Tällaista toimintaa halutaan myös Suomeen, ja jotkut jopa vaativat sitä.
Britannian yksityistetyt rautatiet romahtivat
Nyrkit heiluvat junissa
Harvoin on mikään poliittinen tai taloudellinen ryhtymys epäonnistunut yhtä näyttävästi kuin rautateiden yksityistäminen Britanniassa. Koko maailma tuijottaa hämmästyneenä televisiosta brittien kuukausikaupalla jatkunutta rautatiekaaosta.
Se syntyi, koska Hatfieldin tuhoisa junaturma syksyllä paljasti, että kiskojen ja kaluston kunnosta vastaava yksityinen yritys Railtrack ei ollut hoitanut tehtäväänsä ja Leedsiin Lontoosta kiitänyt juna sen takia suistui raiteiltaan. Silloin ei enää auttanut muu kuin korjata kiskot kertaheitolla, ja koko junaliikenne joutui sekasortoon.
Rautatieläisten ammattiliitot olivat vuosikausia valittaneet kiskojen kuntoa ja kertoneet sen aiheuttavan onnettomuuksia. Heidän valituksensa kaikuivat kuuroille korville. Nyt rautatieläiset ovat kuitenkin lynkkausmielialan valtaan joutuneiden matkustajien vihanpurkausten kohteena.
Veturinkuljettajat, konduktöörit ja muut rautatievirkailijat ovat vihatun Railtrackin ja junayhtiöiden ainoita näkyviä edustajia. Rautatieläisten kimppuun on käyty jopa fyysisesti. Monet junayhtiöt ovat palkanneet psykiatreja helpottamaan työntekijöidensä ahdistusta. Matkustajat hermostuvat, kun lyhyet työmatkat junalla kestävät tuntikausia tai kolmen tunnin junamatka venyy yhdeksäksi tunniksi sikäli, kun juna tulee lainkaan.
Railtrackin palveluksessa olevat rautateiden huoltomiehet ovat kaiken kukkuraksi uupuneita jatkuvasta ylityöstä. Jotkut ovat joutuneet olemaan työssä ja poissa perheensä luota jopa kolme viikkoa yhtä mittaa. Yksityistettäessä kolmannes kiskoja huoltavista teknikoista erotettiin. Tähän hätään huoltomiehiä on siksi ollut pakko tuoda Romaniasta asti.
Vanha metro romahtamassa
Vahingosta viisastuneina ammattiliitot ovat jopa uhanneet lakolla, jos Lontoon maanalainen yksityistetään osittain eikä turvallisuuskysymystä ratkaista kunnolla. Ensimmäisen kerran täkäläiset ammattiyhdistykset ovat harkinneet lakkoa, jossa kysymys ei ole palkoista tai työolosuhteista vaan työntekijöiden ja samalla matkustajien turvallisuudesta.
Vaikka osa Lontoon maanalaisesta jäisikin Lontoon liikkenelaitoksen haltuun, kiskojen ja kaluston kunnosta ja huollosta vastaisi hallituksen suunnitelman mukaan kolme yksityistä yhtiötä. Yksi niistä oli vastuussa Hatfieldin alueen rautateiden huollosta tunnetuin tuloksin.
Lontoon maanalainen, maailman vanhin metro on jo nyt romahduspisteessä. Sitä käyttää noin kolmisen miljoonaa ihmistä päivässä. Joidenkin linjojen asemille tungeksii ruuhka-aikana sellainen määrä kansaa, että se ei mahdu sisään asemalle. Hälytyssireenit alkavat soida yhä useammin, koska asemat pullottavat ihmisiä, jotka uhkaavat työntää etummaiset radalle ja joskus työntävätkin.
Tieraivo huipussaan
Julkisten kulkuvälineiden tilan takia yhä useammat turvautuvat taas omiin autoihinsa. Tiet ja kadut ovat ruuhkautuneita ja ruuhkat vain pahentavat autoilijoiden raivonpurkauksia maanteillä eli ns. tieraivoa, joka tutkimuksen mukaan on täällä nyt Euroopan pahin.
Tieraivo leviää Lontoon busseihin, jotka eivät pääse etenemään ja myöhästelevät jatkuvasti. Länsi-Euroopan pisimmistä työpäivistä ja liikennevälineiden odotuksesta ja ruuhkista monet matkustajat ovat niin väsyneitä, etteivät enää anna istumapaikkaa edes vauvan kanssa matkustaville äideille.
Busseihin kiinnitetyissä ilmoitustauluissa uhataan, että Lontoon liikennelaitos vie oikeuteen ja vaatii kovia rangaistuksia matkustajille, jotka hyökkäävät henkilökunnan kimppuun. Bussinkuljettajilla itsellään on pinna usein niin kireällä, että he räyhäävät kuin raivopäät vanhuksille, jotka eivät liiku kyllin nopeasti bussissa. Palvelujen romahdus on tehnyt aikaisemmin niin mukavan ja leppoisan Lontoon ilmapiiristä lähes barbaarisen.
Työväenpuolue on epäonnistunut ehkä pahiten juuri julkisessa liikenteessä. Blairin hallitus ei aluksi ilmeisesti oikein käsittänyt julkisen sektorin vakavaa kriisiä, johon 18 vuotta konservatiivien säästöjä sen oli ajanut. Hallitus toteutti kaksi ensimmäistä vuotta edeltäjänsä säästöohjelmaa ja maksoi valtion velkoja saadakseen hyvän taloudenpitäjän maineen. Vasta nyt se on kerännyt rahat ja valmistautunut sijoittamaan julkisiin palveluihin. Mutta kriisi ehti pudota hallituksen syliin ennen kuin toimeen tartuttiin kunnolla.
Eeva Lennon
Lontoo
Palkkatyöläinen 6.2.2001 nro 1/01
Britannian yksityistetyt rautatiet romahtivat
Nyrkit heiluvat junissa
Harvoin on mikään poliittinen tai taloudellinen ryhtymys epäonnistunut yhtä näyttävästi kuin rautateiden yksityistäminen Britanniassa. Koko maailma tuijottaa hämmästyneenä televisiosta brittien kuukausikaupalla jatkunutta rautatiekaaosta.
Se syntyi, koska Hatfieldin tuhoisa junaturma syksyllä paljasti, että kiskojen ja kaluston kunnosta vastaava yksityinen yritys Railtrack ei ollut hoitanut tehtäväänsä ja Leedsiin Lontoosta kiitänyt juna sen takia suistui raiteiltaan. Silloin ei enää auttanut muu kuin korjata kiskot kertaheitolla, ja koko junaliikenne joutui sekasortoon.
Rautatieläisten ammattiliitot olivat vuosikausia valittaneet kiskojen kuntoa ja kertoneet sen aiheuttavan onnettomuuksia. Heidän valituksensa kaikuivat kuuroille korville. Nyt rautatieläiset ovat kuitenkin lynkkausmielialan valtaan joutuneiden matkustajien vihanpurkausten kohteena.
Veturinkuljettajat, konduktöörit ja muut rautatievirkailijat ovat vihatun Railtrackin ja junayhtiöiden ainoita näkyviä edustajia. Rautatieläisten kimppuun on käyty jopa fyysisesti. Monet junayhtiöt ovat palkanneet psykiatreja helpottamaan työntekijöidensä ahdistusta. Matkustajat hermostuvat, kun lyhyet työmatkat junalla kestävät tuntikausia tai kolmen tunnin junamatka venyy yhdeksäksi tunniksi sikäli, kun juna tulee lainkaan.
Railtrackin palveluksessa olevat rautateiden huoltomiehet ovat kaiken kukkuraksi uupuneita jatkuvasta ylityöstä. Jotkut ovat joutuneet olemaan työssä ja poissa perheensä luota jopa kolme viikkoa yhtä mittaa. Yksityistettäessä kolmannes kiskoja huoltavista teknikoista erotettiin. Tähän hätään huoltomiehiä on siksi ollut pakko tuoda Romaniasta asti.
Vanha metro romahtamassa
Vahingosta viisastuneina ammattiliitot ovat jopa uhanneet lakolla, jos Lontoon maanalainen yksityistetään osittain eikä turvallisuuskysymystä ratkaista kunnolla. Ensimmäisen kerran täkäläiset ammattiyhdistykset ovat harkinneet lakkoa, jossa kysymys ei ole palkoista tai työolosuhteista vaan työntekijöiden ja samalla matkustajien turvallisuudesta.
Vaikka osa Lontoon maanalaisesta jäisikin Lontoon liikkenelaitoksen haltuun, kiskojen ja kaluston kunnosta ja huollosta vastaisi hallituksen suunnitelman mukaan kolme yksityistä yhtiötä. Yksi niistä oli vastuussa Hatfieldin alueen rautateiden huollosta tunnetuin tuloksin.
Lontoon maanalainen, maailman vanhin metro on jo nyt romahduspisteessä. Sitä käyttää noin kolmisen miljoonaa ihmistä päivässä. Joidenkin linjojen asemille tungeksii ruuhka-aikana sellainen määrä kansaa, että se ei mahdu sisään asemalle. Hälytyssireenit alkavat soida yhä useammin, koska asemat pullottavat ihmisiä, jotka uhkaavat työntää etummaiset radalle ja joskus työntävätkin.
Tieraivo huipussaan
Julkisten kulkuvälineiden tilan takia yhä useammat turvautuvat taas omiin autoihinsa. Tiet ja kadut ovat ruuhkautuneita ja ruuhkat vain pahentavat autoilijoiden raivonpurkauksia maanteillä eli ns. tieraivoa, joka tutkimuksen mukaan on täällä nyt Euroopan pahin.
Tieraivo leviää Lontoon busseihin, jotka eivät pääse etenemään ja myöhästelevät jatkuvasti. Länsi-Euroopan pisimmistä työpäivistä ja liikennevälineiden odotuksesta ja ruuhkista monet matkustajat ovat niin väsyneitä, etteivät enää anna istumapaikkaa edes vauvan kanssa matkustaville äideille.
Busseihin kiinnitetyissä ilmoitustauluissa uhataan, että Lontoon liikennelaitos vie oikeuteen ja vaatii kovia rangaistuksia matkustajille, jotka hyökkäävät henkilökunnan kimppuun. Bussinkuljettajilla itsellään on pinna usein niin kireällä, että he räyhäävät kuin raivopäät vanhuksille, jotka eivät liiku kyllin nopeasti bussissa. Palvelujen romahdus on tehnyt aikaisemmin niin mukavan ja leppoisan Lontoon ilmapiiristä lähes barbaarisen.
Työväenpuolue on epäonnistunut ehkä pahiten juuri julkisessa liikenteessä. Blairin hallitus ei aluksi ilmeisesti oikein käsittänyt julkisen sektorin vakavaa kriisiä, johon 18 vuotta konservatiivien säästöjä sen oli ajanut. Hallitus toteutti kaksi ensimmäistä vuotta edeltäjänsä säästöohjelmaa ja maksoi valtion velkoja saadakseen hyvän taloudenpitäjän maineen. Vasta nyt se on kerännyt rahat ja valmistautunut sijoittamaan julkisiin palveluihin. Mutta kriisi ehti pudota hallituksen syliin ennen kuin toimeen tartuttiin kunnolla.
Eeva Lennon
Lontoo
Palkkatyöläinen 6.2.2001 nro 1/01
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kilpailutuksessa karsitaan palvelusta, oikeesta mistään muusta ei voi karsia koska laki alkaa tulla vastaan. Palkka ei voi muuttua.
:Tehtävänä on kirjoittaa tavallisella puulyijykynällä. Kynää pitää välillä teroittaa että sillä voi kirjoittaa. Kaikessa viisaudessaan asiaa tuntematon henkilö päättää kilpailuttaa tämän kirjoittamisen. Hommaan hankitaan kirjoittaja ilman teroitinta, homma sujuu hienosti ja hintakin on vain puolet edellisestä. Mutta jossakin vaiheessa homma alkaa vaikeutua kun terä alkaa loppua ja tekstikin alkaa olla kovin suttuista. Asiakkaat alkaa valittaa kun tekstiä ei tule ja siitä ei saa selvää, missä homma kusee?
Lopputulos että kilpailutus ei toiminut pitkällä tähtäimellä jos edes lyhyelläkään ja sai aikaan myös sen että firmaan ei voi enää luottaa asiakas puolelta. Asiakkaita menettiin ja lopulta oli palattava alkuperäiseen toiminta tapaan: Eikä siinä kaikki, kun edellä mainittujen takia ei ole enää yhtä paljoa asiakkaita ei voida pitää samaa määrää työntekijöitäkään! Pätevien työntekijöiden saaminenkin on vaikeutunut firman maineen takia työntekijää kohtaan.
Että, ei välttämättä noin mutta sinne päin on mennyt Suomessa liian kauan vääränlainen kilpailuttaminen ja onko sillä voitettu mitään?
Isot herrat voi päättää kaikenlaista mutta OTTAAKO NE VASTUUTA JATKUVUUDESTA???? Hetkellinen hyvin menee meiningillä voi olla paskanen loppu. Mutta herrahan on silloin jo kaukana paossa kun pommi räjähtää, kentällä olevat siinä ekana kuolee ja sen jälkeen ei kukaan palvele ketään.
Joissakin kilpailuttamisissa on myös ihmeellisiä piirteitä että kun on tarve saada jotakin halvemmalla niin miten se voi olla silloin paljon hienompaa mallia? Ennen neiti pystyi kirjoittamaan 10 euron kynällä mutta nyt tilalla on 100 euron kynä ja niitä on niin paljon että ne kirjoittamalla lopu koskaan, kuka vetää välistä?
Kaiken kukkuraksi muutaman vuoden päästä todetaan että varastossa olleet kynät on lahonnu.
no niin..
Voi sitä esimerkin ottaa muualtakin kuin aina Englannista.
Muuallapäin on lakkautettuja ratapätkiä otettu käyttöön kilpailemisen myötä.
Ruotsissakin toimii useita operaattoreita.