Olin nuorena nätti ja laiha, mutta en onnellinen. Sain kaksi lasta ja avioeron siinä kaupanpäällisinä. Paino nousi lasten jälkeen reippaasti, mutta kukaan muu kuin äitini ei siitä huomautellut. Oli ihana kuulla jos joku välillä sanoi mun laihtuneen vaikka en sitä itse peilistä tai vaatteista huomannutkaan. Olihan niitä kuureja juu, mutta loppu hyvin lyhyeen. Löysin uuden miehen joka oli myös ylipainoinen ja kasvot arpia ja finnejä täynnä. Silti todella rakastuin. Eräs kaveri kerran kysy multa että mitä ihmettä mä teen sen seurassa kun on noin ruma....Enpä ole kaverista sen jälkeen kuullut. Suutuin letkautuksesta todella paljon. Myös kaverit osaa olla julmia! Mun miehelle ylipaino on ollut aina todella arka paikka ja on sitä itkenyt usein kun hän on semmonen. Ei pysty kattoon itteensä peilistä ym...Nyt oon huomannut sen että mua ei vois vähempää kiinnostaa alkaa vaahtoon jostain laihdutuskuureista jos nyt housut sattuu vähän kiristäänkin. Olen tällainen ja mieheni on mikä on. Parempi ettei laihduttamisesta puhuta jatkuvasti. Lähdetään ennemmin huvikseen lenkille sitten kun siltä tuntuu jos tuntuu. Kaikki aikanaan. Mitä enemmän sitä painoo ressaa, sitä enemmän se yleensä kyllä nousee....Siinäpä minun mielipiteeni...Mutta onnea ja menestystä niille jotka punnitaan "neuvolassa"! =)
Onnellisuus tärkein!
Piupau=)
3358
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
...kuin nyt lihavana ja keski- ikäisenä. Nuorena oli kamalat suorituspaineet ja se henkinenkin taso heitteli, piti olla hyvän näköinen vaikka se tuntui kamalalta pakkopullalta oman napansa ympärillä pyöriminen jotta pysyisi hyvän näköisenä.
Nykyään onnellisuus tulee aivan muista asioista kuin ulkonäköön tuijottamisesta. On ihnaa kun voi nauttia luonnosta ja kaikesta muustakin kun ei enään tarvitse vain omaa napaa tuijottaa. Näkee muitakin ihmisiä vain siltä itseltään. Voi tarkkailla muita kun ei tarkkaile omaa itseään. Siitä itsensä tarkkailemisesta kun pääsi pois niin maailma avartui ennen näkemättömästi.
Näen muiden viat ja epäonnistumiset ym. paskat paljon herkemmin. Heikko ihminen elää vain oman kroppansa ympärillä ja pelkää koko ajan ettei ole hyväksyttävä jos ei pysy tietyissä mitoissa. Sellainen heikko pelkäävä tyyppi ei koskaan näe ympäristöönsä vaan ihan oman itsensä vaan, jonka pitää pysyä mitoissaan jotta tuntisi itsensä joksikin kun heikko on itsetunto.
Uskaltaako heikko ihminen olla erilainen? Erilaisuus vaatii ennen näkemätöntä rohkeutta jota kaikilla ei ole. Nyt näen ympärilläni paljon heikkoja ihmisiä joilla ei ole rohkeutta muuhun kuin itsensä laihana pitämiseen ja he ovat aivan mitättömyyksiä joilla ei ole muuta kuin pyöriä oman napansa ympärillä, luovuutta ei löydy sellaisilta tyypeiltä!
niillä tuppaa olemaan vaan sänkytouhut mielessä 24/7. Rakastua voi hyvin ilman seksinhimoakin. Ja silloin ulkonäkö ei merkitse mitään. Ja itse asiassa minusta todellista rakkautta onkin vain sellainen rakkaus, johon ei liity lihan himoa.
Nyt oli asiaa, näissä kolmessa kommentissa. Olen samoilla linjoilla ne jotka ajattelevat vain omaa painoaan, että mitä sitä nyt voisi syödä. Niin jotenkin vain minusta tuntuu, että he eivät välttämättä ole ihan niin onnellisia. Tuttu piirissäkin saattaa olla todella ilkeitä persoonia. Mutta aina täytyy muistaa eräs asia kauneus on katsojien silmissä. Ulkoinen kauneus ei ole todellakaan mikään tärkein asia sisäinen kauneus on se mikä ratkaisee ainkin minulla.
Laihdutuskuurithan perustuu monesti ihan siihen, että kun aloittaa noudattamaan, laihduduskuuria, niin sitä saa sitten noudattaa koko loppuelämänsä. Liian monelle nuorelle on tehty paineet ylipainosta kun siitä puhutaan, joka tuutista. Mutta minulla on sellainen käsitys, että ne jotka ovat ylipainoisia niin ovat myös onnellisia. Mutta taas tietenkin on poikkeuksiakin, joillekkin se on todella iso rasite. Jotenkin tuntuu, että ylipaino taitaa olla näiden ns. normaalipainoisten ongelma he näkevät vain ylipainoiset tuolla liikkeellä. Ylipaino ei ole mikään piikittelyn aihe ainakaan aikuisten piireissä. Lopuksi vielä...
Jokainen kantaa kilonsa, eikö kaikki ole silloin hyvin?