Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Elitserien alkaa

Elitserien-mestaruus taas matkalla Färjestadiin
Helsinki, 17. 9. (STT–TT) 17.09.2006

Maanantaina alkavassa Ruotsin jääkiekon pääsarjassa Elitserienissä vaikuttavat viime vuoden mahtijoukkueet. Hallitsevaa mestaria Färjestadia pidetään suurimpana voittajasuosikkina.

Färjestadin menestys Elitserienissä hakee vertaistaan, sillä joukkueen on onnistunut kiilata loppuotteluihin kuutena peräkkäisenä vuotena, vaikkakin neljä kertaa kouraan on tippunut ”ainoastaan” hopeaa.

Viime vuoden hopeajoukkueen Frölundan odotetaan pistävän eniten kapuloita rattaisiin. Tosin kahtena peräkkäisenä vuonna finaaliin yltänyt göteborgilaisseura on ollut kerrassaan surkea kesän harjoituspeleissä. Muun muassa Antti-Jussi Niemen ja Tomi Kallion edustaman seuran omat verkot ovat pullistelleet kahdeksassa ottelussa peräti 34 kertaa.

Vahvoja kärkikaksikon haastajia ovat HV71 ja Lingköping, jotka ovat vahvistuneet huomattavasti kesän aikana.

Putoamistaisteluun ollaan ennen kautta povattu vahvimmin vastikään kuluvaksi kaudeksi 16 vuoden tauon jälkeen palannutta Skellefteåa.

40 suomalaispelaajaa

Elitserien on viime vuodet vetänyt suomalaispelaajia magneetin lailla, eikä maanantaina alkava kausi ole poikkeus. Kun Ruotsin pääsarjassa viime kaudella kiekkoili 37 suomalaista, niin nyt lukema on 40.

Suomalaisvoittoisin ryhmä on viime kaudella kahdeksanneksi sijoittuneella Moralla, jonka riveissä vaikuttavat maalivahti Juha Pitkämäki ja Mikko Rämö, puolustajat Mikko Kurvinen, Jarno Kultanen, Tero Määttä ja Antti Bruun, sekä hyökkääjät Marco Tuokko ja Teemu Elomo.

Moraa povataan Skellefteån ohella yhdeksi putoajaehdokkaista. Joukkueen kapteeni Jarno Kultanen kuitenkin uskoo joukkueensa mahdollisuuksiin alkavalla kaudella.

– Uskoisin, että pystymme viimevuotiseen tapaan raivaamaan tiemme pudotuspeleihin. Emme menettäneet monta profiilipelaajaa ja uudet hankinnat ovat olleet erinomaisia, ex-HIFK-pelaaja valaa uskoa omiinsa.

Kultasella on selvä visio pelaajasta, joka tulee kohahduttamaan ruotsalaisyleisöä kaudella 2006–07.

– HV71:n Jukka Voutilainen. Hän ei suinkaan ole nimekkäin Elitserieniin saapunut uusi pelaaja, mutta olen nähnyt mihin hän pystyy suomessa, Kultanen kehuu estoitta HPK:sta Ruotsiin kesällä siirtynyttä Vuotilaista.

Uusista miehistä kovimpia tekoja odotetaan suomalaispelaajista muun muassa Timrån Timo Pärssiseltä ja Riku Hahlilta, Malmön Lasse Pirjetältä ja Färjestadin Esa Pirnekseltä.
094
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

maanantaina kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu