1. Mikä elokuva?
Se kertoo sellaisesta miehestä, joka on menettänyt muistinsa. Hän on tatuoinut kehoonsa kaikkia tärkeitä asioita, jotka on muistettava. Näiden tietojen avulla hän yrittää etsiä vaimonsa murhaajan.
2. Mikä elokuva?
Tämä puolestaan kertoo jostain tutkimusryhmästä, joka lähtee tutkimaan jotain laivaa. Sitten selviää, että laivassa kummittelee. Muistaakseni kaikki näistä tutkijoista eivät selviä sieltä hengissä.
Enempää en juonesta muista. Joskus pari vuotta sitten tämä on tullut telkkarista, maikkarilta muistaakseni. Erittäin hyvä leffa joka tapauksessa.
Eli suuri kiitos sille, joka osaa sanoa näiden elokuvien nimet.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Siinäpä ne :)
Erittäin paljon kiitoksia. Ei kauaa tarvinnut odottaa vastausta :)
Oon aika leffa friikki ja satuin just olemaan palstoilla.
Nyt vain hommaat itelles ko. leffat, niin pääset uudestaan nauttimaan niistä.