Kukaan teistä ei varmasti ole yhtä ruma kuin minä. Minulla on melkein kaikki viat, mitä naisella voi olla. Olen kuitenkin terve ja pää vielä jotenkin toimii, joten pyrin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Rumuuspalstaa täällä ei ole, mutta kirjoitan tänne, koska täällä tuota asiaa pohditaan.
Onnistuin laihduttamaan itseni, mutta ei se minusta kaunista tehnyt. Rinnat roikkuivat (ovat vieläpä eri paria ja pienet) ja peppu oli littana. Olen harteikas ja kun laihduin, menetin lantioni pyöreyden kokonaan. Harteista olen melko leveä. Ei siis kovin naisellista ja kurvikasta. Huomasin lopulta olevani joka kohdasta eri paria solisluita ja polvia myöten (enhän ennen ollut luitani huomannutkaan). Selluliitti pysyi ja tuli vain rumemman näköiseksi kuin lihavana.
Laihana oli kyllä kiva olla, sen myönnän. Eivät ahdistaneet vaatteet ja aviomieskin jaksoi kantaa kynnyksen yli. Liitto ei kuitenkaan ollut onnellinen, joten sain taas hyvän syyn lohdutussyöpöttelyyn. Nyt laihdutan taas ja tiedän siihen pystyväni, koska lihavuuteni ahdistaa minua fyysisesti. Rumana kuitenkin pysyn ja sitä en voi muuttaa. Ei kai tarvitsekaan. Elämässä on paljon muutakin.
Nauttikaa siis hyvät ihmiset itsestänne ja toisistanne, kaikilla on oma hyvä puolensa, vaikkei sitä ulkonäöstä löytyisikään.
Onnistuin laihduttamaan itseni, mutta ei se minusta kaunista tehnyt. Rinnat roikkuivat (ovat vieläpä eri paria ja pienet) ja peppu oli littana. Olen harteikas ja kun laihduin, menetin lantioni pyöreyden kokonaan. Harteista olen melko leveä. Ei siis kovin naisellista ja kurvikasta. Huomasin lopulta olevani joka kohdasta eri paria solisluita ja polvia myöten (enhän ennen ollut luitani huomannutkaan). Selluliitti pysyi ja tuli vain rumemman näköiseksi kuin lihavana.
Laihana oli kyllä kiva olla, sen myönnän. Eivät ahdistaneet vaatteet ja aviomieskin jaksoi kantaa kynnyksen yli. Liitto ei kuitenkaan ollut onnellinen, joten sain taas hyvän syyn lohdutussyöpöttelyyn. Nyt laihdutan taas ja tiedän siihen pystyväni, koska lihavuuteni ahdistaa minua fyysisesti. Rumana kuitenkin pysyn ja sitä en voi muuttaa. Ei kai tarvitsekaan. Elämässä on paljon muutakin.
Nauttikaa siis hyvät ihmiset itsestänne ja toisistanne, kaikilla on oma hyvä puolensa, vaikkei sitä ulkonäöstä löytyisikään.
Vastaukset 12
Vanhimmat
hyvin meinaan kun sulla on noita muita tärkeämpiä juttuja.itse olen ruma 27 vuotias mies ja olen ulkonäköni vuoksi yksinäinen ja olen aina ollutkin.olet varmaankin "rumentunut" vasta vanhemmalla iällä.voin sanoa että näin nuorelle se rumuus on kaikki kaikessa.se vaikuttaa kaikkeen.työnsaantiin,ystävyys suhteisiin ja luonnolliseti seurustelu suhteisiin.tänne muuten oikeesti tarvittais rumuus palsta.on varmasti monia ihmisiä jotka kokee kärsivänsä rumasta ulkonäöstä.ei mitkään teinit vaan ihan aikuiset ihmiset jotka kokevat ulkonäkönsä vaikeuttavan elämää.
Olen ollut ruma teinivuosista asti. Kärsin silloin pahasta aknesta, olin pullukka ja tietysti vielä rillipää. Löysin kuitenkin voiman elämääni taiteesta ja se antaa voimia myös nyt, tuskallisen avioeron jälkeen.
Sinä vaikutat oikein kauniilta ihmiseltä ainakin viestisi perusteella. Jos ulkomuotosi ei ole sellainen kuin haluat, olet kuitenkin kaunis sisäisesti. Kun vielä hyväksyt itsesi ja olet ylpeä itsestäsi, muuta ei tarvita. Monet "rumat" miehet ovat "kauniita" kun charmia löytyy. Se tulee hyvästä itsetunnosta ja itsensä ja muiden kunnioittamisesta.
Niin, ettei tule sellainen olo, että vain teinivuosien finnit ja pulleus olisivat syynä rumuuteeni:
Minulla on pottunenä, maantienväriset hiukset, ohuet huulet, ei mitään naisellisia muotoja, mutta raskausarpia sain jo nuorena, vaikken lapsia ole saanutkaan, olen läski, ujo ja epäsosiaalinen. En osaa keskustella, kärsin esiintymiskammosta, kavahdan vieraita ihmisiä jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta silti toivon, että joskus jaksaisin itseni hyväksyä.
Tuntuu pahalta, onhan ihmisiä, joilla on paljon huonommin asiat. Pitää siis olla tyytyväinen, että näinkin hyvin on. Ihminen ei vain tiedä pahemmasta mitään, vain sen, mitä on kokenut. Jokaisen suru ja epätoivo on yhtä suuri, samat tunteet kaikilla.
Itse olen myös ruma, sen lisäksi tunnen olevani vielä aika tyhmä ja epäsosiaalinen. Onko tällaiselle kuvatukselle edes paikkaa tässä ulkokullatussa ja tietoa arvostavassa maailmassa - nyyh:(
pahemmin voi asiat olla?
Olla neliraajahalvautunut Bangdaleshissa..ko????
Kyllä rumuus on kaikkein pahimpia asioita, jotka ihmistä voivat kohdata. Siinä menettää niin monia asioita, usein jopa koko elämän.
Paha vammakin voi olla helpommin kestettävissä.
Olisi mielenkiintoista tietää sinun elämästäsi. Onko elämälläsi jokin muukin tarkoitus kuin olla "ulkoisesti kaunis"? Taidat olla vielä niin nuori, ettet ymmärrä, että "rumuus" se sinutkin vielä joskus saavuttaa. Siinähän sitten muistelet kauniita vuosiasi. Elämässä on muutakin, en nyt ala luetella kaikkia oman elämäni hienoja asioita, saat ihan itse löytää oman elämäsi ainekset. Se ikuinen klishee "kauneus on katoavaista" pitää paikkansa.
lapsen äiti. Ja rumuus on valitettavasti minut saavuttantut. Eli olen olen lihava,...siksi täällä palstalla hengailen.
Yli seiskyt kiloa ja 166 senttiä. Ei mikään katastrofaalinen tilanne välttämättä kaikille, mutta mulle kyllä. Oon ollu ihan mallimitoissa vielä muutama vuosi sitten. Ja aikoinaan tehnyt alusvaatemallina töitä. Olen yli nelikymppinen.
En oikeasti osaa pitää ketään rumana. Pienet lapset, vanhat mummot ja papat, kaikki siltä väliltä - ulkonäöstä riippumatta herttainen luonne tekee kaikista kauniita.
Rakastan miestäni ja hän minua, mies on mielestäni upean komea ja hän ei huomaa minulle tulleita jenkkakahvoja tai raskausarpia. Viime kädessähän ne eivät ole tärkeitä.
Järkytyin viime kesänä, kun luin Hollywood- tähdistä, jotka olivat olleet KAUNIITA- mutta leikelleet kehoaan ja muuttaneet kasvonsa tunnistamattomaksi. Oikeasti en tiedä ketään, jonka kasvot kaipaisivat leikkelyä, ellei kyse olisi todellisista vammoista. Yritetään pitää itsetunnostamme kiinni.
"mies on mielestäni upean komea ja hän ei huomaa minulle tulleita jenkkakahvoja tai raskausarpia."
Onko mihelläsi silmissä vikaa?
hei kuules nyt, itsekin olen ns. janisievismalli ja vielä kaiken kukkuraksi nainen.
Laihduttuani hartiat ovat leveämmät kuin lantio, rinnat katosivat ja jäljelle jäi nahkapussit, peffakin muuttui viiden pennin korpuksi. Entisenä kilpaurheilijana (en uimarina)olin tilanteessa, jossa oikea puoli vartalosta on paitsi lihaksikkaampi niin myös kaikin tavoin isompi eli ihan niinkuin sinullakin, olen eriparia solisluista jalkoihin asti. Oikea, rupsahtanut rintakin on isompi ja tyhjempi kuin vasen. Ja selluliittiakin pakkaantui, jos mahdollista, vielä enemmän kuin lihavana.
Minulle ratkaisu löytyi liikunnasta, aloin treenata heikompaa puolta hieman enemmän ja lisääntyneet lihakset luovat nyt optisen harhan symmetriasta, selluliititkin sulivat huomattavasti liikunnan myötä. Liikunta myös lisää endorfiinien, oksitosiinin ja testosteronin määrää eli koen itseni kauniimmaksi, itsevarmemmaksi ja seksuaalisesti aktiivisemmaksi kuin aikoihin, vaikka peilistä katsookin hieman oudon näköinen tapaus.
Ei ole olemassa rumia ihmisiä ja kauneus on aina katsojan silmissä, eli tässä tapauksessa sinun omat silmäsi pettävät sinut. Kysypäs mieheltäsi tai ystävältäsi miltä sinä heidän silmissään näytät ja saatat yllättyä positiivisesti.
KIITOS! En olekaan ainoa tätä lajia...
Minua aina naurattaa "Tankki täyteen Juhana", joka sanoi rinnoista että mitä sen väliä, kunhan ovat samankokoisia... Noh! Elämäähän tämä, ei sen kummempaa.
heh, meillä miehestä on kuulemma ihan sama minkäkokoiset ovat kunhan ovat samassa kropassa...saahan välillä leikkiä olevansa pienirintaisemman ja joskus isorintaisemman kanssa, riippuen kumman rinnan valitsee ;)
Tsemppia sulle!