Se alkoi jo aivan pienenä, hylkäyksiä äidin ja isän osalta jotka vaikuttivat kehitykseen. Turvattomuutta jo pienestä lähtien, joka heijastui yliaktiivisena ja kaikkien ristiriitojen välttelynä. Mieluummin nielen kaiken kuin uskallan taistella vastaan, aivan kaikessa. Joku nimitteli/kiusasi minua niin en sanonut takaisin vaan hymyilin..vasten tunteitani. En uskaltanut taistella vastaan.Käyttäydyin vasten tunteitani, pelkäsin tai luulin että tunteeni ovat väärässä!
Kun näin toimii monta vuotta niin alkaa tuntea itsensä arvottomaksi, aivan sama mitä tekee, millään ei ole merkitystä. Kaikki kusettaa ja käyttää hyväkseen, kun ihmiset huomaa minun heikkouteni, he ihmettelevät että miksi olen tällainen. Varsinkin kun jännitän sosiaalisia tilanteita ja pelottaa olla ihmisten joukossa..tekee mieli olla vaan yksin, poissa..
Tuntuu että elää sumussa, jotenkin on aina poissa.Kaikenlaiset intohimot elämässä ovat poistuneet.
Noh, tällaista välttelyä, pelkoa, arvottomuuden tunnetta kesti koko lapsuuden ajan aina "isoksi" saakka, olen nyt 24. Niin ja kärsin edelleen näistä asioista! Pari vuotta sitten sairastuin masennukseen, vaivaa pahasti edelleen. Aloin lukea kirjoja ja mietin kuinka voisin parantaa itseäni. Luin Wayne W. Dyerin kirjan: "tunne itsesi -uskalla elää!"joka käsitteli itsetuntoa ja omaa arvoa.
Sen kirjan avulla aloin näkemään erilailla asioita. Sitä kuinka muiden mielipiteitä ei tarvitse kuunnella. Itsellä on valta päättää omista asioista. Mitään ei tarvitse pelätä, ei mitään ei ketään. Ei ole syytä pelätä!
Luin kirjan läpi ja mietin omia ongelmiani pitkään, päätin silloin muuttaa omaa käyttäytymistäni! Enää en pyri miellyttämään muita, toimin kuten haluan ja ilmaisen mielipiteeni vahvasti. Eihän se heti noin vain onnistu mutta ajan kanssa kyllä. Pitää vaan tajuta ja huomata jos joku yrittää käyttää hyväkseen ja olla rohkeutta TOIMIA. Ei saa jäädä hiljaiseksi tai toimettomaksi.(helpommin sanottu kuin tehty)
Ongelmana on vaan se että minä jännitän sosiaalista kanssakäyntiä, melkeinpä aina.
On vaikeaa pitää puolensa jos jännittää ja tuntee itsensä arvottomaksi!
Masennus on helvettiä, mieli on aivan jäässä. Mikään ei tunnu miltään. Ei pysty tekemään mitään. Itkettää koko ajan. Millään ei ole merkitystä. Kavereita on tosi vähän, ja vaikea saada koska on tosi masentunut. jokainen päivä on minulle taistelua, yritystä jaksaa.
Haluaisiko joku kirjoittaa minulle tai vain kommentoida mietteitäni tähän?
Terveisin "Loppuun kulutettu mies joka ei ole oikein koskaan täällä..."
Kun näin toimii monta vuotta niin alkaa tuntea itsensä arvottomaksi, aivan sama mitä tekee, millään ei ole merkitystä. Kaikki kusettaa ja käyttää hyväkseen, kun ihmiset huomaa minun heikkouteni, he ihmettelevät että miksi olen tällainen. Varsinkin kun jännitän sosiaalisia tilanteita ja pelottaa olla ihmisten joukossa..tekee mieli olla vaan yksin, poissa..
Tuntuu että elää sumussa, jotenkin on aina poissa.Kaikenlaiset intohimot elämässä ovat poistuneet.
Noh, tällaista välttelyä, pelkoa, arvottomuuden tunnetta kesti koko lapsuuden ajan aina "isoksi" saakka, olen nyt 24. Niin ja kärsin edelleen näistä asioista! Pari vuotta sitten sairastuin masennukseen, vaivaa pahasti edelleen. Aloin lukea kirjoja ja mietin kuinka voisin parantaa itseäni. Luin Wayne W. Dyerin kirjan: "tunne itsesi -uskalla elää!"joka käsitteli itsetuntoa ja omaa arvoa.
Sen kirjan avulla aloin näkemään erilailla asioita. Sitä kuinka muiden mielipiteitä ei tarvitse kuunnella. Itsellä on valta päättää omista asioista. Mitään ei tarvitse pelätä, ei mitään ei ketään. Ei ole syytä pelätä!
Luin kirjan läpi ja mietin omia ongelmiani pitkään, päätin silloin muuttaa omaa käyttäytymistäni! Enää en pyri miellyttämään muita, toimin kuten haluan ja ilmaisen mielipiteeni vahvasti. Eihän se heti noin vain onnistu mutta ajan kanssa kyllä. Pitää vaan tajuta ja huomata jos joku yrittää käyttää hyväkseen ja olla rohkeutta TOIMIA. Ei saa jäädä hiljaiseksi tai toimettomaksi.(helpommin sanottu kuin tehty)
Ongelmana on vaan se että minä jännitän sosiaalista kanssakäyntiä, melkeinpä aina.
On vaikeaa pitää puolensa jos jännittää ja tuntee itsensä arvottomaksi!
Masennus on helvettiä, mieli on aivan jäässä. Mikään ei tunnu miltään. Ei pysty tekemään mitään. Itkettää koko ajan. Millään ei ole merkitystä. Kavereita on tosi vähän, ja vaikea saada koska on tosi masentunut. jokainen päivä on minulle taistelua, yritystä jaksaa.
Haluaisiko joku kirjoittaa minulle tai vain kommentoida mietteitäni tähän?
Terveisin "Loppuun kulutettu mies joka ei ole oikein koskaan täällä..."
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse sairastuin keskivaikeaan debressioon 20:ntä vuotiaana ensimmäisenkerran. Se meni noin vuodessa ohi masennuslääkkeillä, mutta omanarvontunto on jäänyt jonnekkin ja sosiaaliset tilanteet jännittävät näin viidenvuoden päästäkin.
no ku luin ton sun jutun ni en voi muuta sanoa ku että olen aivan samallainen ihminen,aivan samat vaiheet ja kaikki mut mulla oli 14-18 v välissä ssemmonen taistelu vaihe elämäs et mä tappelin kaikia vastaan kaikessa ja myös todella väkivaltaisesti!! sit 18v jälkeen rauhotuin ja menetin kaikki mitä olin siinä vaiheessa kerenny saavuttaa ihmisten keskuuvessa. sitten alkoi jonkin sortin masennus ja sulkeuduin täysin kaikista kontakteista ja nyt olen pikku hiljaa alkanut ymmärtää ettei muitten mielipiteillä ole merkitystä jos ei niin itse halua ja että kaikki on kiinni vain ja ainostaan itsestä,mitä haluaa ja mitä tekee!!
niin se vaan on ihmeellistä elämä:=)
Kirjoituksesi oli kuin ihan mun elämästä. Oon ite 22-v. ja elämä tuntuu jo ihan eletyltä. Kärsin samoista oireista eli pistä mailiosote näkyviin tai kirjoita mulle.
Kiitos viesteistä!
Kiva tietää että ei ole ainoa laatuaan, tämäkin tieto hieman auttaa. Nyt en kerkiä kirjoittaa enempää kun ei ole aikaa. Minun s-postini on: [email protected]
Olisi kiva saada postia ihmiseltä ketä kokemukseni ja ajatukseni kosketti. En pääse joka päivä koneelle mutta ainakin pari kertaa viikossa.
Voimia kaikille ja palataan asiaan!