Voiko tästä vetää sen johtopäätöksen että PS on 110 x merkittävämpi kuin IPU?
PS-IPU: 110-1
tilannetieto
286
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Selvä vähemmistö tuntee IPUn periaatteet, tai sitten eivät anna julki puoluekantaansa. Tunnen monia, jotka eivät tiedä IPUn ja PSn eroja, mutta olen selvittänyt niitä. Näin ollen tilastosi ei kerro täyttä totuutta, vaan se on jonkin pienen gallup-kyselyn tai vastaavan tulos. Onneksi on vielä puoli vuotta, että tilastot voivat muuttua -toivottavasti toisin päin kuin sanoit.
Onko keino siihen pyrkiä viemään PS:ltä äänestäjiä? Näistä keskusteluista päätellen näyttää siltä. Eli jaetaan pieniä äänimääriä vielä pienempiin osiin. Siitäkös suuret puolueet iloitsevat! Olisi aika ryhtyä tukemaan toinen toistaan - kuten tekevät tämän hetken suuret puolueet, nehän kerrassaan ajavat kokoomuksen politiikkaa. Ja onnistuvat saamaan määräenemmistön aina, ruotsalaisten tuella, pikkuisen eri kombinaatioissa eri kerroilla, mutta aina yhteistyössä kusettamassa duunaria, työtöntä, eläkeläistä ja opiskelijaa. Miten me?