Lähi-Idän dramaattiset tapahtumat ovat viime kuukausina tulleet hyvinkin lähelle suomalaisia monestakin syystä. Sota sinänsä on aina "uutinen", palestiinalaisten merkittävä taloudellinen (poliittinen) tukija EU on Suomen johdolla jäädyttänyt tukeaan palestiinalaisten aktiiviterroristien noustua valtaan palestiinalaisparlamentissa ja suomalaiset menettivät sotilaan terroristien masinoimassa sodassa Libanonin (Hizbollah) ja Israelin välillä.
Huonoja uutisia kaikki tyynni. Huonojen uutisten takaa näyttäytyy kuitenkin parempi huominen. Voimme ottaa käyttöön Markkinointi-Instituutin ikiaikaiset perussloganit tyyliin: "jokaisessa tappiossa on voiton siemen". Voimme myös havaita nykyisen haamu-kirjailijan Tuula Sariolan edesmenneen miehen, Mauri Sariolan hakanneen erään kirjansa kanteen maximaalisen perusteesin: "Parempi kerta rytinä, kuin ainainen kitinä". Miksi tarjoan näin korneja latteuksia vakavan asian tiimoilta? Perustelen hieman:
Israelin ja Hizbollahin välinen sota on ajanut Hizbollahin itsensä poliittiseen ja taloudelliseen nurkkaan. Samoin ydinaseensa kanssa venkoileva Iran ei lähivuosina kykene yhtä vuolaaseen terroristi-tukeen allahin sotureille, koska se on avannut liian monta rintamaa kansainvälisiä yhteisöjä vastaan. EU, AEIA ja USA katsovat Irania nyt suurennuslasilla. Taiteilijat ja ihmisoikeustaistelijat päässevät äänekkäästi esiin Irania arviotaessa. Iranin todellinen voima, Pappisvalta joutunee pitämään matalaa profiilia, koska pilapiirros on kuitenkin pienempi paha kuin "Fatwa". Eli Länsi-Eurooppa alkaa pikkuhiljaa heräilemään. Myös palestiinalaisten Hamasin kiihkoislamilainen viha näyttää nyykähtämisen merkkejä. Nyt ollaan niin yhteistyökykyisiä Abbasin kanssa. Voidaankin havaita: Tukieuron puute syö islamilaista vihaa parhaiten. Jopa Abbas, tuo korruption kyllästämä arafattilainen, näyttää nauttivan tänään HamasHanian arvostusta?
Kaikki uudet edistysaskeleet ovat kulminoituneet tähän viimeisinpään sotaan. Sodan hedelmiä: Kansainvälisen atomijärjestön, Usan ja EU:n painostus otetaan nyt tosissaan Iranissa, EU ei hylännyt Israelia, Syyria on kaikkien tarkkailulistalla ja Israel osoitti olevansa valmis mihin hyvänsä olemassaolonsa turvaamiseksi.
Bonuksena vielä: Erkki Tuomioja on kasvanut henkisesti aivan mahtavasti.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.