Haluaisin kertoa omat kokemukseni siitä, miten yhteisöllisyys ja sen paineet ovat sekä repineet että ruokkineet uskonelämääni. Olen syntynyt vl-kotiin, mutta omaa tietäni ovat leimanneet erilaisuuden tunne (joka nyt aikuisiässä on osin hävinnyt, osin jalostunut omaksi elämäkseni) sekä alemmuudentunteet suhteessa muihin. Ei minua opetettu lapsena siihen, että jokainen ihminen on samanarvoinen, vaan pyhäkouluissa, seuroissa ja raamattuluokissa tuli alavireinen malli kristityn kärsimyksistä, jotka tuli kestää. Tuliko opetella olemaan jotenkin vähäeleisempi, alempiarvoinen muun maailman edessä? Minuun jäi kapina tuollaista ajattelua vastaan. En pitänyt sitä oikeana enkä pidä vieläkään. Silloin lapsena vain en tajunnut, että elettiin - niin, elettiin sitä 1970-lukua - aikaa, jolloin uskovaisen tuli poiketa muusta maailmasta. Lapsuuteni ja nuoruuteni on kulunut noissa varjoissa, ja aikuisikäni (olen nyt 35 vuotta) on kulunut siitä vapautumiseen. Vaikka elämäni on ollut onnellista, olen ajoittain kärsinyt masennuksesta (todettuja ja mahdollisia syitä on useita, ei niistä tässä sen enempää) ja huonosta itsetunnostakin, ja vasta pikku hiljaa alkanut oivaltaa, että se oli se. Ajan henki. Sitä tavallinen uskovainen kotini ei pystynyt vastustamaan. Sillä meitä nujerrettiin. Omat lapseni haluan ja toivon pystyväni kasvattamaan toisin, iloiseen, vapaaseen ja pystypäiseen uskoon.
Rekisteröin tänään nimimerkkini. Olen aikaisemminkin lukenut ja kirjoittanut tänne palstalle, mutta tunnistautumatta. Täällä on paljon likajuttuja mutta silloin tällöin myös asiaa. Itse olen saanut täältä voimaa rehelliseen asioiden tarkasteluun ja joskus olen myös ahdistunut puheenaiheista. Kummatkin kuulunevat elämään. Tästä jatketaan. *poistuu leipätyönsä/elämäntyönsä pariin*
Rekisteröin tänään nimimerkkini. Olen aikaisemminkin lukenut ja kirjoittanut tänne palstalle, mutta tunnistautumatta. Täällä on paljon likajuttuja mutta silloin tällöin myös asiaa. Itse olen saanut täältä voimaa rehelliseen asioiden tarkasteluun ja joskus olen myös ahdistunut puheenaiheista. Kummatkin kuulunevat elämään. Tästä jatketaan. *poistuu leipätyönsä/elämäntyönsä pariin*
Vastaukset 7
Vanhimmat
ei oma vanhurskaus auta
Oliko tuo kommentti minulle? Jos oli, voisitko kertoa mitä sillä tarkoitat?
miten olen myös miettinyt huonoa itsetuntoa, että mistä se tulee. jos koko ajan hoetaan miten ihminen on kurja, syntinen, kelvoton, alkaa vähemmästäkin masentamaan. Mitä tässä edes yrittää mitään kun ollaan niin surkeita...Jostakin minulla kumpuaa tuo huonommuden tunne. No, yritän siitä eroon ja yritän luottaa itseeni.
... huonosta itsetunnosta ei voi alkaa itsestä, sillä oma minähän on sekä syntinen että rikki :)
Kannattaa luottaa Jumalaan, ei itseen! Hän on se, joka pystyy hoitamaan ja eheyttämään uskonnonkin aiheuttamat haavat!
Hei Poeesia,
muinoin vl-piireissä mukana olleelle on erittäin tuttua lukea tekstiäsi. Järkyttävää, miten meillä Suomessa ja erityisesti vl-piireissä kristinuskosta (maailman parhaasta uutisesta) on tullut jotain niin synkkää ja ahdistavaa, että syystä voi sanoa:ilosanomasta on tehty älä-sanoma!
Samaa ikäpolvea olemme - itsekin täytän kohta 35.. :)
Vuosien aikana olen saanut tutustua Raamattuun ja uskon perusteisiin aivan eri perspektiivistä, ja olen saanut sanoutua irti paljosta lapsuudessa omaskutusta väärästä ajattelumallista. Vähättely, alemmuudentunteet, huonommuus... se ei ole Jumalasta lähtöisin, vaan jostain ihan muualta.
Uskonnon ja itsetunnon suhdetta on tutkittu paljonkin, ja moni on saanut uskon nimissä väärän kuvan Jumalasta.
Eräs mielenkiintoinen kirja tästä aiheesta - henegllsiestä väkivallasta - on Marianne Janssonin aj riitta lemmetyisen kirjoittama "Uskolla alistetut", ilmestynyt hiljattain. Löytynee kirjastostasi. Suosittelen todella lämmölläa - silmiä avaavaa ja vapauttavaa tekstiä.
Kaikille ahdistavasta uskonnollisuudesta kärsineille, valoisampaa elämänkatsomusta ja uskonvakaumusta kohti pyrkiville vielä lukuvinkki: C.S Lewis:in klassinen Narnia-sarja. Aivan ihanaa sielunhoitoa... Vaikka kyse on näennäisesti lastenkirjoista, ne ovat kaikenikäisille sopivaa luettavaa elämän perusasioista ja hengellisistä totuuksista. Lue avoimella mielellä, niin saatat löytää jotain löytämisen arvoista...
Lewis oli nuorena ateisti, mutta kohtasi Kristuksen väkevällä tavalla, ja kääntyi kristinuskoon vakuututtuaan sen todellisuudesta. Hänen yksi elämäntyönsä oli kertoa Jumalasta skeptisille, kyynisille ja pettyneille ihmisille - niin, että sanoma menisi läpi pettymysten muurien.
Niitä kirjoja lukiessani mietin aina, että VOI KUMPA JOKU olisi kertonut niistä minulle itse muinoin vl-liikkeen kuristuksessa ollessani!
Ahdistusta on ollut minullakin koko elämäni ajan. "Erosin/erotettiin" 70-luvulla, jolloin olin vielä alle 20 vuotias.
Se huono itsetunto on seurannut koko elämäni tähän saakka ja jatkuu varmaan aina. Olen käynyt terapiassakin näistä asioista. Ei löydy muuta syytä huonolle itsetunnolle ja huonommuuden tunteelle kuin.....
masennusta joka on seurausta lapsuudenkodin ilmapiiristä ja kodin kasvatusmetodeista. Myös ainainen "olen niin huono" -hehkutus vaikuttaa itsetuntoon.