on geneettinen tausta.
On itsestään selvää, ettei kaikille ilman dg:tä miten kuten elämässään upertaville
ikä-asseille löydy tai katsota tarpeelliseksikaan löytää diagnoosiresursseja.
Olin myös valtavan helpottunut tietäessäni olevani "vain" Asperger - ei välttämättä hullu.
Kuten sanot, diagnosointi auttaa paremmin koulutuksessa käyttämään
näiden ihmisten vahvuuksia vähättelyn sijaan.
Olenkohan AD/HD- tyyppiä?
Äitini oli kovin vilkas luonteeltaan. Hän oli kotoisin Karjalasta. Luulin aina että vilkasmielisyys johtui Karjalaisuudesta.
Itsekin olen vilkas ja keskittymiskykyni on useimmiten nolla. Pahiten kärsin siitä kouluaikoina. Nyt olen aikuinen. Minulla on suuret tarpeet tehdä työni kunnolla ja virheettömästi. Tulen tosin pahoilleni, jos huomaan tehneeni pienenkin virheen. Oli todella vaikeaa työkavereilleni, kun minun aina piti etsiä juuria myöten syytä siihen, miksi virhe sattui livahtamaan työhöni.
Kuulen koko ajan, että kaikki tekevät virheitä ja että minä en tee enemmän kuin muut ja että olen liian itsekriitillinen ja vaativainen. Mutta, en hyväksy huolimattomuuttani - tahtoisin olla keskittynyt ja rauhallinen! Saan pinnistää itseni todellakin viimeiseen tippaan että saavuttaisin jonkinlaista keskittäytymistä. Luulinkin aikaisemmin, että tein virheitä juuri siksi, että jännitän ja pelkään niitä tekeväni.
Viimeinkin lopetin työt ja olen nyt kotirouvana. Olen mieluimmin köyhä kuin että nolaan itseni koko ajan virheitä tehden.
Vasta luettuani tätä palstaa, olen alkanut ajatella, että onkohan minulla AD/HD.
Samoin yhteiselämässä toisten ihmisten kanssa päätän koka kerran, ennekuin tavataan, että nyt en puhu liikaa. Joka tapaamisen jälkeen totean kuitenkin itselleni, että taas pöpötin koko ajan ja saan häpeän tunteen ja ajattelen, mitähän ihmiset ajattelevat minusta kun puhun liikaa.
Ehkä vilkkauteni ei olekaan karjalaisutta?
Muuten, ovatko Karjalaiset perinteiltää vilkasmielisiä vai onko sota- ajan vaikeudet vaikuttaneet heihin hermostuttavana?
Voisit vetää tuon velvollisuushommelin kyllä takaisin. Jos valtio jotain diagnoosia suosittelee, niin se suosittelee sitä valvonnan takia.
Sitäpaitsi sinät olet sellaisessa semassa, että tulisi yhteiskunnallekkin kalliiksi, jos kärsisit diagnoosistasi.
Mutta mietippä jotain nuorempaasi. Joku teini käy hakemassa AS-diagnoosin. Siihen asti on selviytynyt jotenkuten keskitasoisesti, mutta diagnoosi ohjaa mielisairaalaan. ; )
Aina ei ole hyväksi saada diagnoosia, vaikka joillekkin asseille se olisi ehkä ollut hyvä saada, jotka eivät sitä ole saaneet.
Minä olisin teininä hyötynyt diagnoosista. Muistan olleeni itsemurhan partaalla että miksi minä olen erilainen. Olenko minä paha ihminen kun muut kiusaa ja nauraa mulle? Diagnoosin turvin olen voinut antaa itselleni anteeksi sen että olen vain ihminen. Eli suosittelen diagnoosia kaikille harkitseville. Psykiatrini sanoi että tuskinpa diagnoosista mitään hyötyä ole kun ei ole parannustakaan. Omituinen asenne,en minä halua parannusta vaan ymmärrystä!
Aikana ilman tietoa assiudestani. Elämä oli hyvin vaikeaa puolustuskyvyttömyyteni takia.
Painostaminen, syrjintä ja ihmisten 'keltaisin hampain nauraminen' vain lisäsi
uusien puolustuskeinojen etsimistä.
Jo syrjäytyneellekin As dg toi valtavan helpotuksen. Tiesi miksi elämä on ollut niin vaikeaa.
Saattoi antaa vanhemmilleen ja 'sortajillekin' aste asteelta enemmän anteeksi.
Kas kun nokkimajärjestyksen toteuttaminen on kirjoitettu ja DNA:n
Vajaan tunnin ikäinen siivekäs osaa pitää jöötä sisarukselleen.
Omasta kokemuksesta sanon: Dg:sta voi hyötyä vielä yli 60v:n.
Minulle on ollut myös hyötyä dg:sta. Paljon enemmän hyötyä kuin haittaa. Älkää uskoko kyynikkoja. Kyynisyys ei ole = asseutta, vaikka monilla as-ongelmaisilla kyynisyys jämähtääkin ääriasentoon!
Dg: sain n. 45v:na, parempi myöhään kuin ei milloinkaan :)
sirukin päässä, että valtio voisi sinua valvoa. Diagnoosia ei haeta, se saadaan, jotta pääsisi oikeiden tukitoimien piiriin. Mielisairaalaan ei ohjaa diagnoosi vaan toimintatavat, joilla sinne pääsoso ilman diagnoosiakin. Diagnoosi on hyvä asia, jollei sitten itse tee siitä huonoa.
Tavatonko tuossa viestissään puhui kyynisyydestä. Jollain tavalla voisin väittää, että ainakin tässä viestissä, johon vastaan, on aika kyyninen lataus.
Koska et tiedä asiasta, pidän melko röyhkeänä väittää, että diagnoosi annetaan lahjana ja että mielisairaalaan joutuu muiden asioiden takia.
Kyllä se on niin, että kun teini-assi huomataan assiksi, niin siinä alkavat ihmiset ympärillä purkaa omaa huonoa omaatuntoaan tähän assiin. On ehkä ennen pidetty itseä tasapuolisesti syyllisenä ongelmiin, mutta kun selviää, että toisella onkin as, niin on helppo riistää tältä ihmisarvo. Sen jälkeen assi vain tuhotaan henkisesti ja passitetaan sairaalaan.
Ehkä oletkin oikeassa; mielisairaalaan ei laiteta assin takia, vaan ihmisten yleisen sairasmielisyyden takia. Mielisairaalaan laitetaan assi, jotta muilla olisi hyvä omatunto ja että he voisivat sanoa; "nythän se tiedetään, hänessä se vika on, eikä meissä".
Minulla ei kyllä ole sirua päässä, mutta sinulla varmaan on. Saattaapi olla nestemäisessä muodossa vieläpä.
On mielestäni naiivia sanoa, että dihnoosi on hyvä asia. Eihän se diagnoosi ole se hyvä asia! Vaan se tieto, että tietää, mikä itseä vaivaa. Niinhän täälläkin kaikki sanovat. Diagnoosi on silloin hyvä asia, jos sillä saa vaikkapa pysäköidä invapaikalle. XD Tarkoitan, että lapustahan ei sen kummempia etuja saa, ellei sairaseläkettä kalastele.
Sitten on myöskin jo inhottavaa sanoa, että "jollei sitten itse tee siitä huonoa". Ajattelitkohan mitään kirjoittaessasi tuon lauseen? Olen aivan varma, ettei kukaan varmasti tee diagnoosista itselleen huonoa asiaa. Eiköhän se ole juuri ympäristö, joka siitä tekee huonon?
Voin sanoa, että itselle on ollut paljon hyötyä siitä, että on tieto ja tietää, että asiat ovat, miten ovat. Mutta tiedosta pyrkivät hyötymään kaikki muutkin, as-henkilön kustannuksella tietty.
Kyyninen lataus varmasti on, johtuisikohan juuri siitä, että tiedän asiasta vähän liikaakin?
Mitä tulee siihen, että ympäristö alkaa käyttäytyä diagnoosin jälkeen eri tavoin, itse uskon juuri sen kohdan olevan sen, kun diagnoosista itse voi tehdä ongelman. Ei ympäristö tiedän sinun diagnoosiasi, voisiko olla niin, että itse ympäristön reaktiot käsitetään siitä diagnoosista johtuviksi?
Varmasti on poikkeuksia, se nyt on selvää, mutta edelleenkään se ei ole diagnoosi, joka ympäristöä tai diagnoosin saanutta ohjaa.
En haluaisi olla ilkeä, mutta on pakko sanoa vielä itseäni puolustellakseni, että miten ihmeessä voit tietää juuri näistä tapauksista, joista minä puhun? Kuitenkin väität, että ympäristön ei tarvitse tietää diagnoosista.
Käsitän, että sinulla on tuntemusta asioista. Mutta kuten jo edellisessä viestissäni sanoin, kyse oli teini-ikäisistä asseista.
Painotan edelleen, että nämä päälle nelikymppiset assit ovat voineet pitää asian omana tietonaan, eivätkä varmaan ole kärsineet, jos ovat toisille kertoneet. Ei siinä asemassa enää.
Mutta käykö 15-vuotias itse lääkärissä ja epäilee itselleen assia? Vastaus on EI.
Kyllä sellaisessa tapauksessa aloite tutkimuksiin tulee muualta. Ainakin yleensä.
Tuolloin levitetään kaikille mahdollisille ihmisille, kuin jotain ruttovaroitusta, että sillä as. Suhtautuminen on, kuin vajavaiseen idioottiin... Jos assi sitten kerrankin uskaltaa sanoa jotain vastaan, niin mielisairaala kutsuu.
Jos sanoo, että en mä saa pissaa tulemaan, kun ei ole hätä ---> mielisairaalaan, niin eiköhän ala pissa tulemaan.
Taitaa Ritalinilla olla pienet katkeruudet päällä.
Siltä viestisi ainakin vaikuttaa. Ikävää jos sinut on pakotettu teininä testeihin, ja sen takia muut ovat alkaneet sinua syrjiä. Itse kyllä uskon vakaasti siihen, ettei ketään virallisen diagnoosin takia syrjitä tai suljeta ulkopuolelle, varsinkin jos sitä ei ole ennen diagnoosia tapahtunut, vaan kyllä se on jokaisen ihmisen oma käytös, mikä toisten suhtautumistapaan vaikuttaa.
Eipä ole omalla kohdalla ollut sellaista. Omalla kohdallani ei ole pahemmin valittamista näistä asioista.
Kun kerroin huonoista tilanteista, niin kyse oli toisista ihmisistä. Tarkoituksenani oli tuoda esille perusteita sille, miksi as-dg voi olla huono juttu. Täällähän juuri oli juttua, että asiassa on pelkästään hyvää.
Katkeruutta minulla on lähinnä siitä, että joitain ihmisiä kohdellaan heikosti.
"kyllä se on jokaisen ihmisen oma käytös, mikä toisten suhtautumistapaan vaikuttaa."
Olet oikeassa kahdessa asiassa; kyllä omalla käytöksellä voi vaikuttaa tietenkin asioihin ja toiseksi minähän en voi tarkkaan tietää, kuinka huonosti kohdellut henkilöt ovat käyttäytyneet.
Mutta olen myös huomannut käytännössä joitain peruspsykologisia seikkoja, joista voisi sanoa, että aina ei voi omalla käytöksellään vaikuttaa asioihin täysin. Joskus on niin, että stereotypiat ja roolitukset määrävät asiat niin, että ympäristö tulkitsee kaiken mielivaltaisesti, eikä omalla käytöksellä voi mihinkään vaikuttaa.
Esim. kun henkilön kerrotaan olevan assi, niin tähän suhtaudutaan ennakkoluuloisesti ja häntä arvioidaan vammaisena, vaikka henkilö olisi muuten paremminkin normaali, kuin vaikkapa jälkeenjäänyt.
Tuolla toisessa keskustelussa oli tähän sopivaa juttua; ajatellaan, että assilla on huikea ÄO ja hänet laitetaan johonkin suojatyöhön pakkaushommiin pelkästään siksi, että "sehän on vammainen, eikä voi millään sopia muuhun".
Itse olen tyytyväinen siitä, että tiedän olevani assi.
olet oikeassa,nykyään on ihme buumi tehdä sairaus-diaknoosi jos on vähän erilainen jossain suhteessa.monella lapsella on ohimeneviä oireita,joihin auttaa rajat ja rakkaus.usein kotioloissa on vikaa,mutta sitä ei vanhemmat pysty myöntämään,eikä lääkäreitä kiinnosta se,vaan pääasia on että todetaan niin,että,lapsen korvien välissä on vikaa.
on tietenki vakavia tapauksia,joissa diaknoosi on hyvä asia,saa sitten jotain terapiaa(lapsi pelaa kimbleä psykiatrin kanssa).
#)/&/!#&=&!&#!!!
on kirous, sinusta vain tuntuu siltä. Listaa paperille hyvät puolet/asiat mitä koet elämässä.
Assiin liittyy paljon positiivista ja mahdollisuuksia, kun osaa/uskaltaa kehittää vahvuuksiaan.
Kun oma lapseni oli alle kouluikäinen, niin jo silloin hän "tiesi" olevansa erilainen ja sain usein kuulla ihmettelyä pienen lapsen suusta; Miksi olen erilainen? Olin itsekin hämmentynyt.
Erilaisuutta on/oli, mutta älyssä ei kyllä ole vikaa - päinvastoin. Samaan tuloksen tuottivat sitten lukuisat tutkimukset. Assiutta kuvaa hyvin tulkinta: Oman tien kulkija. Assi ei oikein viihdy valtavirrassa. Assilta löytyy usein kyseenalaistamista asiaan kuin asiaan jne...
Kun dg oli selvä, se oli valtava huojennus: Siis "siksi" olen/on sellainen kuin on. Iän myötä oppii luovimaan, oppii jopa muuttamaan itseään, kehittämään itseään pois esim rituaaleista, riippuvuuksista ym. Ja se täytyy muitsaa, että saa olla erilainen.
Maailma olisi harmaa ilman erilaisuutta. Kuvittele...Hyvää syksyä ja elämää!
En kylläkään tiedä, olenko "assi". Ei ole koskaan diagnostisoitu. Menneisyys on vaan niin sekava ja onneton, että en enää tiedä mistä sosiaaliset ongelmani johtuu. Kiitosta vaan!
Ikivanha ketju mutta jatkan sen verran, että olen as. Huomaan toki jokapäivä, että sosiaaliset taidot ovat minulla huonommat kuin toisilla ja minua häiritsee jokapäiväinen yksinäisyys koska haluaisin olla paljon erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä enkä vain kokoajan esim. tietokoneella. Pidän itseäni hyvin normaaliälyisenä, mutta minulta puuttuu kyky "aistia ja lukea" toisia ihmisiä. Ajan myötä kavereitakin on enemmän ja helpompi saada kuin ennen. Mutta vielä on liiankin yksinäistä vaikka muutamia kavereita näkee silloin tällöin joskus. Jokapäivä kaipaan kouluun koska mun elämässä ei ole muutakaan. Luokkatoverien kanssa tulee kyllä tosi hyvin juttuun ja se on minulle tosi iso askel eteempäin elämässä. Minulla on aina ollut kova halu olla samanlainen kuin muut ja se on auttanu minua eteenpäin. Joskus tulee myös kohdattua se totuus, että olen erilainen ja minä kyllä hyväksyn myös sen nykyään. Sosiaalisia suhteita myös vähentää kohdallani minun vakaamus olla absolutisti joka ei selvästikkään sovi suomen kulttuuriin eikä nuorison tapoihin. Aika vähän olen loppupeleissä liikkunut discoissa ja jne. Loppupeleissä mitä se "normaali" sitten oikeen on? Aspergerin voi myös käsittää luonteentyypiksi =).
Hyvää joulua kaikille!
Onko täällä ketään sellaista assia, joka ymmärtää sosiaalisten vihjeiden päälle ja tietää miltä tuntuu normaali ego-identiteetti, mutta ei koe luontevaksi sitä pidemmän päälle? Käsittääkseni tällaisiakin on. Itselläni juuri tuo puoli kasvoi kun lukioaikoina tuli toisen erakkokaverin kanssa polteltua pilveä paljohkosti ja syötyä sieniä, joiden jälkeen oli paljon normaalimpi olo ja helpompi olla, kasvoi tavallaan arkinen normaaliminäkuva ja ennenkaikkea alkoi tajuamaan milloin ihmiset on tosissaan ja millon ei.
minä mitään diagnooseja tarvitsen... Tiedostan kyllä omaavani miltei kaikki as-piirteet mutta so what. Nykyään on kaikkien vaikea työllistyä jne.
En kestä mm. imbesillejä ryhmäkeskusteluja ja hierarkioita, joissa on useimmiten ihan väärä tyyppi korkeimmassa asemassa. Yhyy.