JecBill laskut

Toivottvasti tämä löytyy täältä,
Copy Pastella liitin tänne uskottomuus forumista sillä näitä on poistettu. Toivottavasti saadaan tämä selväksi!

Sihteeriopisto SO Mobiililasku JecBill J E Consulting

Suomalaisten kännykköihin JecBill otsikolla ilmaantuneet tekstiviestilaskut ovat herättäneet laajaa keskustelua internetissä. Laskut on oletettavasti lähetetty kaikkin numeroihin samaan aikaan ja jotkut jotka muistavat käyttäneensä palelua ilmoittavat laskun olevan kuukausi jopa vuosia myöhässä. Toimintaa on kuvattu mm. "huijaukseksi" ja "lailliseksi kiristämiseksi".

Kirjoitan tämän yhteenvedon aiheesta sillä aiheeseen liittyviä keskusteluja on poistettu ilman selitystä Suomi24 forumeilta, sekä aiheesta kiinnostuneet eivät ole vieläkään saaneet lopullista selvyyttä asiaan. Kaiken aiheeseen liittyvän lukeneena uskon myös vahvasti että asiasta hyötyvät ovat ottaneet strategisesti osaa keskusteluihin. He haluavat luoda lisää pelkoa ihmisiin juuri samalla perjaatteella kuin rikollinen media. Keskusteluista päätellen on oletettavaa että tekstiviestin saaneista osa on käyttänyt sihteeriopiston numerontilauspalvelua, mutta suurin osa ilmoittaa ettei tiedä ollenkaan mistä on kysymys. Tämä johtunee myös siitä että moni on saanut laskun kuukausia jopa vuosia myöhässä. Varmuutta siitä onko palvelua käytetty ei voi saada sillä sihteeriopisto ei ole asiasta täysin avoin eikä mitenkään selkeä. Aihe on monelle arka ja juuri tähän koko homma perustuu.

Sihteeriopisto joka on aikaisemmin mm. vastustanut seksinoston kriminalisointia ja toiminut mediana seksinostoon liittyvissä keskusteluissa toimii nyt todella epäsuomalaisella tavalla, eli epärehellisesti. On oletettavaa että joukko joka pyörittää kyseistä toiminta tietää olevansa lailta suojassa. Se perustuu internetin mahdollistamaan anonyymiyteen sekä ulkomaille siirrettyihin servereihin. On oletettavaa että Poliisi ei voi puuttua sihteeriopiston tähänastiseen toimintaan mihinkään Suomen lakiin vetoamalla? Selkeää on kuitenkin sihteeriopiston osallisuus tomintaan ja hyvin oletettavaa on että he pyörittävät sitä. Sihteeriopisto puolustaa Suomen normaalia kuluttajasuojaa hyvin rankalla tavalla rikkovia laskutustapojaan omalla pääsivullaan FAQ osiossa. Sillä vedotaan laillisuuteen mm. seuraavasti:

"Q: Sisältönne on laitonta. Miten voitte laskuttaa siitä.
A: Sisältömme on laillista. Huomaa, että yhteistyöyrityksemme sijaitsevat Hollannissa, Venäjällä, Espanjassa, USA:ssa ja monessa muussa valtiossa. Laskutusjärjestelmämme on kansainvälinen".

Se mikä pitää pelkoa yllä ja minkä yhteydessä epäsuora kiristäminen tulee parhaiten esille on uhkailu kotiinlähetettävällä paperisella laskulla josta käy ilmi laskutusperusteet. Laskutusperusteissa mainitaan oletettavasti maksullista seuraa sisältävien numeroiden tilaus. Laskun maksamalla kuulemma laskutustiedot hävitetään.

Q. Olen jo maksanut laskuni ja sain silti muistutuksen?
A: Maksun jälkeen tietosi hävitetään laskutusrekisteristä, olet ehkä jättänyt viitenumeron kirjoittamatta. Ota yhteyttä emaililla.

Jotkut laskun maksaneista ovat kuitenkin ilmoittaneet että muistutuksia ilmaantuu edelleen korkoineen vaikka maksoivatkin laskun. Sihteeriopisto ei ole missään vaiheessa ilmoittanut numeroa tilaaville tai muita sihteeriopiston SMS palveluita käyttäville, että laskutus tulee olemaan näin epäselvä prosessi. Eli normaalisti soittoääniä ja kuvia tilatessa viestin hinta sisältyy puhelinlaskuun, mutta sihteeriopisto laskuttaa asiakkaansa ulkomaanmaksulla. Myös he jotka ovat olleet valmiit maksamaan laskun ovat kyselleet keskusteluissa miten epäselvän maksun voi maksaa. Sihteeriopisto lupaa auttaa englannin kielellä jos heihin ottaa yhteyden sähköpostilla.



Sihteeriopiston omissa forumeissa on myös yritetty kesustella asiasta, mutta kaikki aiheen julkinen keskustelu on lukittu ilmoittaen:
linkki: http://www.sihteeriopisto.net/forum/forumdisplay.php?f=48

"JECBill
Moni lähettää foorumin kautta kysymyksiä sms-laskuista. Foorumin kautta lähetetyt tiedustelut tulevat moderointiin, eikä ylläpitoon. Epäselvissä tapauksissa [email protected] -osoite auttaa (In English).
Sami"



Sillä kaikki tämän hetken pelko ja kohu perustuu uhkailuun kotiin lähetettävästä laskusta, kysyisinkin onko edes laillista lähettää kotiin laskua sillä numeroa tilatessa ei ilmoiteta laskutustapaa? Ei tule mieleen yhtään laskua joka olisi tullut kotiin tilaamalla jotain tekstiviestillä ja ilmoittamatta laskutusosoitetta! Voiko Sihteeriopiston ylläpitoa syyttää mitenkään Suomesta käsin vedoten kiristämiseen tai häirintään? Näyttöä ainakin löytyy sihteeriopiston suorasta osallisuudesta asiaan.



Tässä vielä linkit aiheisiin:

Linkki kai ensimmäiseen keskusteluun aiheesta ja näitä löytyy Suomi24 sivuilta lisääkin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=500000000000010&posting=22000000018824269

Linkki sihteeriopiston artikkeliin:
http://www.sihteeriopisto.net/nayta_artikkeli.php?artikkeli_id=354

Keskusrikospoliisin tiedoite:
http://www.poliisi.fi/poliisi/krp/home.nsf/PFBD/BC4B28237C7609D9C22571DF003DC5DA?opendocument

Kuluttjaviraston tiedoite:
http://www.kuluttajavirasto.fi/user_nf/default.asp?id=18846&site=34&tmf=7418&root_id=7418&mode=readdoc

Yleen Uutiset:
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id42191.html

FAQ löytyy sihteeriopiston pääsivulta:
www.sihteeriopisto.net
113316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jossakin noista poistetuista viesteistä oli myös esitelty laskun saaneen ja siihen selvyyttä ottamaan alkaneen sähköpostikeskutelu SMS-laskutusviestin lähettäneen tahon kanssa. Alla siis talteen nappaamani pätkä tähän laitettuna, jossa selvitetään englanninkielisen sähköpostikeskustelun sisältö laskutus-adminin ja tarkennuksia kysyneen välillä:


Lainaus alkaa:
***********
Keskutelussa kävi ilmi, ettei laskua perivä taho suostu:

-ilmoittamaan yrityksensä nimeä
-ilmoittamaan alv-numeroa
-toimittamaan laskua, jossa alv-eritely kuten laskussa tulee olla
-ilmoittamaan yrityksensä osoitetta, vaan tarjosivat osoitteeksi pankin, jossa tilinsä on, osoitetta Alicantessa Espanjassa
-kertomaan mihin maahan yritys on rekisteröity ja minkä maan lakien mukaan se toimii
-perustelemaan miten voi olla mahdollista peria minimiveloitus 5e kun siitä ei ole mainittu palvelua ostettaessa

Lopulta laskua perivä ilmoitti, että hänelle on helpompaa mitätöidä lasku kuin vastata noihin kysymyksiin, joihin pitäisi saada vastaus jo virallisessa laskussa. Ilmoittivat kuitenkin, että vastaavat kysymyksiin maksun jälkeen.

Ilmiselvä huijausyritys tai vaikka palvelua olisikin myyty ja käytetty, ei ole tarkoitus toimia rehellisenä yrityksenä vaan vetää suoraan omaan taskuun.
**********
Lainauksen loppu

Äänestä
  • Sihteeriopiston ainoa painostuskeino on lasku kotiin peloittelu! Mistään muusta syystä kukaan ei maksaisi tätä typerää laskua. Sihteeriopisto muistuttaa ettei lähetä laskua jos numeroa ei ole tilattu, mutta epäselvemmäksi tilanne ei voisi mennä! Uskon että asia vaivaa monia niin numeroita tilanneita kuin niitä jotka tietävät etteivät ole käyttäneet palvelua.

    Osaako joku sanoa rikotaanko tässä lakia ja onko laskua laillista lähettää kotiin, sillä laskutustapaa ei ole milään tavalla mainittu? Mitä RikosPoliisi sanoo tähän?

    Äänestä

  • kummaa menoa kirjoitti:

    Sihteeriopiston ainoa painostuskeino on lasku kotiin peloittelu! Mistään muusta syystä kukaan ei maksaisi tätä typerää laskua. Sihteeriopisto muistuttaa ettei lähetä laskua jos numeroa ei ole tilattu, mutta epäselvemmäksi tilanne ei voisi mennä! Uskon että asia vaivaa monia niin numeroita tilanneita kuin niitä jotka tietävät etteivät ole käyttäneet palvelua.

    Osaako joku sanoa rikotaanko tässä lakia ja onko laskua laillista lähettää kotiin, sillä laskutustapaa ei ole milään tavalla mainittu? Mitä RikosPoliisi sanoo tähän?

    Jos on sellainen tilanne että "lasku kotiin" yleensä ON minkäänlainen pelottelu, niin siitä saa syyttää ainoastaan itseään.

    Sellainen joka on rehellinen itselleen ja muille voi nauraa Sihteeriopiston "pelottelulle" ja sanoa että lähettäkään kotiin vaikka sata laskua, ei tunnu missään.

    Äänestä

Sihteeriopiston ilmoituksia katsellessa törmää hyvin usein termeihin
"soita numero näkyvillä" tai "en vastaa tuntemattomiin puheluihin". Näitä puhelinnumeroita kerätään
sitten mm. näihin jecbill- laskuihin sillä maksullisille naisille soittava henkilö on aika otollinen
kohde tällaisille muutamien eurojen vedätyksille.

Olettehan muuten soittajat ja palvelujen käyttäjät huomanneet, että sihteeriopiston sivustolla harrastetaan yleisesti
Suomessa kiellettyä paritusta. Soitot ohjautuvat keskusneidille joka antaa tytön yhteystiedot (epä)selvällä suomen kielellä. Perillä odottaa sitten kieltä taitamaton ulkomaalainen nainen.

Tutustuin aiheeseen tehdessäni lopputyönä tutkimusta suomalaisesta prostituutiosta.
Tapasin noin 130 Suomessa toimivaa prostituoitua, joista vain pieni osa suostui puhumaan ammatistaan.
Suurimpana syynä oli pelko paritusrinkien johtajia kohtaan. Aineistoa sain kuitenkin kerättyä kiitettävästi.

Lopputyön julkistan netissä kunhan se on puhtaaksikirjoitettu ja hyväksytty eli lokakuun aikana. Siinä
tulee olemaan aika paljon asiaa myös näistä sms- laskuista.
Tiesittekö muuten, että useat tytöt joille soitatte, tarkastavat nimi- ja osoitetietonne puhelinnumeron perusteella ja myyvät sitten nämä tiedot sekä mahdollisen käyntinne ajankohdan mm. sms- laskutuksia tekeville tahoille.

Äänestä

Lasku on aiheellinen siltä osin että käytin palvelua noin 1,5 vuotta sitten mutta laskussa oli tämänvuoden elokuun päivät.
Miksi en maksa.
1. En maksa koskaan laskua missä ei ole nimeäni en edes sähkölaskua.
Näissä tekstiviesti laskuissa on sellaisia piirteitä ettei niitä voi hyväksyä, esim voisin jatkolähettää laskuni vaikka kuinka monelle numerolle netin kautta.
Heh pitäisiköhän pomolleni.
2. Käytin palvelua aikaisemmin kuin laskussa lukee. Silloinkin sain vastauksen 2 päivää liian myöhään en ollut enään paikkakunnalla. Mitään reklamaatiomahdollisuutta ei ole.
3. Käsitykseni mukaan em paritustoiminta on suomessa kielletty, lehdistö joutui luopumaan ilmoituksista ja sihteeriopisto siirtymään tallinnaan.
4. viivästys korko ei vastaa laissa sallittua.
5. Mahdollista että sihteeriopiston muut naiset luovuttaa puhelinnumeroita em laskutus mafialle. Useissa ilmoituksissa joissa on numero näkyvillä ilmoitetaan ettei vastaata prepaid eikä salaisiin numeroihin MIKSI?
6. Näitä naisia pitäisi ottaa kuulusteluihin. Säilytän kyseiset laskuviestit kännykässäni mahdollisia oikeustoimia varten.

Kiristys toimet kohdallani haukkaa "kakkelia " Olen poikamies.
Mielestäni poliisin tulisi puuttua viesteihin ja kuulustella eteenkin prostitoituja esim mitä heiltä veloitetaan ja onko homma vapaa ehtoista.
Sihteeriopistolle jos sieltäpäin joku lukee niin luin kyllä ennen kuin käytin sms viestiä että laskutatte 2,50 € viestiltä mutta tyritte laskun perintämenetelmässä se olisi pitänyt sopia operaattorin kanssa että se on sitten voi voi ;-))

Äänestä

Ne numerot on muutenkin näkyvissä kaikilla asiallisilla ilonaisilla, ei niita tartte tilata...

Äänestä

Itsekin olin yhteydessä emaililla laskun lähettäjiin. Ensin vastailivat auliisti. Heidän mukaansa oli tilaillut niitänäitä numeroita, jotka sitäpaitsi näkyivät ilmaiseksikin SO:n sivuilla. Lopulta ilmoitin, että en maksa mitään ennenkuin paperilasku tipahtaa postiluukusta. Sen koommin (kuukauteen) en ole kuullut koko lafkasta mitään.

Äänestä
  • onko kyseessä huijarit vai eivät se selviää parhaiten paperilaskuista. niissä pitää näkyä ennakkoveronumero - osoite myös ja maksun peruste tarkasti - epäilen ettei veroja makseta senttiäkään!

    Äänestä

  • ei tule sieltä espanjasta asiallista laskua koska homma oli huijausta - takana sihteeriopistoa pyörittävä sakki ilmeisemmn.

    Äänestä

  • verohuijareiden paratiisi kirjoitti:

    ei tule sieltä espanjasta asiallista laskua koska homma oli huijausta - takana sihteeriopistoa pyörittävä sakki ilmeisemmn.

    Vittu mitä viestejä sain itse muistutuksen kyseiseltä paska firmalta.Vaikka maksoinkin ekan laskun tuli vaan uus tilalle että et ole vittu maksanut,sitten kun yrittää ottaa yhteyttä kukaan ei vastaa.... Ei voi muuta kuin sanoa että vittu mitä paskaa... Olis pitänyt olla maksamatta vain se edellinenkin.Jos kyseisen firman haastaa oikeuteen onko kellään mitään tietoa prosessin kestosta/kulusta?

    Äänestä

"Riihimäen käräjäoikeus tulkitsee Bonanzan Riihimäellä ja Syvälammen motellin Suomusjärvellä ilotaloiksi. Oikeus tuomitsi torstaina majoitusliikkeitä pyörittäneet kuusi miestä vankeuteen parituksista ja talousrikoksista. Lisäksi yksi mies tuomittiin sakkoihin.

Pisimmän tuomion sai Espanjassa asuva 49-vuotias mies, jonka rangaistus oli kaksi vuotta ehdotonta vankeutta. Muiden viiden miehen vankeustuomiot olivat ehdollisia ja vaihtelivat 5:n ja 12 kuukauden välillä.

Tuomitut joutuvat korvaamaan valtiolle kaikkiaan 300 000 euroa bordellitoiminnan hyötyjä ja maksamattomia veroja. "

Äänestä

Kommentoi aloitusta


------------------------- kirjoitti:

Toivottvasti tämä löytyy täältä,
Copy Pastella liitin tänne uskottomuus forumista sillä näitä on poistettu. Toivottavasti saadaan tämä selväksi!

Sihteeriopisto SO Mobiililasku JecBill J E Consulting

Suomalaisten kännykköihin JecBill otsikolla ilmaantuneet tekstiviestilaskut ovat herättäneet laajaa keskustelua internetissä. Laskut on oletettavasti lähetetty kaikkin numeroihin samaan aikaan ja jotkut jotka muistavat käyttäneensä palelua ilmoittavat laskun olevan kuukausi jopa vuosia myöhässä. Toimintaa on kuvattu mm. "huijaukseksi" ja "lailliseksi kiristämiseksi".

Kirjoitan tämän yhteenvedon aiheesta sillä aiheeseen liittyviä keskusteluja on poistettu ilman selitystä Suomi24 forumeilta, sekä aiheesta kiinnostuneet eivät ole vieläkään saaneet lopullista selvyyttä asiaan. Kaiken aiheeseen liittyvän lukeneena uskon myös vahvasti että asiasta hyötyvät ovat ottaneet strategisesti osaa keskusteluihin. He haluavat luoda lisää pelkoa ihmisiin juuri samalla perjaatteella kuin rikollinen media. Keskusteluista päätellen on oletettavaa että tekstiviestin saaneista osa on käyttänyt sihteeriopiston numerontilauspalvelua, mutta suurin osa ilmoittaa ettei tiedä ollenkaan mistä on kysymys. Tämä johtunee myös siitä että moni on saanut laskun kuukausia jopa vuosia myöhässä. Varmuutta siitä onko palvelua käytetty ei voi saada sillä sihteeriopisto ei ole asiasta täysin avoin eikä mitenkään selkeä. Aihe on monelle arka ja juuri tähän koko homma perustuu.

Sihteeriopisto joka on aikaisemmin mm. vastustanut seksinoston kriminalisointia ja toiminut mediana seksinostoon liittyvissä keskusteluissa toimii nyt todella epäsuomalaisella tavalla, eli epärehellisesti. On oletettavaa että joukko joka pyörittää kyseistä toiminta tietää olevansa lailta suojassa. Se perustuu internetin mahdollistamaan anonyymiyteen sekä ulkomaille siirrettyihin servereihin. On oletettavaa että Poliisi ei voi puuttua sihteeriopiston tähänastiseen toimintaan mihinkään Suomen lakiin vetoamalla? Selkeää on kuitenkin sihteeriopiston osallisuus tomintaan ja hyvin oletettavaa on että he pyörittävät sitä. Sihteeriopisto puolustaa Suomen normaalia kuluttajasuojaa hyvin rankalla tavalla rikkovia laskutustapojaan omalla pääsivullaan FAQ osiossa. Sillä vedotaan laillisuuteen mm. seuraavasti:

"Q: Sisältönne on laitonta. Miten voitte laskuttaa siitä.
A: Sisältömme on laillista. Huomaa, että yhteistyöyrityksemme sijaitsevat Hollannissa, Venäjällä, Espanjassa, USA:ssa ja monessa muussa valtiossa. Laskutusjärjestelmämme on kansainvälinen".

Se mikä pitää pelkoa yllä ja minkä yhteydessä epäsuora kiristäminen tulee parhaiten esille on uhkailu kotiinlähetettävällä paperisella laskulla josta käy ilmi laskutusperusteet. Laskutusperusteissa mainitaan oletettavasti maksullista seuraa sisältävien numeroiden tilaus. Laskun maksamalla kuulemma laskutustiedot hävitetään.

Q. Olen jo maksanut laskuni ja sain silti muistutuksen?
A: Maksun jälkeen tietosi hävitetään laskutusrekisteristä, olet ehkä jättänyt viitenumeron kirjoittamatta. Ota yhteyttä emaililla.

Jotkut laskun maksaneista ovat kuitenkin ilmoittaneet että muistutuksia ilmaantuu edelleen korkoineen vaikka maksoivatkin laskun. Sihteeriopisto ei ole missään vaiheessa ilmoittanut numeroa tilaaville tai muita sihteeriopiston SMS palveluita käyttäville, että laskutus tulee olemaan näin epäselvä prosessi. Eli normaalisti soittoääniä ja kuvia tilatessa viestin hinta sisältyy puhelinlaskuun, mutta sihteeriopisto laskuttaa asiakkaansa ulkomaanmaksulla. Myös he jotka ovat olleet valmiit maksamaan laskun ovat kyselleet keskusteluissa miten epäselvän maksun voi maksaa. Sihteeriopisto lupaa auttaa englannin kielellä jos heihin ottaa yhteyden sähköpostilla.



Sihteeriopiston omissa forumeissa on myös yritetty kesustella asiasta, mutta kaikki aiheen julkinen keskustelu on lukittu ilmoittaen:
linkki: http://www.sihteeriopisto.net/forum/forumdisplay.php?f=48

"JECBill
Moni lähettää foorumin kautta kysymyksiä sms-laskuista. Foorumin kautta lähetetyt tiedustelut tulevat moderointiin, eikä ylläpitoon. Epäselvissä tapauksissa [email protected] -osoite auttaa (In English).
Sami"



Sillä kaikki tämän hetken pelko ja kohu perustuu uhkailuun kotiin lähetettävästä laskusta, kysyisinkin onko edes laillista lähettää kotiin laskua sillä numeroa tilatessa ei ilmoiteta laskutustapaa? Ei tule mieleen yhtään laskua joka olisi tullut kotiin tilaamalla jotain tekstiviestillä ja ilmoittamatta laskutusosoitetta! Voiko Sihteeriopiston ylläpitoa syyttää mitenkään Suomesta käsin vedoten kiristämiseen tai häirintään? Näyttöä ainakin löytyy sihteeriopiston suorasta osallisuudesta asiaan.



Tässä vielä linkit aiheisiin:

Linkki kai ensimmäiseen keskusteluun aiheesta ja näitä löytyy Suomi24 sivuilta lisääkin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=500000000000010&posting=22000000018824269

Linkki sihteeriopiston artikkeliin:
http://www.sihteeriopisto.net/nayta_artikkeli.php?artikkeli_id=354

Keskusrikospoliisin tiedoite:
http://www.poliisi.fi/poliisi/krp/home.nsf/PFBD/BC4B28237C7609D9C22571DF003DC5DA?opendocument

Kuluttjaviraston tiedoite:
http://www.kuluttajavirasto.fi/user_nf/default.asp?id=18846&site=34&tmf=7418&root_id=7418&mode=readdoc

Yleen Uutiset:
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id42191.html

FAQ löytyy sihteeriopiston pääsivulta:
www.sihteeriopisto.net

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu