Move ja SSML

Onko SSML ajanut ja huolehtinut jäsenyrityksensä eduista?

"Liitto on yleishyödyllinen toimialajärjestö, jonka tarkoituksena on kehittää suoramarkkinoinnin toimintaedellytyksiä, laatua ja arvostusta Suomessa, valvoa jäsentensä etuja ja oikeuksia sekä edesauttaa toimialaa ja jäseniä hyvien ja luottamuksellisten suhteiden muodostamisessa kuluttajiin, julkiseen sanaan, talouselämään, viranomaisiin ja julkisiin laitoksiin."

Onko Movella hyvät ja luottamukselliset suhteet, julkiseen sanaan tai viranomaisiin? Talouselämässähän heille nauretaan ja julkiseen oikeuslaitokseen he saavat perstuntuman tulevassa oikeudenkäynnissä!
71469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

... lisätään syyttäjä Nyrhilän todistajana Lahden käräjäoikeudessa olleen Perkon sanat.

Ote Lahden käräjäoikeuden pöytäkirjasta ns. WGi-jutussa kirjoitusvirheineen:

Todistaja Perko kertoo näin:

Suoramarkkinointia harjoittavista yrityksistä noin 80-90 % on Suoramarkkinointiliiton (SSML) jäseniä. Näistä joillakin on tuotteinaan muutamia verkkopelejä. Tällainen on esimerkiksi ACN. Sen toimintamalli ei ole kuitenkaan rinnastettavissa WGI:n toimintaa. ACN:ssä toiminta perustuu hänen edellä kertomaansa päämies - jälleenmyyjä - loppuasiakas relaatioon. WGI ei ole hakenut jäsenyyttä SSML:ssä. Suoramarkkinointiliittoon kuuluminen ei ole lakisääteinen velvollisuus. Kuuluminen perustuu kansainväliseen ja kansalliseen traditioon, jossa toimiala itse pyrkii luomaan hyvän liiketoiminnan raameja. Sen mukaisesti liittoon kuuluvat yritykset haluavat olla eettisesti ja toiminnassaan kestäviä jatkumossa. Mikäli yritys rikkoo SSML:n sääntöjä, ei sillä suornaisesti välttämättä rikota lakeja. SSML:ssä jäsenten rekrytoinnista ei saa ansaita tuloa. WGI:ssä näin tapahtui. Tulojen tulouttaminen tällä tavalla on vaikeata. Suoramyynnissä ei myöskään sallita, kuten Wgi:ssä on pakko, arpojen ostamista. Tällainen pakko on myös vastoin kuluttajansuojalakia.


Lainasin koko kappaleen, koska on oikein ottaa kokonaisuus kokonaisuudessaan, eikä pilkkoa ja "leikkaa ja liimaa", kuten Moven johdolla on tapana.

Huomatkaa Perkon sanonta: """"SSML:ssä jäsenten rekrytoinnista ei saa ansaita tuloa."""""

Ja mitaan ette voi...

Äänestä
  • ... SSML:n Perkon lausuntoa Lahden käräjäoikeudessa, niin hän kertoi myös seuraavaa:

    Ote Lahden käräjäoikeuden pöytäkirjasta ns. WGI-jutussa:

    WGI:ssä tuotto-odotuksia markkinoitiin niin, että luvattiin hyvää ja vaurasta elämää vähällä työllä. Nämä olivat hyvin yleisiä lupauksia. Edellä olevaan oli yhdistetty matemaattisen kaavan muodossa olevia lupauksia, jotka esiteltiin palkkeina ja lukuina. Ne olivat hyvin yksioikoisia ilman, että niissä oli esitetty mitään vaihteluja, varaumia tai muuttujia. Tämä oli hyvin poikkeuksellinen markkinointitapa ja eroaa selkeästi suora- ja verkkomyyntimarkkinoinnista. Nykyään ollaan hyvin tarkkoja siitä, että esitetään tyypillisiä ja oikeita ansaintamahdollisuuksia eikä esitetä matemaattia tulonmuodostuskaavoja.

    Hänen käsityksensä mukaan suuret epäilyt ja torjunta WGI:n toimintaa kohtaan pitäisi syntyä siitä, että ansaintakaaviossa esitetään hyvin lyhyellä ajanjaksolla saataviksi niin suuria tuloja. Jos ihminen lähtee tällaiseen elinkeinoharjoittaja - ja ansaintatyypiseen toimintaan, ottaa hän kovan riskin. Tämän epäilyksen poistamiseksi WGI:ssä markkinointiviestintä on samaan aikaan erittäin voimaksta. Siinä voi olla henkilöiden ketju, jotka todistavat, että ko. toiminnalla on saatu paljon tuloa. Mutta se on liittynyt rekrytointiin eli tulo on muodostunut uusista jäsenistä.

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

  • Minulle he eivät ainakaan vielä ole vastanneet...Oletko tämän Perkon kanssa keskustellut asiasta...

    Äänestä

  • Comissaario kirjoitti:

    Minulle he eivät ainakaan vielä ole vastanneet...Oletko tämän Perkon kanssa keskustellut asiasta...

    ... maaliskuussa 2006. Hän oli sitä mieltä, että Move Networks on ja pysyy heidän jäsenenään, joten en viitti vaivautua.

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

  • AdaFlink kirjoitti:

    ... maaliskuussa 2006. Hän oli sitä mieltä, että Move Networks on ja pysyy heidän jäsenenään, joten en viitti vaivautua.

    Ja mitaan ette voi...

    Murenee vähäinenkin arvostus SSML:ää kohtaan. Eiköhän muut jäsenyritykset puutu tähän maineen pilaamiseen jollain lailla...

    Lähteeköhän Perko todistamaan Moven puolesta, hänellä ilmeisesti on jotain kytköksiä Moven suuntaan???

    Äänestä

  • comissaario kirjoitti:

    Murenee vähäinenkin arvostus SSML:ää kohtaan. Eiköhän muut jäsenyritykset puutu tähän maineen pilaamiseen jollain lailla...

    Lähteeköhän Perko todistamaan Moven puolesta, hänellä ilmeisesti on jotain kytköksiä Moven suuntaan???

    ... arvostanu tota liittoa pätkääkään.

    Kerroin Perkolle mm., että mulla on Lahden käräjäoikeuden pöytäkirjat WGI-tapauksesta. Se alko tivaamaan, jotta mistä oon ne saanu. Sanoin reilusti, että Lahden käräjäoikeuden kansliasta olen ne hakenu ja jos ei herra tiedä tuolla koulutuksella, että ne ovat julkisia asiakirjoja, niin sille en mitään voi.

    Pöytäkirjoissa oli myös viitteitä esitutkintamateriaaliin. Se suuttu siitä ja alko taas tivamaan multa niitten lähdettä.

    Ei tuntunu herra olevan kovinkaan hvyin perillä asioista. No tosin olihan se ymmärrettävvä, koska hän hoiti tehtäviään kotoa käsin. Hänen lapsensa oli sairaana ja hän joutui jäämään kotiin hoitaman lastaan. Ihan hyvä niin, koska kannatan sitä, että lapsen sairastuttua ainoa hyvä hoito on kotihoito ja vanhempien hellä huoma.

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

Minulle tuo SSML on kautta aikojen merkinnyt henkilökohtaista häirintää kaupallisen tuotteen tai muun palvelun nimissä.

Kulutustottumuksissa en ole halukas ostamaan tai hankkimaan henkilökohtaisia ilta[puhelin]keskustelusessioita tai mainoskirjeitä henkilökohtaisen postini sekaan. Sitävastoin kulloinkin TARVITSEMANI tuotteet olen saanut tavanomaisista kauppaliikkeistä, jonne tekemäni yhteydenotto on tuottanut tulokseksi halutun tuotteen toimituksen ja transaktio on saatu suoritetuksi siis ilman myyntihenkilön aktiivista patistamista asiaan.

En osta enkä ole ostanut mitään keneltäkään jos kesken muiden puuhieni ajatuksiani häiritään jollakin sillä hetkellä niin epäolennaisen tuotteen tai palvelun tarjoamisella.

-Rolling Up The Dollar-

Äänestä

Kommentoi aloitusta


comissaario kirjoitti:

Onko SSML ajanut ja huolehtinut jäsenyrityksensä eduista?

"Liitto on yleishyödyllinen toimialajärjestö, jonka tarkoituksena on kehittää suoramarkkinoinnin toimintaedellytyksiä, laatua ja arvostusta Suomessa, valvoa jäsentensä etuja ja oikeuksia sekä edesauttaa toimialaa ja jäseniä hyvien ja luottamuksellisten suhteiden muodostamisessa kuluttajiin, julkiseen sanaan, talouselämään, viranomaisiin ja julkisiin laitoksiin."

Onko Movella hyvät ja luottamukselliset suhteet, julkiseen sanaan tai viranomaisiin? Talouselämässähän heille nauretaan ja julkiseen oikeuslaitokseen he saavat perstuntuman tulevassa oikeudenkäynnissä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu