Pori menettää kaupunginjohtajan?

Pori on menettämässä naisenergiaa, jos Aino-Maija Luukkonen pääsee johtamaan Oulun kehitystä.

Se on oikein niille oululaisille. On niillä ollutkin liian kova draivi päällänsä.

Tuleeko kenelläkään mieleen mitään asiaa, mitä demari Luukkonen olisi saanut aikaan, muuta kuin juhlavastaavan viran perustamisen kaupunkilaisten kustannettavaksi!
342216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

on niin olevinansa, ei tosiaan tuu mieleen mikään muu ku kova on velkaa tekeen..vai olenko väärässä?

Äänestä

Parasta menestystä Aino-Maijalle pyrkimisessäsi!

Äänestä
  • ole, ei ne tollasta demari-noita-akkaa päästä lähellekkään niiden valtuustoja. Se on sentään yliopistokaupunki ja Pohjois-Suomen kehityksen keskus.

    Miten muuten tollanen tapaturma pääsikin täällä tapahtumaan, että otettiin tollanen kaupunginjohtajaksi? Eikö täällä ollu asiat jo muutenkin aika lailla päin persettä ennen sitä? Demarit sais häätää muutenkin pois koko kaupunginhallituksesta/valtuustosta, voitais yrittää välillä kehittää tätä kaupunkia.

    Äänestä

Paras uutinen pitkään aikaan! On hienoa, että tulee hiukan valoa näihin pimeneviin syysiltoihin!

Äänestä

toivon , että pääsee,,,,tyhjäntoimittaja on...hei hei vaan

Äänestä

Aino-Maija osaa hakata halkoja ja pohjosessa riittää metsurihommia.
Kunhan pää saadaan auki niin meillä on täällä muitakin jumalattoman hyviä virkamiehiä, joita voitais antaa pois kehitysalueille kehittämään.

Meillä kun ei enää valitettavasti ole näille hyville kehittäjille oikein hommia...kun on jo yliopisto ja etelärannan lauttakin turistirysänä ja työllistäjänä.

Äänestä
  • Ei meillä kylläkään mitään yliopistoa ole. Sivukonttori, jossa on muiden yliopistojen jämälaitokset. Meidän kauppikseenkin pääsee lähes puolet huonommilla pisteillä, kuin Helsinkiin. Yliopistokaupungeissa näitä sivuhaaroja sanotaan nakkikioskeiksi!

    Äänestä

  • Juuri saamamme tiedon mukaan Poriin on kehitetty viimeisen kaupunginjohtajan aikana "Lautta"-niminen turistirysä, joka on koettu mahtavaksi matkailumagneetiksi ihmisille, jotka haluavat jännittäviä merellisiä esteettisiä nautintoja, kertoo STDp ja jatkaa:
    "suraavan vuosineljänneksen aikana yritetään saada suututettua vielä enemmän yhteistyötahoja ja yritetään saada kehitystä edes hiukan takaisinpäin; lentokentällä on ollut huolestuttavaa menoa, kun matkustajamäärät on kasvaneet. Siihen on puututtava heti ja parhaimmat narsistimme on pantava vittuilemaan ja egoilemaan lähialueillemme kehityksen kelkan kääntämiseksi...".

    Näin kirjoittaa rakkaan puolueemme ylistetty äänenkannattaja, stdp, tänään uusimmassa pääkirjoituksessaan ja hyvästelee toverinsa tuttavallisesti lausahdukseen "vittuillaan"!

    Äänestä

  • akateeminenPorilainen kirjoitti:

    Ei meillä kylläkään mitään yliopistoa ole. Sivukonttori, jossa on muiden yliopistojen jämälaitokset. Meidän kauppikseenkin pääsee lähes puolet huonommilla pisteillä, kuin Helsinkiin. Yliopistokaupungeissa näitä sivuhaaroja sanotaan nakkikioskeiksi!

    Sori, mutta ei mitään jämälaitoksia. Osittain sellaista opetusta jota ei saa muualla.
    Taik:in Porin yksikkö veti opiskelijoita paremmin kuin Hesan vastaavat. Ja Turun yliopisto tarjoaa paketin josta Turussa opiskelevat näkevät vaan unta.
    Eli on oikea yliopisto huikeilla ristiinopintomahiksilla.
    Pienenä tietoiskuna tietämättömille!

    Äänestä

  • yx opiskelija kirjoitti:

    Ei kannata kieltää totuutta. Kansainvälisessäkin vertailussa Helsingin yliopisto on ainoa melko korkeatasoinen yliopisto Suomessa. Turku tulee jo kaukana takana ja muut eivät edes yllä top 100 listalle Euroopassa.

    Syykin on aika selvä. Helsingissä on alojensa gurut opettajina. Esim. yliopistojen oppikirjat on lähes järjestäin kirjoittanut Helsingin proffat. Muissa yliopistoissa ei ole jurikaan maailmalla tunnettuja tutkijoita. Myös opiskelijaaines on parasta siellä, missä on tiukimmat kriteerit päästä opiskelemaan.

    Itse pääsin Turus oikikseen, kun ei rahkeet riittäneet Helsinkiin. Pääsin nyt kuitenkin vaihtamaan Helsinkiin ja opiskelun taso on ihan eri luokkaa. Samaa sanoo ers ystäväni joka vaihtoi Porista Helsingin kauppikseen. Pääsi vaihtamaan harmikseen vasta opistojensa loppusuoralla.

    Äänestä

  • Hgissä ja Turussa opiskellut kirjoitti:

    Tykistö on paras aselaji, Siikainen on paras kunta, kepu on paras puolue, osuuspankki on paras pankki, Deutz on paras traktori, Soneran laajakaista on maailman paras, Arja on paras nainen ja minä olen paras panemaan.
    Kaikki muut tulee kauuuuuukana perässä.
    ---
    Eipä tuo taso Hesassakaan sitten ole kaksinen, koska kirjoituksesi vilisee kirjoitusvirheitä...
    että se siitä...häpiäisit yksinkertainen...

    Voiko olla noin yksinkertaista tyyppiä, joka vielä pyrkii akateemisesti sivistyneiden sakkiin.

    Minkälainen lakimiesmiehän sieltä Helsingistä tuleekaan, kun noin helposti eksyi keskusteluaiheesta.
    Tällä saitilla keskustellaan mahdollisesta vakavasta iskusta kaupunkiamme kohtaan, jos huhut pitävät paikkansa, että kaupunginjohtajamme olisi niin kyrpiintynyt työhönsä, että olisi lähdössä hakemaan Oulun kaupunginjohtajan virkaa.

    Tästä aiheesta siis keskustellaan.

    Ja eiköhän se yliopistokeskuksen saaminen Poriin ole Martti Sinisalmen ansiota.

    Äänestä

  • asiaan-asiaan kirjoitti:

    Niin, parempi olisi vaan käsitellä tätä kauheata vastoinkäymistä, joka Porin kaupunkia kohtaa, jos tämä empaattinen, joustava ja yhteistyöhenkinen kaupunginjohtajamme on todella jättämässä meidät.

    Miten me tulisimme toimeen ilman häntä? Onko yleensä Porilla mitään tulevaisuutta ilman tuota neuvottelutaidon mestaria?

    Äänestä

  • asiaan-asiaan kirjoitti:

    Minkälainen lakimiesmiehän sieltä Helsingistä tuleekaan, kun noin helposti eksyi keskusteluaiheesta.
    Tällä saitilla keskustellaan mahdollisesta vakavasta iskusta kaupunkiamme kohtaan, jos huhut pitävät paikkansa, että kaupunginjohtajamme olisi niin kyrpiintynyt työhönsä, että olisi lähdössä hakemaan Oulun kaupunginjohtajan virkaa.

    Tästä aiheesta siis keskustellaan.

    Ja eiköhän se yliopistokeskuksen saaminen Poriin ole Martti Sinisalmen ansiota.

    Mitä Aino-Maija on sitten saanut aikaiseksi?
    Jäikö Lautta-rohjo ainoaksi saavutukseksi!!!!

    Äänestä

  • Tellervo S kirjoitti:

    Mitä Aino-Maija on sitten saanut aikaiseksi?
    Jäikö Lautta-rohjo ainoaksi saavutukseksi!!!!

    Voi, sai paljon aikaan. Esimerkiksi puhdisti vapausrangaistuksen saaneen, entisen henkilöstöpäällikön maineen palkatessaan hänet uudelleen ,rötöstaustasta huolimatta, kaupungin hyvätuloiseen virkaan. Samasta rötöksestä tuomittu hankintapäällikkö sen sijaan sai kärsiä ansionsa mukaan. Tämä on tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta parhaimmillaan!

    Äänestä

  • Toveri Igor kirjoitti:

    Juuri saamamme tiedon mukaan Poriin on kehitetty viimeisen kaupunginjohtajan aikana "Lautta"-niminen turistirysä, joka on koettu mahtavaksi matkailumagneetiksi ihmisille, jotka haluavat jännittäviä merellisiä esteettisiä nautintoja, kertoo STDp ja jatkaa:
    "suraavan vuosineljänneksen aikana yritetään saada suututettua vielä enemmän yhteistyötahoja ja yritetään saada kehitystä edes hiukan takaisinpäin; lentokentällä on ollut huolestuttavaa menoa, kun matkustajamäärät on kasvaneet. Siihen on puututtava heti ja parhaimmat narsistimme on pantava vittuilemaan ja egoilemaan lähialueillemme kehityksen kelkan kääntämiseksi...".

    Näin kirjoittaa rakkaan puolueemme ylistetty äänenkannattaja, stdp, tänään uusimmassa pääkirjoituksessaan ja hyvästelee toverinsa tuttavallisesti lausahdukseen "vittuillaan"!

    Kunhan Anna-Maija valitaan Oulun kaupungin halkotarhalle kuukausipalkkaiseksi halonhakkaajaksi, esitän että Vene-Porista lainattasiin vene hinaamaan Lauttalla rouva metsurivarusteineen Oulun Toppilan satamaan.

    Mukanaan hän saa viedä kaikki muutkin toverinsa, kaupungin henkilöstöjaoksen ylimieliset dominantit, Yyterin ravintolan pitäjät, sosiaalijohtajan, Kirjurin minigolfin pitäjät ja Toejoen apteekin autistisen, jatkuvista kuukautiskivuista ja vaihdevuosista kärsivän myrtsimuijan.

    Lauttalla tulisi olla enemmän porukkaa toisella reunalla, että se ei olisi niin kallellaan. Antaisi tulijoista paremman kuvan, mitä he ovatkaan.

    Tulemme joukolla heiluttamaan nenäliinojamme Etelärantaan Teille hyvät lähtijät.

    Ps. Mukaan tulisi vielä tietenkin meren- ja Porin sekä meriporin jumala "Ahti".

    Äänestä

  • Akateeminenko? kirjoitti:

    Tykistö on paras aselaji, Siikainen on paras kunta, kepu on paras puolue, osuuspankki on paras pankki, Deutz on paras traktori, Soneran laajakaista on maailman paras, Arja on paras nainen ja minä olen paras panemaan.
    Kaikki muut tulee kauuuuuukana perässä.
    ---
    Eipä tuo taso Hesassakaan sitten ole kaksinen, koska kirjoituksesi vilisee kirjoitusvirheitä...
    että se siitä...häpiäisit yksinkertainen...

    Voiko olla noin yksinkertaista tyyppiä, joka vielä pyrkii akateemisesti sivistyneiden sakkiin.

    Eipäs! Viestirykmentti on paras ja Niinisalon tykistö on periferian rupusakkia.

    Äänestä

  • asiaan-asiaan kirjoitti:

    Minkälainen lakimiesmiehän sieltä Helsingistä tuleekaan, kun noin helposti eksyi keskusteluaiheesta.
    Tällä saitilla keskustellaan mahdollisesta vakavasta iskusta kaupunkiamme kohtaan, jos huhut pitävät paikkansa, että kaupunginjohtajamme olisi niin kyrpiintynyt työhönsä, että olisi lähdössä hakemaan Oulun kaupunginjohtajan virkaa.

    Tästä aiheesta siis keskustellaan.

    Ja eiköhän se yliopistokeskuksen saaminen Poriin ole Martti Sinisalmen ansiota.

    "Ja eiköhän se yliopistokeskuksen saaminen Poriin ole Martti Sinisalmen ansiota."

    Sinisalmi nyt on pelkkä vitsi. Oli jo edellisen virkansa aikana. Kyseinen koulu tosin on ihan asiallinen, muutamaa linjaa lukuunottamatta.

    Äänestä

  • akateeminenPorilainen kirjoitti:

    Ei meillä kylläkään mitään yliopistoa ole. Sivukonttori, jossa on muiden yliopistojen jämälaitokset. Meidän kauppikseenkin pääsee lähes puolet huonommilla pisteillä, kuin Helsinkiin. Yliopistokaupungeissa näitä sivuhaaroja sanotaan nakkikioskeiksi!

    Meneeköhän puurot ja vellit sekaisin.
    Puhut kauppiksesta ja yliopistosta samassa lauseessa.
    Mitä yhteistä niillä on po asiassa, jos puhutaan Porin yliopistotason koulutuksesta?!!!

    Et todella voi olla akateeminen.

    Äänestä

  • Toveri Igor kirjoitti:

    Juuri saamamme tiedon mukaan Poriin on kehitetty viimeisen kaupunginjohtajan aikana "Lautta"-niminen turistirysä, joka on koettu mahtavaksi matkailumagneetiksi ihmisille, jotka haluavat jännittäviä merellisiä esteettisiä nautintoja, kertoo STDp ja jatkaa:
    "suraavan vuosineljänneksen aikana yritetään saada suututettua vielä enemmän yhteistyötahoja ja yritetään saada kehitystä edes hiukan takaisinpäin; lentokentällä on ollut huolestuttavaa menoa, kun matkustajamäärät on kasvaneet. Siihen on puututtava heti ja parhaimmat narsistimme on pantava vittuilemaan ja egoilemaan lähialueillemme kehityksen kelkan kääntämiseksi...".

    Näin kirjoittaa rakkaan puolueemme ylistetty äänenkannattaja, stdp, tänään uusimmassa pääkirjoituksessaan ja hyvästelee toverinsa tuttavallisesti lausahdukseen "vittuillaan"!

    Hei vaan kaikille!

    Porissa on liian paljon työttömiä ja sen takia esitänkin, että poistetaan työttömyys kertaheitolla.
    Palkataan kaikki työttömät kaupungin palvelukseen.

    Ei ole enää työttömiä ja kaupat saa lisää asiakkaita, kun on ostovoimaa. Ammattiliittoihin tulee lisää rahaa ja kaupungille verorahaa.

    Yksinkertaista.

    Into Salmi, sos.dem
    vt. projektipäällikkö

    Äänestä

Olisi se hyvä, että Oulun puisevaan kunnallispolitiikkaan saataisiin hieman naisellista pehmeyttä ja tunneälyä.

Aino-Maija olisi mitä oivallisin huomenlahja Oululle, ja Pori muistettaisiin lahjoittajana takuulla vielä pitkään!

Äänestä
  • Hymyillään vaan niin hyvää tulee!
    Tarttiis hakata halkojakin, mutta Ahti ei tule enää pitelemään pölkkyä paikallaan. Onkohan se suuttunut.
    Ja Marttikin on alkanut aukoa päätään.
    Sossujen leirissä on taas valtataistelu.
    Päitä tippuu.
    Mutta ollaan pehmoja ja hymyillään niin kyllä ne junavuorot takaisin tulee ja valtatie rakennetaan.
    Se on hyvä asia, että kaupungin työntekijämäärä lisääntyy. Pienenee työttömyys. Näin yksinkertaista se on meidän bemareiden naisenlogiikkaan perustuva blondilogiikka.

    Äänestä

Täällä kun ainoa kriteeri on SDP:n jäsenkirja. Oulussa pitänee olla lestadiolainen Kepun kannattaja...

Äänestä

Hyvä Hyvä ! Päästäs eroon yhdestä sossusta. Hannuksen Kari tilalle ja vähän äkkii !!!!!

Äänestä
  • Kalle Salosella, apulaiskauopunginteodoliitilla on potentiaalia johtaa porilaisia.
    Hän johtajaksi. Ja porikin pääsee kehittymään.

    Äänestä

  • Turskainen ja papinpoika kirjoitti:

    Kalle Salosella, apulaiskauopunginteodoliitilla on potentiaalia johtaa porilaisia.
    Hän johtajaksi. Ja porikin pääsee kehittymään.

    Kalle joko Satakuntaliiton johtajaksi tai kaupunginjohtajaksi. On miehellä suhteet kunnossa joka suuntaan, hommat etenee ja johtamistaitoa löytyy.
    Pori kehittymään.

    Äänestä

  • Chevyy kirjoitti:

    Kalle joko Satakuntaliiton johtajaksi tai kaupunginjohtajaksi. On miehellä suhteet kunnossa joka suuntaan, hommat etenee ja johtamistaitoa löytyy.
    Pori kehittymään.

    minkä puolueen edustaja? Jos sossu, niin ehdottomasti EI! Demarit ovat syyllisiä Porin nykyiseen alennustilaan, porvariyhteistyötä (Kok-Kesk) tilalle.

    Äänestä

  • mahd. kirjoitti:

    Ei enää punikkeja johtaviin tehtäviin.(ei mihinkään)! Näytöt on annettu koko Pori kohta konkurssissa !

    Äänestä

  • mahd. kirjoitti:

    minkä puolueen edustaja? Jos sossu, niin ehdottomasti EI! Demarit ovat syyllisiä Porin nykyiseen alennustilaan, porvariyhteistyötä (Kok-Kesk) tilalle.

    Siksi hän onkin niin tehokas ja hyvä, koska keskittyy politikoinnin sijaan työhönsä.
    Valitettavasti kaupunkilaiset vaativat poliittisesti sitoutuneita jääriä johtopaikoille pitämällä yllä samaa vanhaa valtarakennelmaa.
    Katsokaa ihmiset peiliin.

    Äänestä

Varmasti hänkin kaipaa jo vaihtelua !

Kuka nyt haluasi asua Porissa koko ikäänsä ja taitella samojen ongelmien korjaamisessa koko työelämäänsä !

Äänestä
  • Taisipa tulla väärä valinta, sossut!
    Mutta sehän onkin pääasia, että valittavalla on sos.dem-jäsenkirja.

    Onnea vaan teille. Eipä ollut ensimmäinen eikä viimeinen nolla-valinta. Kun valitsijatkin ovat nollatasoa...

    Toinen vaihtoehto olisi ollut kokoomuksen KARI HANNUS!

    Äänestä

  • sossut! kirjoitti:

    Taisipa tulla väärä valinta, sossut!
    Mutta sehän onkin pääasia, että valittavalla on sos.dem-jäsenkirja.

    Onnea vaan teille. Eipä ollut ensimmäinen eikä viimeinen nolla-valinta. Kun valitsijatkin ovat nollatasoa...

    Toinen vaihtoehto olisi ollut kokoomuksen KARI HANNUS!

    sanoi velipoika, jolla on valkonen corolla dx 1.3, neliovinen...

    Äänestä

Varmasti tuonut paljon uusia tuulia Poriinkin !

Aina kun tulee muualata niin - alkuasukkaat - näkevät että muuallakin on elämää !

Poriin on todella vaikeaa tulla, kun kaupugin infra on niin - ja ikäpyramidi - kaupungille epäedullinen !

Puhun huoltosuhteesta 100 asukasta kohden !

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aino-Kaisa kirjoitti:

Pori on menettämässä naisenergiaa, jos Aino-Maija Luukkonen pääsee johtamaan Oulun kehitystä.

Se on oikein niille oululaisille. On niillä ollutkin liian kova draivi päällänsä.

Tuleeko kenelläkään mieleen mitään asiaa, mitä demari Luukkonen olisi saanut aikaan, muuta kuin juhlavastaavan viran perustamisen kaupunkilaisten kustannettavaksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu