Olemmeko?

Me liikenteen "sankarit" sellaisia jotka vaadimme muilta liikenteseenosallistujilta samaa jota itse osamme/menettelemme. Hyväksymme vain itsemme kaltaiset kuljettajat. Mitä olette mieltä?

Itse noudatan kaikkea muita käytännön pykäliä paitsi,nopeusrajoituksia(varauksin). Valot,vilkut toimii. Ohituskiellot,liikennevalot,sulkuviivat,ryhmittymiset huomioiden.. Kevyenliikenteen seuranta,hitaampien huomiointi ym. Kaikki on itsestään selvää.
Yritin jopa tänään ajaa 80n alueella 80ä muiden mukana. Todeten että,saavuttaessa ne kaksi autoa olin hetken aikaa kolmantena ja jono sai lisää autoja hyvin nopeasti. Vaikka silloin ei niitä takanani näkynyt kun saavutin ne kaksi.
Siinä sitten mentiin perille asti sallitussa nopeudessa. Paikkoja ohitukseen oli mutta,en ohittanut kun päätin seurata mihin "tilanne" kehittyy.

Mutta,seuraavalla kerralla(eritie) kun olin menossa sattuneen haaverin vuoksi tikauttaa sormea "otille" ,en viitsinyt katella edellä ajavia jotka_arpoivat 100n tiellä nopeuksiaan. Käytännöllisellä nopeudella edettiin ilman turhia jarrutteluja sivuteidenristeyksien kohdilla. Sellaiset risteykset joissa on pudotettu rajoitus,voidaan ajaa läpi ilman jarrutteluja. Riittää kun nostaa jalan kaasulta ja "rullaa" risteykseen. Jonka jälkeen takasin "marssi-nopeuteen".
Ja terveisiä Forssaan Timolle:jos mennään muualla lujempaa,niin taajamassa edetään hitaammin. Jollei muuten niin sen vuoksi että,"se näyttää niin pahalta". Jos 50n rajoituksella risteys-alueella vedetään läpi tuplanopeudella.. vaikka "mää tunnen nää valot". Minäkin tunnen ja siksi hiljensimme... Se kerta ei ollut ensimmäinen kerta kun "tapasimme" samalla tiellä. Tosin Timo ei sitä tiedä.

P.S Kuinka moni lukioista on ohittanut "maranellolaisen" Suomen-teillä? Tuli sekin tuossa tehtyä kun "nössöili" edessä(mieltäänosoittaen) joka ilmeni hyvin selvästi.


Ja nyt Miami Vice:in pariin tv:n ääreen.
4432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

nyt ottaa mallia? vai niinku alussa vihjasit et jokainen vois tehdä omalla tavallaan vaikka "nössöillä"

Äänestä
  • Jokainen tekee omat ratkaisunsa.
    Asiat voi aina ratkaista kolmella tapaa:ne voi tehdä OIKEALLA-,VÄÄRÄLLÄ-,tai MINUN tavallani.

    Äänestä

  • Ohjaamotarkkailija kirjoitti:

    Jokainen tekee omat ratkaisunsa.
    Asiat voi aina ratkaista kolmella tapaa:ne voi tehdä OIKEALLA-,VÄÄRÄLLÄ-,tai MINUN tavallani.

    on turha

    Äänestä

  • keskustelu kirjoitti:

    on turha

    Yhtäturha kuin monet muutkin keskustelut. "Mikään ei kannata paitsi Saimaan-kanava. Mutta sekin vasta pakkasella".
    Eikai tänne täysjärkiset kirjottelekkaan. Ainoastaan toisiinsa kyrpiintyneet kansalaiset!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ohjaamotarkkailija kirjoitti:

Me liikenteen "sankarit" sellaisia jotka vaadimme muilta liikenteseenosallistujilta samaa jota itse osamme/menettelemme. Hyväksymme vain itsemme kaltaiset kuljettajat. Mitä olette mieltä?

Itse noudatan kaikkea muita käytännön pykäliä paitsi,nopeusrajoituksia(varauksin). Valot,vilkut toimii. Ohituskiellot,liikennevalot,sulkuviivat,ryhmittymiset huomioiden.. Kevyenliikenteen seuranta,hitaampien huomiointi ym. Kaikki on itsestään selvää.
Yritin jopa tänään ajaa 80n alueella 80ä muiden mukana. Todeten että,saavuttaessa ne kaksi autoa olin hetken aikaa kolmantena ja jono sai lisää autoja hyvin nopeasti. Vaikka silloin ei niitä takanani näkynyt kun saavutin ne kaksi.
Siinä sitten mentiin perille asti sallitussa nopeudessa. Paikkoja ohitukseen oli mutta,en ohittanut kun päätin seurata mihin "tilanne" kehittyy.

Mutta,seuraavalla kerralla(eritie) kun olin menossa sattuneen haaverin vuoksi tikauttaa sormea "otille" ,en viitsinyt katella edellä ajavia jotka_arpoivat 100n tiellä nopeuksiaan. Käytännöllisellä nopeudella edettiin ilman turhia jarrutteluja sivuteidenristeyksien kohdilla. Sellaiset risteykset joissa on pudotettu rajoitus,voidaan ajaa läpi ilman jarrutteluja. Riittää kun nostaa jalan kaasulta ja "rullaa" risteykseen. Jonka jälkeen takasin "marssi-nopeuteen".
Ja terveisiä Forssaan Timolle:jos mennään muualla lujempaa,niin taajamassa edetään hitaammin. Jollei muuten niin sen vuoksi että,"se näyttää niin pahalta". Jos 50n rajoituksella risteys-alueella vedetään läpi tuplanopeudella.. vaikka "mää tunnen nää valot". Minäkin tunnen ja siksi hiljensimme... Se kerta ei ollut ensimmäinen kerta kun "tapasimme" samalla tiellä. Tosin Timo ei sitä tiedä.

P.S Kuinka moni lukioista on ohittanut "maranellolaisen" Suomen-teillä? Tuli sekin tuossa tehtyä kun "nössöili" edessä(mieltäänosoittaen) joka ilmeni hyvin selvästi.


Ja nyt Miami Vice:in pariin tv:n ääreen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu