sairauspelkoni

Hei!

Täällä ainaki yks pelokas kans jolla menny suunnilleen koko kesä pelätessä ja stressatessa,oikeesti luulen että mulla joku vakava sairaus..minua on tutkittu todella laajasti,eikä mitään,silti oireilen,lääkäri jo epäili tietty minun pääkoppaa että se kans pitäs jonku tutkia ko ajatukset noin ahistuneet..itekki jo kohta sitä mieltä!

Kun sinua ahdistaa nuinki paljon niin paras puhua siitä lääkärille,hän kyllä tutkii sinut että saat mielenrauhan.
Mulla kans nuita muljuvia patteja,viimesin oli rinnassa ja se tutkittiin,ei ollu onneks syöpä kasvain. Muut mitä on ollu niksassa ja kaulassa myös ihan vaarattomia ollu.Kuulema joillekkin niitä vaan nousee ja saattapi olla läpi elämän.

Koita olla turhaa stressaamatta (tiedän, helppohan se on toisen sanoa..)kokemusksesta tiedän että turha oman kropan kuuntelu vaan pahentaa oireilua.

Tsemppiä sinulle ja hyvää syksyä!

Kopioin oman kirjoitukseni eräästä toisesta ketjusta:
Minä aloitin tupakoinnin monen vuoden tauon jälkeen. Nyt on mennyt sitten taas kolmisen vuotta pössytellessä ja välillä on kurkunpää kipeänä (kurkkusyöpä?) välillä taas yskittää ja ahdistaa. (keuhkosyöpä?) Vatsaa polttelee liki joka päivä (mahasyöpä?) ja jalat ovat todella kivulloiset. (joko se on levinnyt luustoon?) Rytmihäiriöitä on kausittain (pumppu tilttaa?) Päästä vihloo (katkeaakohan suoni?) Lista on loputon, mutta niin tuntuvat olevan krempatkin. Ihan samoin pelkään myös lasten ja mieheni puolesta, olen ihan hysteerinen, jos jokin päänsärky iskee esim. mieheeni, vaikka luultavasti se johtuukin vain päätetyöskentelystä... Kauhein ajatus omalla kohdallani on se, että olen itse aiheuttanut mahdollisen sairauteni, kun en ole ihmeellisemmin pitänyt terveydestäni huolta. Huoli lasten pärjäämisestä, jos kupsahdan, on musertava. Tulkitsen jopa erilaisia sattumuksia ja lauseita "ennusmerkeiksi". Esim. eilen poikani sanoi lukevansa koulussa "Veljeni Leijonamieltä" ja kerroin sen olevan hyvä ja liikuttava teos. Ihan tuli tippa linssiin...poikapa sitten siteerasi kirjasta, että "älä itke, äiti. Nangialassa tavataan." Sehän on kirjassa jonkinlainen kuolemanjälkeinen paikka ja minä siitä itkuun pillahtamaan. Kuivailin kyyneliä keittiössä ja ajttelin, että tämä oli jokin enne...hullua...Kaikenkaikkiaan tämä jatkuva sairaudenpelko tekee jo henkisesti sairaaksi. Lääkärikirja kädessä tulkitsen oireita, mutta lääkärin puheille ei ole uskallusta mennä. Eikä toisaalta tehdä asian eteenkään mitään, kuten pistää stoppi tupakoinnille, jota inhoan ja häpeän muutenkin...
Kirjoitelkaa lisää!
Terv. Ihaa, 39v.

sen pitäisi olla harmiton (mikäli oikein ymmärsin kuvauksesi) sen pitäisi olla vain pieni rasvapatti... eli siis harmiton, älä kanna turhaa huolta... odottele ihan rauhassa vaan mitä lääkärit sinulle sanovat... :)

sairaushan on rajoittavaa ja koko elämänsä joutuu mahdollisesti järjestämään uudelleen. Pitää olla mahdollisuus toteuttaa itseään, jotta tämän uudelleen järjestymisen saa onnistumaan sua itseäsi tukevalla ja näin palkitsevalla ja siten terveyttäsi tukevalla tavalla. Näin sairaus on vähän vähemmän rajoittavaa.

Itse olen pelännyt kaikkia syöpäsairauksia jo monen vuoden ajan.Luomia on poistettu ja mammot ja gynen tarkastukset tehty ajallaan.Nekin aiheuttaa ahdistusta.Lopulta löytyikin verisairaus.Tromposytopenia ja ahdistus vain lisääntyi.Hiuksia lähti ja joudun piikittämään lääkkettä.Lopulta menin taas lääkäriin ja sain mielialalääkkeet ja elämä on helpottanut.Ei pelota enää.Kuolemanpelkoa se kaikki kait oli.Lääkäriin vaan pelkoinesi. Ise lakkasin lukemasta terveyslehtiä ja tv:n terveysohjelmat on syytä jättää katsomatta.

Hei

Minäkin olen yksi teistä jotka pelkäätte sairastumista. Kaikki oikeastaan alkoi kolme vuotta sitten jolloin sairastuin vakavasti ja olin kuulema onnekas koska olen vielä elossa. Kaikki tapahtui vielä niin salakavalasti, että minua oltiin jo lähettämässä kotiin sairaalasta ennen kuin koko sairaus selvisi. Pahinta tässä oli siis se, että sekä lääkärit, että minä emme tajunneet tilanteen vakavuutta ja sen lisäksi sairauden syy jäi epäselväksi mikä vielä pahentaa asiaa entiseltään.
Tämän jälkeen olen seurannut itseäni neuroottisesti. Aina kun vihlasee olen tekemässä terveystarkastusta itselleni. Ajatukseni ovat siis pyörineet tämän ympärillä aktiivisesti jo kolme vuotta. Olen viimeinkin käynyt psykiatrilla muutamia kertojan puhumassa tästä ja nyt olemme tulleet siihen tulokseen, että minulla on post-traumaattinen stressisyndrooma ja olen aloittamassa traumaterapian. Onko siis teillä muilla ollut jotain traumaattista kokemusta joka saattaisi aiheuttaa teissä sairauden pelkoa, mahdollisesti läheisen sairastuminen, tai jopa oma?
Viimeiset kolme vuotta olen pidättänyt hengitystä ja olen nyt niin huojentunut, että viimeinkin saan tähän apua. Voin alkaa hengittää ja alkaa elämään.

Tsemppiä teille kaikille
mannariini