Diagnoosi: Määrittämätön sopeutumishäiriö uhmakkuushäiriöpiirtein.
Kyse on vielä lapsesta, ei aikuisesta.
Tosin teini-ikäisestä vaikkakin lapsekkaasta.
Miten käytännössä toimin? kun en oikein uskalla mitään sanoa, suuttuu.
Eivät osaa neuvoa terapeutitkaan, miettivät vaan.
Maalaisjäkeä peräänkuuluttavat.
Höh. Pitäiskö panna kaiken ansaitsemaan Dr Philin neuvojen mukaan vaan taitaa hajota nuoren maailma kun ei taivu. Ei.
Houkuttelenko hunajalla ja mansikoilla ja järjestän kaiken valmiiksi, silloin osallistuu, mutta ei auta sosiaalisessa kasvussa. Päinvastoin.
Onko neuvoja.
Kyse on vielä lapsesta, ei aikuisesta.
Tosin teini-ikäisestä vaikkakin lapsekkaasta.
Miten käytännössä toimin? kun en oikein uskalla mitään sanoa, suuttuu.
Eivät osaa neuvoa terapeutitkaan, miettivät vaan.
Maalaisjäkeä peräänkuuluttavat.
Höh. Pitäiskö panna kaiken ansaitsemaan Dr Philin neuvojen mukaan vaan taitaa hajota nuoren maailma kun ei taivu. Ei.
Houkuttelenko hunajalla ja mansikoilla ja järjestän kaiken valmiiksi, silloin osallistuu, mutta ei auta sosiaalisessa kasvussa. Päinvastoin.
Onko neuvoja.
Vastaukset 5
Vanhimmat
No vaikuttaa ihan tavalliselta murrosikäiseltä.
En käsitä, miksi KAIKKEA LIIOITELLAAN nykyään!
Syndrooma siellä, toinen tuolla...
uhmasta tai sopeutumishäiriöstä.
Eikä liioin liiottelusta vaan oikeasta ongelmasta.
Toivon asiallisia vastauksia ilman vähättelyä.
No ajattelitko tempaista oman kersasi mielisairaalaan vai mitä pohdit tekeväsi..?
kaipaisin ja tarinoita onnistumisista ja tai epäonnistumisista (varoituksiksi).
Auttaisiko terapia ja jos niin millainen.
Mitä apua vanhempana voisin vaatia/antaa/järjestää/tms lapselle?
Poikani hyvän ystävän perheessä murkkuikäinen tyttö aiheutti yliuhmakkaalla asenteellaan niin paljon mielipahaa ja pelkoa sisaruksissa ja vanhemmissa, että apua haettiin lasten ja nuorten psykiatriselta poliklinikalta. Sinne mennään lähetteellä, joten ensin pyysivät koulun terkkaria varaamaan ajan koululääkärille ja hän sitten laittoi lähetteen.
Tilanne ei terapiakäynneistä huolimatta kotona parantunut ja niinpä erään pahan yhteenoton jälkeen polin psykiatri laittoi lähetteen sairaalaan. Siellä tyttö oli viime kesän ja kyllähän se uhmakas käytös vieläkin jatkuu, mutta lievenpänä.
Oli kuulemma psykiatri sanonut, että sisarusten ja vanhempienkin mielenterveyden takia pitää hankkia apua tytölle. Jos tilanteen olisi annettu jatkua samanlaisena, olisivat seuraavaksi alkaneet muut sisarukset oirehtia ja vanhemmat masentuneet voimien loppuessa.
Vanhempien oli myös opittava uudenlainen suhtautumistapa tyttären uhmakkuuteen. He olivat yrittäneet olla mielin kielin, kun pelkäsivät riitaa ja huutoa. He yksinkertaisesti olivat sanoneet tytölle, että sinä olet lapsi ja me aikuiset sanomme, mitä tässä kodissa saa tehdä. Piste!
Kapina oli ollut kaamea, mutta siitä seurasi aina käsky omaan huoneeseen ja PUHELIN ja TIETSIKKA pois. No, kyllä huutoa maailmaan mahtuu ja kuukauden raivoamisen jälkeen tilanne pikku hiljaa rauhoittui. Jotain lääkitystäkin tytölle aloiteltiin, en nyt muista mitä. Ei olisi uskonut samaksi tytöksi nyt, kuin mitä oli viime keväänä.
Ja nyt seuraavaksi ihmiset kirjoittavat tietenkin paheksuvia kirjoituksia, miten joku voi antaa luvan viedä oman lapsensa sairaalaan. Syy on se, että vanhemmat tuppaavat kumminkin rakastamaan sitä pahaa oloaan huutavaa lasta ja varmasti tietävät, milloin eivät yksin pysty enää tilannetta hoitamaan.Jokainen punnitkoon itse tilanteensa ja kyllä aika moni on päättänyt hakea apua, kun noille poleille on hirmu pitkät jonot.
Ette siis ole yksin!