Poliisin suojeluksessa on hyvä toimia

Esitutkintalaki 30.4.1987/449

2 §

Poliisin tai muun esitutkintaviranomaisen on toimitettava esitutkinta, kun sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muutoin on syytä epäillä, että rikos on tehty.

6 §

Esitutkinta on toimitettava ilman aiheetonta viivytystä.

***

Tein rikosilmoituksen rakentamisrikkomuksesta ja omaisuuden vahingoittamisesta. Kolmeen kuukauteen ei tapahtunut mitään. Siten tein muistutuksen rikostutkinnasta vastaavalla komisariolle - ei mitään. Sitten tein kantelun poliisipäällikölle - ei mitään. Nyt tuli yllättäen kihlakunnansyyttäjältä kirjallinen päätös esitutkinnan "rajoittamisesta". "Esitutkinta" lopetetaan, koska teosta ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakko. Anteeksi mutta mikä esitutkinta? Poliisi ei ole vieläkään ottanut asianomistajaan eli minuun yhteyttä. Tällaisilla perusteilla voidaan myös kaikki lievät rattijuopot, pahoinpitelijät ja näpistelijät päästää vapaasti toteuttamaan itseään. Mitä sitä pelkkiä sakkoja määräämään. Yhteiskunnan yleinen etu ei näköjään enää syyttäjienkään mielestä vaadi, että lakien noudattamatta jättämisestä rangaistaan.

Asia on mennyt syyttäjälle tutkinnajohtajalta (mukamas) jo puolitoista kuukautta ennen muistutuksen tekemistä. Olisi kuvitellut, että tutkinnajohtaja olisi ilmoittanut asiasta asianosaiselle edes muistutuksen saatuaan. Mutta ei, poliisi on poliisi.

Tässä maassa saa siis rakentaa mitä haluaa, miten haluaa ja minne haluaa. Poliisille ja rakennustarkastajille se on yhdentekevää. Turha kenekään hakea mitään lupia ja maksaa niistä. Maankäyttö- ja rakennuslailla sekä kuntien rakennusjärjestyksillä ei ole paskankaan merkitystä tässä maassa.

Poliisin ja muiden viranomaisten tehtävänä on ilmeisesti enää vain ajaa talouselämän etuja ja kiusata toisinajattelijoita.
2429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Inisijä on aivan sekaisin. Osaa kyllä lukea ja kirjoittaa, mutta ei ymmärrä lukemaansa, eikä tiedä poliisin/syyttäjän oikeuksista, eikä Suomen oikeusjärjestelmästä mitään. Aah tätä ininää.

Äänestä
  • inisemättä.

    T: Täti

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Inisijä :-) kirjoitti:

Esitutkintalaki 30.4.1987/449

2 §

Poliisin tai muun esitutkintaviranomaisen on toimitettava esitutkinta, kun sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muutoin on syytä epäillä, että rikos on tehty.

6 §

Esitutkinta on toimitettava ilman aiheetonta viivytystä.

***

Tein rikosilmoituksen rakentamisrikkomuksesta ja omaisuuden vahingoittamisesta. Kolmeen kuukauteen ei tapahtunut mitään. Siten tein muistutuksen rikostutkinnasta vastaavalla komisariolle - ei mitään. Sitten tein kantelun poliisipäällikölle - ei mitään. Nyt tuli yllättäen kihlakunnansyyttäjältä kirjallinen päätös esitutkinnan "rajoittamisesta". "Esitutkinta" lopetetaan, koska teosta ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakko. Anteeksi mutta mikä esitutkinta? Poliisi ei ole vieläkään ottanut asianomistajaan eli minuun yhteyttä. Tällaisilla perusteilla voidaan myös kaikki lievät rattijuopot, pahoinpitelijät ja näpistelijät päästää vapaasti toteuttamaan itseään. Mitä sitä pelkkiä sakkoja määräämään. Yhteiskunnan yleinen etu ei näköjään enää syyttäjienkään mielestä vaadi, että lakien noudattamatta jättämisestä rangaistaan.

Asia on mennyt syyttäjälle tutkinnajohtajalta (mukamas) jo puolitoista kuukautta ennen muistutuksen tekemistä. Olisi kuvitellut, että tutkinnajohtaja olisi ilmoittanut asiasta asianosaiselle edes muistutuksen saatuaan. Mutta ei, poliisi on poliisi.

Tässä maassa saa siis rakentaa mitä haluaa, miten haluaa ja minne haluaa. Poliisille ja rakennustarkastajille se on yhdentekevää. Turha kenekään hakea mitään lupia ja maksaa niistä. Maankäyttö- ja rakennuslailla sekä kuntien rakennusjärjestyksillä ei ole paskankaan merkitystä tässä maassa.

Poliisin ja muiden viranomaisten tehtävänä on ilmeisesti enää vain ajaa talouselämän etuja ja kiusata toisinajattelijoita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu