Ensimmäisessä päiväkodin vanhempainillassa minut "määrättiin" vanhempaintoimikuntaan, enkä kunniasta kehdannut kieltäytyäkään. Nyt kiinnostaisi kuulla, mitä olette moisessa toimikunnassa aikaan saaneet, ja sitten tietysti lainaisin parhaita ideoitanne..
Ideoita vanhempaintoimikuntaan!?!
äet78
2650
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
mutta olen kuullut että vanhempaintoimikunnat järjestävät joskus myyjäisiä joilla keräävät rahaa esim.lasten retkiin, konsertteihin ja elokuviin. Joku kertoi vanhempaintoimikunnan valinneen kuvaajan lasten valokuvaukseen, vanhemmat saivat itse näin vaikuttaa kuvien hintaan/kuvapakettiin.
Mahdollisuuksia on varmasti monia, ei muuta kuin mielikuvitus liikkeelle. Kunhan vain pidätte mielessä että niitä tapahtumia/myyjäisiä ym. järjestävät nimenomaan lasten vanhemmat ei päiväkodin henkilökunta. Ja tämä sisältää myös siivouksen mikäli päiväkotia käytetään kyseisiin tapahtumiin. Ettei sitten käy niin että ne lapset jäävät vähemmälle hoidolle kun henkilökunta häärää myyjäisjuttujen kanssa :-)
Meillä vanhempaintoimikunnassa lasten vanhemmat ovat aktiivisia ja heiltä tulee aloitteet. Me pk:n edustajat olemme kasvunkumppaneina mukana. Kahvitamme ja osallistumme vanhempien järjestämiin tempauksiin. Eli autamme vanhempia.