SaPKo palasi tappioiden tielle.
Mestiksen tappioputken ennätyksen metsästys on alkanut.
Arvatkaapa millä joukkueella tätä ennen on ollut Mestiksen pisin tappioputki ja monenko ottelun mittainen se on ?
Ennätys on nyt vaarassa.
Mestiksen tappioputken ennätyksen metsästys on alkanut.
Arvatkaapa millä joukkueella tätä ennen on ollut Mestiksen pisin tappioputki ja monenko ottelun mittainen se on ?
Ennätys on nyt vaarassa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olisikohan se siltä ajalta kun SaPKo pelasi edellisen kerran Mestiksessä
vai olikohan sarjan nimi silloin 1-Divari.
Veikkaan SaPKoa oli niin johdatteleva tuo kyssäri.
Ei todellakaan ollut ainakaan silloin, kun SaPKo:lla oli menestyken vuodet 1990-luvulla. Silloin peelattiin liigakarsintaa Ilvestä vastaan.
SaPKo ei ole tätä ennen ikinä pelannut MESTIKSESSÄ joten se ei ole SaPKo.
SaPKo pelas I-divarissa eli nykyisessä Mestisessä.
Sun tietos on syvältä napero!
Entisellä divarilla ja nykyisellä Mestiksellä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
Mistä hankit tietosi, sieltäkö kivenkolosta jossa itsekin asut?
Entisestä Divarista noustiin liigaan kuten nykyisestä Mestiksestä. Mestis kun alkoi, niin siinä palasi kaikki entiset 1-Divari joukkueet. Divari oli silloin toiseksi korkein taso suomessa niinkuin Mestis nyt. Että silleen luuseri! Meidän kivenkolossa on kuitenkin pelattu kautta aikojen SM-liikaa POIIIIKA!
Lue sinä vain niitä vanhoja Jallujas siellä navetan ylisillä ja tee mitä teet! Olet turha ihminen sinua ei kukaan tarvitse!
Entisestä Divarista noustiin liigaan kuten nykyisestä Mestiksestä. Mestis kun alkoi, niin siinä palasi kaikki entiset 1-Divari joukkueet. Divari oli silloin toiseksi korkein taso suomessa niinkuin Mestis nyt. Että silleen luuseri! Meidän kivenkolossa on kuitenkin pelattu kautta aikojen SM-liigaa. Lue sinä vain niitä vanhoja Jallujas siellä navetan ylisillä ja tee mitä teet! Olet turha ihminen sinua ei kukaan tarvitse!
Hei taas perheesi lypsyjakkara ja peräkammarisi tutiseva häntäkärpänen rulle rupipää!
Mistä itse hankit tietosi jääkiekosta remppahuuhelo? Varmasti sait tietosi asuntona pitämästäsi ojarummusta, kun sinne virtasi paperilappunen mikä osoittautui sinun käsittelyssä käytetyksi wc-paperiksi!