Mirkalle

- Olin Turun tilausajobussin yhteyshenkilö. Bussimme lähti sovitusti ja osa kyytiläisistä jäi poliisien piirittämäksi, Muukkonen sanoo.

Hänen mukaansa osa saartorenkaan sisällä olleista ehti humaltua voimakkaasti.

- En tosiaan haluaisi olla pidätysbussissa, jossa ihmiset ovat laskeneet alleen ja oksennelleet joutuessaan odottamaan kohtuuttoman kauan, Muukkonen toteaa ja vaatii hallituksen puuttumista poliisin toimintaan.

Toinen mukana ollut turkulaisaktiivi, kirjalija Mike Pohjola (vas) kehuu rivipoliisien toimintaa. Hänen mukaansa poliisit eivät provosoineet eivätkä provosoituneet.

lukekaa tuo, onko humaltuminenkin poliisien syytä, tarjosivatko poiisit niille alkoholia häh, aivan mahdotonta juttua. Mutta mike pohjola puhuu niin kuin asiat olivat?
5381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eihän poliisi tarjonnut tai pakottanut ihmisiä juomaan saartorenkaassa. Ihmisillä tosin oli alkoholia mukana eikä saartorenkaassa nyt paljon muita virikkeitä ollut.

Viestintä ei toiminut, eli saartorenkaan sisälle ei kuulunut mitään eikä poliisilta saanut mitään tiedotusta siitä, että mitä tapahtuu tai mitä pitäisi tehdä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


turkulainen kirjoitti:

- Olin Turun tilausajobussin yhteyshenkilö. Bussimme lähti sovitusti ja osa kyytiläisistä jäi poliisien piirittämäksi, Muukkonen sanoo.

Hänen mukaansa osa saartorenkaan sisällä olleista ehti humaltua voimakkaasti.

- En tosiaan haluaisi olla pidätysbussissa, jossa ihmiset ovat laskeneet alleen ja oksennelleet joutuessaan odottamaan kohtuuttoman kauan, Muukkonen toteaa ja vaatii hallituksen puuttumista poliisin toimintaan.

Toinen mukana ollut turkulaisaktiivi, kirjalija Mike Pohjola (vas) kehuu rivipoliisien toimintaa. Hänen mukaansa poliisit eivät provosoineet eivätkä provosoituneet.

lukekaa tuo, onko humaltuminenkin poliisien syytä, tarjosivatko poiisit niille alkoholia häh, aivan mahdotonta juttua. Mutta mike pohjola puhuu niin kuin asiat olivat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu