Noin tasan vuosi sitten sain paniikkihohtauksen lukion valokuvauksessa. Olin tuolloin masentunut ja elämä tuntui vaikealta. Hain apua itselleni, kun viimein 4kuukauden odottelun jälkeen pääsin juttelemaan, sain kuulla että vaikka kyseessä oli selvä paniikkikohtaus, ei sitä kannattanut tässä vaiheessa hoitaa mitenkään, kun se oli vasta ensimmäinen kohtaus.
Nyt opiskelujeni ensimmäisen kuukauden aikana sain elämäni toisen paniikkikohtauksen. Oireet olivat täysin samanlaiset kuin ensimmäiselläkin kertaa ja nyt olen huomannut pariin otteeseen vältteleväni tilannetta, jossa kohtaus tuli tai jossa se voisi tulla jälleen.
Kannattaako tässä edes ottaa yhteyttä esim. terveyskeskukseen, jos palaute on sama kuin viime vuonna, eli asialle ei kannata tehdä mitään.
Olen elänyt elämäni ajatellen, että jos sattuu niin ei tarvitse kärsiä, mutta taitaa tässä tapauksessa olla juuri toisinpäin...
Nyt opiskelujeni ensimmäisen kuukauden aikana sain elämäni toisen paniikkikohtauksen. Oireet olivat täysin samanlaiset kuin ensimmäiselläkin kertaa ja nyt olen huomannut pariin otteeseen vältteleväni tilannetta, jossa kohtaus tuli tai jossa se voisi tulla jälleen.
Kannattaako tässä edes ottaa yhteyttä esim. terveyskeskukseen, jos palaute on sama kuin viime vuonna, eli asialle ei kannata tehdä mitään.
Olen elänyt elämäni ajatellen, että jos sattuu niin ei tarvitse kärsiä, mutta taitaa tässä tapauksessa olla juuri toisinpäin...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minusta sinun pitää ilman muuta hakea apua.Ei kenenkään tarvitse elää ainaisessa pelossa ja ahdistuksessa.Itse olen saanut avun ihan terveyskeskuksen lääkäriltä.Jos sinusta tuntuu että haluaisit keskustella ammattiauttajan kanssa niin kannattaisi mennä psykologin juttusille,sekin monta kertaa auttaa kun saa puhua jollekin ahdistuksestaan.Ilman muuta tähän kuin ihan tahansa muuhunkin sairauteen pitää saada apua ja kuuluu saada apua.Mene rohkeasti vain tilaamaan aikaa niin kyllä kaikki järjestyy.Ja vielä sekin että tämä sairaus ei edes tänä päivänä ole mikään harvinainen vaan siitä kärsii todella moni,joten ei missään nimessä kannata arkailla hakea apua.Hyvää syksyä sinulle ja toivon kaikkea hyvää elämässäsi eteenpäin.
Kannattaa edes yrittää ottaa yhteyttä. Mulla on kans kohtauksia, noin 1-3 viikossa, mut lääkärit ei tunnu uskova, eikä anna apua.. :/
Kyllä, hae apua ja älä anna periksi, sillä kohtaukset voivat ruveta tulemaan useastikin, jolloin niistä tulee todellinen riesa! Entä oletko nytkin masentunut?
Jos mä olisin taas tossa tilanteessa,ni varaisin ajan omalle lääkärille ja sanoisin jo soittaessani,etten jaksa enää ja vähän liioottelisin asioita,ni saisin nopeammin ajan lääkärille...paniikki häiriöön käytetään myös rauhottavia lääkkeitä ja niitä kannattaa ottaa vaan tarvittaessa,mutta ne tosiaan auttaa,mulle masennus lääkkeet ei oo tuonu mitään apua vaikka monia olen kokeillu,siintä se masennuskin helpottuu,kun voi rauhottavilla elää elämäänsä normaalisti ja uskon että paniikki häiriökin ajan mittaan poistuu sun elämästä kaikkea hyvää sulle Toivoo:entinen kohtalo toveri
Hei,
Kiitos kaikille, jotka ovat tänne kirjoittaneet.
Ajattelin nyt vain ilmoitella, että varasin eilen terveyskeskuksesta ajan. Kolme viikkoa tässä on aikaa miettiä mitä siellä nyt sitten sanoisi...
amalgaamipaikkoja hampaissasi?
Kerrotaan, että niiden sisältämän elohopean vaikutukset voi aiheuttaa paniikkikohtauksia, etenkin jos on elohopeahöyryä sisältävien loisteputkien valossa.
kyllä lääkäreiden pitää ottaa sinut tosissaan koska muuten käy kuin minulla,,en tajunnut että minulla oli paniikkihäiriökohtauksia ja ajattelin että lääkäri pitää mua ihan pellenä ku tuun sinne valittamaan...sitten jossain vaiheessa oli pakko mennä kun kohtauksia rupesi tulemaan päivittäin...ohjasivat heti seuraavaksi päiväksi psykiatrisen sairaanhoitajan juttusille ja lääkitys alkoi heti..ainoa mutta oli se etten hakeutunut ajoissa lääkäriin koska nyt paniikkihäiriötäni on vaikea hoitaa...SANO KOVA SANA LÄÄKÄRILLESI,muuten elämästä voi tulla yhtä helvettiä niinku itselläni...ja koita pärjätä..kyllä muutkin sinua auttaa ja sinusta välitetään..terveet ihmiset ei oikein ymmärrä kun ei ole kokenut sitä itse...