parantua? Olen tässä alkanut miettiä elämääni taaksepäin ja huomannut, kuinka vähitellen kaikkien pettymysten ja haukkumisten jälkeen olen menettänyt kykyni luottaa saati rakastaa ihmisiä. Aikaisemmin olin sellainen tunteellinen ihminen, jopa hieman naivikin-hyvässä mielessä. Nykyään tuntuu, että olen kylmä ja kyyninen, johtuen varmaan siitä, että persoonani on mitätöity niin monesti koulukiusaamisen (Minkä vaikutuksia ei koskaan muuten tule vähätellä) ja muunlaisen v-mäisen toiminnan myötä.
Olen kuin jonkun jäävuoren alla koko ajan. Torjun ihmisiä, uskon kaikista (paitsi niistä jotka olen tuntenut lapsesta saakka) pahaa jne. Elämäni on jotenkin rutinoitunutta, koska pelkään pettymyksiä. Ja kärsin myös sosiaalisten tilanteiden pelosta. Pahin pelkoni, että jämähdän tällaiseksi, velloo mielessä. Että elän jossain kuoren sisällä uskaltamatta/osaamatta antautua tunteiden valtaan. Iloisesta tytöstä on tullut kylmän viileä ja asiallinen onneton nainen.
Joskus tuntuu, että se mitä tarvitsisin olisi, että joku ottaisi minut vain syliin ja kertoisi että olen hyvä tällaisena-ilman mitään vaatimuksia seksiin tms. Ja pitäisi siinä pitkään. Mutta ei kai sellaista tapahdu kuin typerissä fantasioissani.
Kertokaa minulle, voiko ihminen enää "parantua" tällaisesta itseään hitaasti tuhoavasta käyttäytymisestä?
Olen kuin jonkun jäävuoren alla koko ajan. Torjun ihmisiä, uskon kaikista (paitsi niistä jotka olen tuntenut lapsesta saakka) pahaa jne. Elämäni on jotenkin rutinoitunutta, koska pelkään pettymyksiä. Ja kärsin myös sosiaalisten tilanteiden pelosta. Pahin pelkoni, että jämähdän tällaiseksi, velloo mielessä. Että elän jossain kuoren sisällä uskaltamatta/osaamatta antautua tunteiden valtaan. Iloisesta tytöstä on tullut kylmän viileä ja asiallinen onneton nainen.
Joskus tuntuu, että se mitä tarvitsisin olisi, että joku ottaisi minut vain syliin ja kertoisi että olen hyvä tällaisena-ilman mitään vaatimuksia seksiin tms. Ja pitäisi siinä pitkään. Mutta ei kai sellaista tapahdu kuin typerissä fantasioissani.
Kertokaa minulle, voiko ihminen enää "parantua" tällaisesta itseään hitaasti tuhoavasta käyttäytymisestä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
kuuluu toi oikea sanamuoto..
tilanteita, joissa sinulle tehdään selväksi, ettei sinun tarvitse olla ollenkaan tunteeton ja yli-itsenäinen.
Pettymykset tekevät varautuneeksi, samaa itsellänikin. Joskus nuorena olin hyvin impulsiivinen ja tunteikkaan naiivi. Varsinkin parisuhteessani olen kokenut pettymyksiä ja en oikein uskalla enää tuntea tai näyttää tuntevani lämpimiä tunteita. Koko ajan pelkään uusia pettymyksiä ja siksi kehittänyt itselleni samanlaisen "kuoren".
Täytyisi oppia luottamaan ja rakastamaan koko sydämestään, mutta siinä on se vaara, että kun sydämensä aukaisee, se on helppo myös särkeä..
Hellyyttä silti kaipaa vaikka sitä on vaikea saada jos ei itsekään anna vastavuoroisesti.
Kokemuksesta tiedän että vuosien koulukiusaamisen jälkeen sitä ei ole enää samanlainen kuin joskus ennen. Mutta mä olen tähänkin asti taistellut vastaan, olen säilyttänyt positiivisen asenteen ja kyllä hymyä ja nauruakin vielä sentään irtoaa. Olemalla kylmä ja rakentamalla muurin suojakseen, sitä voi missata ne oikeasti hyvät tyypitkin muiden mukana. Muista että kyllä meitäkin miehiä vielä löytyy, jotka otamme syliin ilman mitään vaatimuksia ja taka-ajatuksia. Mutta kun naiset taitaa vähän hakeutua tieynlaisten miesten seruraan. Joten kiltimmät, ujommat ja herrasmiesmäisemmät miehet jää jalkoihin. Sun pitäisi vaan pienin varauksin avautua pikkuhiljaa enemmän. Näyttää ihmiselle, oli se sitten mies tai nainen, että sä viihdyt juuri hänen seurassaan.
18 vuotta eikä ole koskaan pystynyt sopeutumaan mihinkään. Aina on ollut joku joka jaksaa tehdä olemassaolostani ongelman. Jos haluat vertaistukea ie kirjoittaa toiselle kylmän viileälle, asialliselle, kyynisellle ja vihaiselle nuorelle naiselle niin lähetä vaan postia osoitteeseen
[email protected]
Halaisin jos voisin, prkele
Hei!
Minulla on ollut päässäni aivan samanlaisia tuntemuksia monet monet vuodet. Itse olin koulukiusattu, perheessäni oli ongelmia (mielisairautta), tuntui että kaikki hylkäsivät, päälle päätteeksi sairastuin masennukseen. Sen jälkeen asiat alkoivat muuttua paremmiksi. En ole silti vieläkään selvinnyt yli kaikesta. Eniten se näkyy juuri ihmissuhteissa, joita en kykene millään rakentamaan, koska vaistomaisesti rakennan "aidan" kavereitteni ja minun välille, ja alan odottaa että ne hylkäävät minut.
Mutta jos sinä, tai kuka tahansa muu, haluat kirjoittaa miulle ja vaihtaa kokemuksia, ossa olisi [email protected] !