Pahoin pelkään Nato-jäsenyyden tulevan ajankohtaiseksi ensi maalisvaalien jälkeen.Jäsenyyspäätös tehtäneen ilman perusteellista keskustelua ennen vaaleja.Mikä tuon päätöksen voisi estää? Näen miltei ainoaksi keinoksi Itsenäisyyspuolueelle annettavan suuren äänimäärän.EU:n kannalta katsottuna Suomen Nato-päätöstä on vitkuteltu aivan liian kauan.
Suomen hallituksen ehkä suurimpana ongelmana on pitää samanaikaisesti lupauksensa sitoutua EU:n yhteiseen puolustukseen ja samalla toimia valitsijoidensa eli omien kansalaistensa tahdon toteuttajana.
Kun suomalaisten valtaenemmistö kaikesta suostuttelusta ja pelottelusta huolimatta edelleen vastustaa sotilaallista liittoutumista, on hallitus ratkaisemattoman yhtälön edessä. Nato-jäsenyyteen perustuva yhteinen puolustus voidaan toteuttaa vain demokratian pelisääntöjä rikkomalla, joita sääntöjä EU on pitävinään eräänä johtavimmista periaatteistaan.
Suomen hallituksen ehkä suurimpana ongelmana on pitää samanaikaisesti lupauksensa sitoutua EU:n yhteiseen puolustukseen ja samalla toimia valitsijoidensa eli omien kansalaistensa tahdon toteuttajana.
Kun suomalaisten valtaenemmistö kaikesta suostuttelusta ja pelottelusta huolimatta edelleen vastustaa sotilaallista liittoutumista, on hallitus ratkaisemattoman yhtälön edessä. Nato-jäsenyyteen perustuva yhteinen puolustus voidaan toteuttaa vain demokratian pelisääntöjä rikkomalla, joita sääntöjä EU on pitävinään eräänä johtavimmista periaatteistaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Paasikiven-Kekkosen rakentaman rauhantahtoisen puolueettomuuspolitiikan perintö on EU-Suomessa hävitetty.Erityisen traagista ja samalla surkuhupaisaa on se, että tämän hävitystyön johtoryhmään kuuluvat Kekkosen politiikkaa aikoinaan ensimmäisinä kannattaneen Keskustan nykyiset edustajat pääministeri Matti Vanhanen ja puolustusministeri Seppo Kääriäinen.
Useimmat EU-maat kuuluvat Nato:on. EU:hun liitetty Suomi on NATO:n "rauhankumppanina" ja EU:n yhteiseen turvallisuuspolitiikkaan sitoutuneena sotilaallisesti liittoutunut maa, joka on luopunut ulko- ja sotilaspoliittisesta itsenäisyydestään.
Vastuu tästä on myös niillä äänestäjillä, jotka antavat tukensa EU-mielisille puolueille.
EU-puolueiden johtoryhmät ovat pettäneet Suomen kansaa koko EU-prosessin ajan.
Neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä äänestettiin aivan eri asiasta kuin mikä tiedettiin todelliseksi tavoitteeksi.
Kerrottiin itsenäisyyden ja työllisyyden sekä investointien lisääntyvän Suomen EU-jäsenyyden myötä. Kaikki nuo menivät täsmälleen päinvastoin.
Oman rahankin tuli säilyä, mutta sekin meni. Entä miten on sotilasliitto Nato:n jäsenyyden laita? Vastatkaa reilusti ja sitovasti kerrankin ja nimenomaan ennen vaaleja miten sen suhteen menetellään!
Taustatieroina kerrottakoon: Suomen puolustusvoimat on jo käytännössä integroitu NATO:on. Hornet-hävittäjissä ovat NATO:n omakonetunnisteet. Ilmavoimissa harjoitellaan NATO-komennoin englannin kielellä. Hävittäjät, panssarivaunut ja ohjukset ovat EU-Suomen puolustusvoimissa luonteeltaan hyökkäyksellisiä NATO-sidonnaisia asejärjestelmiä.
Tätä taustaa vasten maamme NATO-rauhankumppanuudesta puhumisella halutaan johtaa kansalaisia tietoisesti harhaan kuten EU-Suomen johtajilla tapana on ollut. NATO on sotilasliitto, joka pidetään pystyssä läntisten teollisuusmaiden raha- ja pääomapiirien talousetujen suojelemiseksi.
Varmin torjuntakeino on ääni Itsenäisyyspuolueelle, joka ei taatusti petä.
Sehän se on kokoomuksen, kepun ja demarien meininki. Nyt vaalien alla Nato-haukat ovat sulkeneet nokkansa. Mutta kyllä kansaa tietää, mitä on tulossa, jos nuo saavat jatkaa vallanpitoaan.
Toivottavasti ei jouduta Natoon eli ns. EU:n kriisinhallintajoukkoihin, vaan saadaan pitää oma puolustusvoimamme kuten viimeiset vajaa 90 vuotta. Näin turvattaisiin vanhaan malliin kotimaamme eikä tarvitsisi päästää "sakemannisikoja" mantereellemme, kuten norjalaiset sanovat aina kielteisessä EU-kannassaan.
Mielestäni Nato-jäsenyydessä tarvitaan kansanäänestys ja 5/6:n enemmistö kansanäänistä kuten EU- ja EMU-kansanäänestyksissäkin. Muuten se on lainvastainen sekä kansalaisten pettämistä. Toivon IPUlle menestystä vaaleissa, ettei jouduttaisi Natoon!
Ääni IPU:lle on varmin keino panna sulku Nato-kepulisteille.