valehteleva

Jos sdp:ssä on jäljellä ainoatakaan ihmistä, niin kysyisin, kuka tai ketkä hyötyvät kaikkein huonoimmassa asemassa olevien työttömien häpäisemisestä ja orjuuttamisesta. Sdp:n vaikenemistaktiikka ilmeisesti paavo lipposen ylimielisen suhtautumisen takia on mennyt ällöttävää tasoakin alemmaksi. Kansalaisten ajattelukyvyn aliarviointi tulee kostautumaan.
Eu ja saksa sun muu on teille suojatyöpaikkoja itsellänne pitäville kumileimasinjupeille AO
Suomen kansa on pitkämielistä ja näennäesesti alistuvaa ja rauhallista porukkaa.
Rajansa on kuitenkin jokaisen säkissä.
Voisiko jokukaan sdp-uskovainen vastata esim. tähän tosielämästä kertovaan näkemykseen.
Työttömyystilastojen kaunistamiseksi tehdyt "aktivointitoimenpiteet" ovat ihmisoikeuksia loukkaavia ja orjamarkkinahuutokauppoja.
Esim- ja niitä ON TUHANSIA:
16-vuotiaana työhön lähteneet ihmiset. Ovat ikänsä töitä tehneinä, joskus useamman, joskus vain yhden tai kahden työnantajan palveluksessa olleina ilman omaa syytään joutuneet työttömiksi. He saavat ehkä 500 päivää ansiosidonnaista päivärahaa (NYKYÄÄN N 60% PALKASTA BRUTTO (työttömillähän vero on nykyään 30% korkeampi kuin muilla tulonsaajaryhmillä.)
No oikeaa palkallista työtä ei saa mistään. Sitten hallituksen tilastojen kaunistelijat pistävät heidät orjatyöhön. Pakko lähteä orjatyöhön, tai menetät työmarkkinatuenkin, jos nyt olisit edes siihenkään oikeutettu. Hyvin suuri osa näistä henkilöistä on sellaisia, joilla siihenkään ei ole oikeutta. Ei myöskään toimeentulotukeen tai mihinkään asumistukiinkaan. Jos he elävät parisuhteessa ja puolisolla on tuloa 1500 euroa/kk niin halki, poikki ja pinoon.
Nyt Mieletön määrä tällaista ikänsä veroja maksanutta alistettua liian kilttiä porukkaa on pakkosijoitettu mm.vanhustyöhön vuosikausia.
Tilastot ovat upeita, mutta tulee aika, jolloin valheet paljastuvat.
Jokaisella suomen kansalaisella pitäisi olla oikeus työhön. Demarit ovat suurelta osalta vastuussa näistä valheen orjamarkkinoista.
Saksaa näyttävät palvovan, mutta saksassa tuohon orjatyöhön ei sentään pakoteta minimipäivärahan menettämisen uhalla.
Jos demarit jatkavat ylimielisellä valhe ja petoslinjallaan, he turhaan odottavat apua sakemanniaateveljiltään.
Köyhille tulee oikeus... ennemmin tai myöhemmin.
3198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Työttömistä ei puhuta mitään kun työministeri on demari,on mennyt sekaisin sossujen palvominen

Äänestä

vaan suurten firmojen johdossa istuu poliittinen peikko joka lukee lait puolueelleen ,siellä istutaan saunailtaa firmojen kokoushuoneissa ja siellä se pääpiru lukee lakia puolueelleen ja nauraa kuinka tyhmää suomen kansa on ,mutta onneksi muutaman puolueen pamppu on sanonut hermostuksissaan että jos asiat ratkaistaan työnantajapuolella niin suomi ei tarvitse koko hallitusta.Kansaa vaan jymäytetään koko hallitus asialla .sillä eihän suomen hallituksella ole valtaa puuttua mihinkään asiaan .vai onko esim optioihin? .miks kukaan ei kerro kuka ne optiot on sallinut , suomen firmojen johdossa ei pitäs istua
yhtään puolue pamppua

Äänestä
  • mutta pitääkö sitten romuttaa koko näennäesdemokratia. Ehkä radikaalilla äänestyskäyttäytymisellä olisi kuitenkin edes jonkinlainen vaikutus. Lailliset keinot ja demokratia kuitenkin on vielä mahdollisuus vaikuttaa. Emmehän toki tahdo kaaosta. Ei . Rajusti protestiääniä. Ei tuota kultapossukerhoa vanhoine kumileimasimineen toimita enää äänestää. Ne pitää herättää ruususenunestaan toimintaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


temari kirjoitti:

Jos sdp:ssä on jäljellä ainoatakaan ihmistä, niin kysyisin, kuka tai ketkä hyötyvät kaikkein huonoimmassa asemassa olevien työttömien häpäisemisestä ja orjuuttamisesta. Sdp:n vaikenemistaktiikka ilmeisesti paavo lipposen ylimielisen suhtautumisen takia on mennyt ällöttävää tasoakin alemmaksi. Kansalaisten ajattelukyvyn aliarviointi tulee kostautumaan.
Eu ja saksa sun muu on teille suojatyöpaikkoja itsellänne pitäville kumileimasinjupeille AO
Suomen kansa on pitkämielistä ja näennäesesti alistuvaa ja rauhallista porukkaa.
Rajansa on kuitenkin jokaisen säkissä.
Voisiko jokukaan sdp-uskovainen vastata esim. tähän tosielämästä kertovaan näkemykseen.
Työttömyystilastojen kaunistamiseksi tehdyt "aktivointitoimenpiteet" ovat ihmisoikeuksia loukkaavia ja orjamarkkinahuutokauppoja.
Esim- ja niitä ON TUHANSIA:
16-vuotiaana työhön lähteneet ihmiset. Ovat ikänsä töitä tehneinä, joskus useamman, joskus vain yhden tai kahden työnantajan palveluksessa olleina ilman omaa syytään joutuneet työttömiksi. He saavat ehkä 500 päivää ansiosidonnaista päivärahaa (NYKYÄÄN N 60% PALKASTA BRUTTO (työttömillähän vero on nykyään 30% korkeampi kuin muilla tulonsaajaryhmillä.)
No oikeaa palkallista työtä ei saa mistään. Sitten hallituksen tilastojen kaunistelijat pistävät heidät orjatyöhön. Pakko lähteä orjatyöhön, tai menetät työmarkkinatuenkin, jos nyt olisit edes siihenkään oikeutettu. Hyvin suuri osa näistä henkilöistä on sellaisia, joilla siihenkään ei ole oikeutta. Ei myöskään toimeentulotukeen tai mihinkään asumistukiinkaan. Jos he elävät parisuhteessa ja puolisolla on tuloa 1500 euroa/kk niin halki, poikki ja pinoon.
Nyt Mieletön määrä tällaista ikänsä veroja maksanutta alistettua liian kilttiä porukkaa on pakkosijoitettu mm.vanhustyöhön vuosikausia.
Tilastot ovat upeita, mutta tulee aika, jolloin valheet paljastuvat.
Jokaisella suomen kansalaisella pitäisi olla oikeus työhön. Demarit ovat suurelta osalta vastuussa näistä valheen orjamarkkinoista.
Saksaa näyttävät palvovan, mutta saksassa tuohon orjatyöhön ei sentään pakoteta minimipäivärahan menettämisen uhalla.
Jos demarit jatkavat ylimielisellä valhe ja petoslinjallaan, he turhaan odottavat apua sakemanniaateveljiltään.
Köyhille tulee oikeus... ennemmin tai myöhemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu