Heippa...
olen tälläinen 30 vuotias äiti, jonka mies tekee reissuhommaa ympäri vuoden ja olen siis lasten kanssa keskenään arjet ja joskus viikonloput.
Menetin pitkäaikaisen työpaikkani n. 6 vuotta sitten, enkä ole sen jälkeen töitä saanut. painoakin minulla on tällä hetkellä n. 50 kg ylimääräistä, koska en ole pystynyt sille tekemään mitään, sillä vihaan itseäni todella syvästi ja mielessäni on käynyt jopa itsetuhoisia ajatuksia, olen mielestäni huono äiti, ruma, lihava ja paska, koska en edes töitä saa.
nyt iskenyt päivisin yksin kotona hirvittäviä itkukohtauksia, tärinäkohtauksia ja välillä tuntuu, kun tulen kotiin, että seinät kaatuvat päälle niin rajusti, että tulee jopa hengitysvaikeuksia.
olen aina jollakin lailla "halveksinut" ihmisiä, jotka väittävät sairastavansa masennusta, koska pidin sitä teeskentelynä ja itseaiheitettuna sairautena. ehkä se sitä onkin.
Minulla on ihania ystäviä, joilla ei vaan omien perheiden ja töittensä ohella ole tietenkään aikaa kuunnella minua jatkuvasti ja olla auttamassa. rakastan miestäni ja hän minua (en tiedä miksi hän rakastaa minua), mutta kokoajan käy mielessäni ajatus, että kaikille olisi parempi, jos lähtisin pois maanpäältä, enkä koskaan enään palaisi takaisin.
olen huomannut, etten saa enään nykyään öisin kunnolla unta ja sitten kun saan, niin en pääse millään sängystä ylös. joskus oksennuttaa ja vatsa kiertää, kun alan ajattelemaan omaa elämääni.
mitä minun nyt pitäisi tehdä, auttakaa te, jos osaatte. en kovinkaan mielellään menisi lääkärille, koska asun pienellä paikkakunnalla ja ex-anoppini on täällä terv.keskuksessa töissä jne...arvaatte varmaankin.
teenkö minä nyt vain kärpäsestä härkäsen, vai mistä on kyse....
olen tälläinen 30 vuotias äiti, jonka mies tekee reissuhommaa ympäri vuoden ja olen siis lasten kanssa keskenään arjet ja joskus viikonloput.
Menetin pitkäaikaisen työpaikkani n. 6 vuotta sitten, enkä ole sen jälkeen töitä saanut. painoakin minulla on tällä hetkellä n. 50 kg ylimääräistä, koska en ole pystynyt sille tekemään mitään, sillä vihaan itseäni todella syvästi ja mielessäni on käynyt jopa itsetuhoisia ajatuksia, olen mielestäni huono äiti, ruma, lihava ja paska, koska en edes töitä saa.
nyt iskenyt päivisin yksin kotona hirvittäviä itkukohtauksia, tärinäkohtauksia ja välillä tuntuu, kun tulen kotiin, että seinät kaatuvat päälle niin rajusti, että tulee jopa hengitysvaikeuksia.
olen aina jollakin lailla "halveksinut" ihmisiä, jotka väittävät sairastavansa masennusta, koska pidin sitä teeskentelynä ja itseaiheitettuna sairautena. ehkä se sitä onkin.
Minulla on ihania ystäviä, joilla ei vaan omien perheiden ja töittensä ohella ole tietenkään aikaa kuunnella minua jatkuvasti ja olla auttamassa. rakastan miestäni ja hän minua (en tiedä miksi hän rakastaa minua), mutta kokoajan käy mielessäni ajatus, että kaikille olisi parempi, jos lähtisin pois maanpäältä, enkä koskaan enään palaisi takaisin.
olen huomannut, etten saa enään nykyään öisin kunnolla unta ja sitten kun saan, niin en pääse millään sängystä ylös. joskus oksennuttaa ja vatsa kiertää, kun alan ajattelemaan omaa elämääni.
mitä minun nyt pitäisi tehdä, auttakaa te, jos osaatte. en kovinkaan mielellään menisi lääkärille, koska asun pienellä paikkakunnalla ja ex-anoppini on täällä terv.keskuksessa töissä jne...arvaatte varmaankin.
teenkö minä nyt vain kärpäsestä härkäsen, vai mistä on kyse....
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tervehdys minä olen sinua muutaman vuoden vanhempi ja minunkin mieheni tekee reissuhommia paperikone alalla ympäri vuoden.Joten tosiaan tiedän miltä ttuntuu olla yksin lasten kanssa ja huolehtia kaikesta.
Suosittelen et menet lääkärille ja mitä pirua siitä vaikka se ex anoppisi siellä on töissä.
Mene ja juttele lääkärin kanssa miltä sinusta tuntuu ja yritä myös saada omaa aikaa itsellesi.
Jos nukkuu huonosti pitkään minulla ainakin tulee noita oireita et oksettaa ja on huono olo.
Rupeat pitämään itsestäsi huolta ja ulkoilemaan,kilot saat ajan kanssa karistettua.
Ensin sinun täytyy saada itsesi kuntoon.
Minä olen töissä ja on kolme koulu ikäistä poikaa ja kahdella jalkkis harkat ja pelit,joten huh ei tule aika pitkäksi.
Olen joskus niin väsynyt ja masentunut et tekisi mieli mennä linjoja pitkin kun mies soittaa.
Mutta tämäkin elämän vaihe ei kestä ikuisuutta ja apua on haettava vai mitä.
niin, minulla itsellä on kaksi poikaa, mutta olen eronnut n. 4 vuotta sitten. löysin ihanan mieheni eron jälkeen ja suhde on oikeastaan ihan kunnossa. mieheni on kolmen lapsen yksinhuoltaja ja kaksi hänen lapsistaan asuu meillä kotona (vanhin opiskelee muualla).
olen siis 4 lapsen kanssa päivät ja mieheni tekee ympäri suomen metallialalla. nytkin on 3 viikkoa yhteen menoo töissä, eikä tule kotiin välillä.
aamupäivällä koetan keksiä edes jotain tekemistä, kun lapset ovat koulussa, mutta sen jälkeen alkaa jonkinlaiset paniikkikohtauksen kun tulen kotiin siivoamaan, laittamaan ruokaa jne...
en ole saanut töitä ja kaksi työvoimakoulutushakemustanikin sai juuri vesiperän. illalt olen kotona. kaverit käyvät töissä, eikä kerkeä minun kanssa olemaan paljon, koska heilläkin on perheensä töiden jälkeen.
en oikeastaan näe kaupan henkilökunnan lisäksi muita aikuisia päivisin.
harrastuksia ei ole, enkä osaa niihin yksinäni hakeutua. keväällä kävin yhden ystäväni kanssa vesijuoksussa, mutta sekin loppui, kun kaveri pääsi töihin. yksin ei tule mentyä.
ulkoilla en uskalla yksin, enkä tunne asuinalueeltani oikeastaan ketään.
joskus ihan oikeesti tuntuu, että en jaksa enään yhtään...
Työttömyys ja siitä syyllistäminen plus loppumattomat kotihommat syövät kyllä naista, kuin naista! Muuten olen samanlaisessa tilanteessa, mutta oma ukkoni on reissuhommissa vain silloin, tällöin. Milloin ei ole, silloin on sitten jotakin muuta menoa; on oma pieni firma palkkatyön lisäksi, luottamustoimia ja kokoustamista ja ellei näitäkään, niin sitten ainakin omia menoja. On salibandyt ja kuntosalit ja pari muutakin harrastusta...Itse jäin työttömäksi puolisentoista vuotta sitten. Sen jälkeen elämä on ollut pelkkää imuria, rättiä, pyykkiä ja sopanlaittoa.Tenavia on kaksi. Eipä silti, minä olen meillä aina tehnyt kaiken yksin. Lumityöt ja ruohonleikkuutkin. Nyt pääsin hakemaani kouluun, mutta kyllä pelottaa, mitä siitä sitten tulee, jos puolisolle iskeekin kuukauden ulkomaankomennus. Sisaruksia ei ole ja mummut jo iäkkäitä. Hoitoapu on kortilla ja tulevassa koulussa on sitten harjoittelujaksoja aamu ja iltapainotteisesti. (sairaanhoitoala) Varoitin kyllä miestä, että jos koulu alkaa, niin hänenkin pitäisi omista menoistaan tinkiä...pakolliset työkuviot ovat tietty eri juttu. Joskus tuntuu, että pää leviää, mutta yllättäen se läjässä on vielä pysynyt...
Voimahali teille toisille arjen sankarittarille Ihaalta!