suomen järvet ja vesistöt lopullisesti bioviljelyllä???? Eikä tarvi rahaa jakaa vaikkapa sairaanhoitajien palkkaamiseen, jaetaan se energiaviljelyyn joka suomen luonnonolot huomioon ottaen on kyllä todennäköisesti melkoisen typerää toimintaa.
Viheät
haluavat lannoittaa
15352
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ilmeisesti et ole tietoinen siitä, että ruokohelve elää myös luonnonvaraisena, eikä se juuri tarvitse lannoitusta.
Sairaanhoitajat varmaan tykkäisivät siitä, että tulevaisuudessa ollaan öljystä riippumattomia, eikä tarvitse maksaa puolet pienestä palkkasta polttoainekuluihin. Myös leikkauksessa oleva ihminen on tyytyväinen siihen, ettei tarvitse murehtia sähkönsaannista kovimmilla pakkasilla.
Vai ruokohelpi kasvaa luonnonmukaisena. Kuule tässä viimepäivinä on aika paljon ollut tuo etanolituotanto esillä, ja paljon on puhuttu siitä kuin välttämättä että edes jonkinlainen kannattavuus saataisiin, täytyisi hehtaarisatojen määrä saada selvään nousuun. Ei taida juurikaan ilman lannoittamatta nousta? Toinen edellytys lienee että se yhdistetään rehuviljan tuotantoon.
Jos ajatellaan että nykyiselläänkin maatalous on erittäin suuri vesistöjen ravinteiden kuormittava, niin mitä jos lyödään vaikka tuo 500 000 hehtaaria bioviljelyyn, mikä on vaikutus?
Vastaukset täytyy olla todellisia. Ei se että kuittaa ruokohelven kasvavan jossain luonnonvaraisena ole mikään vastaus etanolituotantoviljelyyn. Kiistaton tosiasia lienee myös se että etanolin tuottaminen haukkaa energiaa paljon, toisten väitteiden mukaan jopa enemmän (koko ketju mukaan ottaen) kuin mitä se tuottaa. Millä tuo energia tehdään, sähköllä?
Entäs liikenne? Raaka-aineita aletaan kuljettaa tuotantolaitoksiin teitä pitkin ja taas sitten huoltoasemille.
Öljyä ei löydy puhtaana mistään, vaan sekin kaipaa jalostuslaitoksia ja kuljetuksia. Eli myös öljytynnirin tuottaminen vaatii energiaa ja polttoainetta.
Sopiiko, että palaan lannoitekysymykseen myöhemmin? Joitain vastauksia löytyy Jyväskylän yliopiston tutkimuksesta.
http://ebooks.jyu.fi/1795_6900/9513924971.pdf
muihin energialähteisiin kahden-kolmen vuosikymmen kuluessa jo pelkästään siksi että se on ehtyvä luonnonvara. Jostain syystä polttomoottoriteknologiasta ei vaan haluta vielä yrittää luopua ja siksi yritetään keksiä näitä bioöljy-etanoli juttuja.
Ohranviljelijät kyllä lannoittavat peltoaan. Näin saadaan sekä rehua että raaka-ainetta bio?etanolille. Bioviljelyn tulee olla edes jollain tavalla kannattavaa toimintaa, ja energia tulee tuottaa sitten että valtion pyörät pyörivät (eli talous) ja siksi energiatuotannon täytyy olla tehokasta.
Kannattaa ottaa huomioon suomen luonnonolot. Täällä energiaviljely vaatii lannoittamista eikä pelloilla silti kasva niinkuin etelämmässä.
Tämä on muistikuvaa tosin, mutta olin lukevinani noista kasvihuonekaasuista sen verran että jos öljy korvataan kotimaisella etanolilla päästään parhaimmillan n. 30% kasvihuonekaasujen päästövähennykseen kun koko ketju otetaan huomioon - brasisialaisella etanolilla päästäisiin n. 80% päästövähennykseen.
Lisää tuohon vielä lisääntynyt rekkaliikenne, bioviljelyn vaatimat älyttömät tukimiljoonaeurot, tuo mitä todennäköisin rehevöittäminen, etanolituotannon vaatima valtava energiamäärä (sähkö?) ym ym.
Hae noita tutkimuksia vaan, katso tosin hiukan mikä taho ne on tilannut tai teettänyt ja lue "keskiarvoa" mutta tee päätelmät etanolituotannon vaatimasta energiasta. Valtakunnan päälehdessä olleessa jutussa viikko-pari sitten todettiin sen kuluttavan jopa enemmän fossiilista energiaa kuin mitä siitä saadaan ulos. En osaa sanoa tuon todenperäisyyttä mutta varmaa on että energiaa palaa ja paljon.
Oikeinko järjellä tätä touhua tehdään vai? Minusta tässä touhussa on iskenyt sellainen "biohulluus", nyt sitä kohelletaan niin että päät kolisee. Kun puhutaan oikeasti tulevaisuuden vaihtoehdosta ja maan energiahuollosta pitää kuitenkin muistaa istua alas ja miettiä.
Ei öljyä puhtaana löydy mutta maailman talousmoottorina toimineen aine todellakin "tuo" energiaa.
Tässä vielä tietoisku:
"Todettujen reservien suuruus vastaa nyt noin 40 vuoden kulutusta. Useilla tuottajamailla on kuitenkin todettuja reservejä jopa satojen vuosien nykytasoista kulutusta varten. Jos öljyvaroihin lasketaan mukaan öljyliuskeet ja –hiekat, ne vastaavat World Energy Council:n mukaan noin 250 vuoden kulutusta.
"
Biokaasussa on kaikkein lupaavin potentiaali. Lanta olisi mädätyksen jälkeen kasveille helpommin hyödynnettävissä olevassa muodossa. Tällä olisi positiivinen vaikutus rehevöitymisen kanssa.
Itsekään en ole kovin innostunut bioetanolista, mutta on mielenkiintoista tutustua siihen. Sitäkään ei pidä kokonaan tyrmätä. Mahdollisuus energiateknologian vientiin kompensoi käytettyjä tukieuroja.
Pidän harmillisena sitä, että asiaa vähän tuntevat poliitikot ovat alkaneet puhua turhankin innokkaasti vain bioetanolista. Sekään ei ole oikein, että yhden tavan vuoksi leimataan koko bioenergiasektori kannattamattomaksi.
mutta mitä tapahtuu ilmastolle? Jo nyt ilmakehään on tungettu niin paljon fossiilista hiiltä, että pulassa ollaan.
Energian säästö on paras keino. Näyttää vain siltä, että siihen ei olla valmiita edes rikkaissa teollisuusmaissa - ainakaan USA:ssa - puhumattakaan kehitysmaista. Ihan vakavissaan hössötetään jatkuvan kasvun tärkeyttä, ja kaikenlaisen krääsän tuotanto senkun vain kasvaa.
Sairaaloihin riittäisi varmaan saasteettoman Vuotoksen sähkömäärä, ellei, niin valjastetaan Ounasjoki, jolloin sitä bio-pierukaasua ei paljon tarvitsisi ainakaan generaattoreihin sähköä jauhamaan!
jos ne "jutut" että kotimaisella bioetanolilla saadaan noin 30% pienemmän päästöt? Jos sitä muutama prosentti sekoitetaan niin päästöjen pudostus on muutama prosentti korkeintaan.
Välillä sitä miettii että jos jenkkiläiset saataisiin ajelemaan parilitraisilla tai alle moottoreillä noin pääsääntöisesti, sillä olisi varmaan jo jotain merkitystä.
Ei siinä mitään järkeä ole että yksi ihminen vetää 5-6 litraisella 2-3 tonnin "citymaasturilla" kauppaan ja takaisin.
Sama täällä suomessa. Kerrankin voitaisiin ottaa houkutuskeinot käyttöön ja pudottaa pienten ja pienimoottoristen autojen uuden auton veroa, siis siten että nämä autot uutena maksaisivat selvästi vähemmän. Varmasti näiden ostaminen saisi uutta potkua ja samalla autokanta uudistuisi.
Mutta ei varmaan, mätkäistään enemmin halpoja vanhoja autoja ostaville lisämätkyä, rikkaita kun ovat...
koska suomessa harva ajaa 5-6 litraisella bensaveekasilla. Mutta kaupunkikäytössä pienikoneiset autot riittäisivät kuitenkin useammalle.
hourupappa Uuno, olisko aika jo köpötellä yöpuulle, alkaa taas jutut menemään pehmeiksi...
Vihreitten Puheenjohtajalla on bensa maasturi, olisiko 4 litrainen tai vähän yli
Äkkiä laskien voisi olla Ounasjoen ja Vuotosaltaan laitteiden parannus tehonkasvu pyöreästi 300-500 MW
eli, aika monta biovoimalaa, peräti ei Suomesta löytyisikään noin suurella teholla.
Uuno purkaa ensin 4 perustuslain säätämisjärjestyksessä tehtyä vahvaa demokraattisessa maassa säädettyä lakia.
-Koskiensuojelulaki
-Natura-päätös
-Maisemansuojelualueen status
-Erillinen Ounasjoki-laki
Aika lujasti on muurattu nuo päätökset joen säästämiseksi raivohulluilta telaketju-taunoilta.
Siinäpä lakisuman purkamisessa onkin Uuno-papalle mukavasti hommaa loppuiäksi.
Onnea vaan urakalle...
tunnu noitten johtajien lompakossa.
Siitäkään huolimatta en haluaisi että häntäkään alettaisiin jälkikäteen rankoa. Mutta rajoitetaan ennemmin niin ettei autokanta uusiudu tollaisiin vehkeisiin.