Minä olen ujo ja hiljainen. Joskus kun oikein innostun saatan höpöttää tutussa seurassa ihan vapautuneestikin, mutta minulla on yksi todella ärsyttävä ongelma.
Aina kun joku puhuu minulle ja vaikka kysyy jotain, niin en uskalla sanoa, mitä oikeasti haluaisin sanoa ja mitä oikeasti ajattelen. Tämä on todella ärsyttävää. Sitten jälkeenpäin kadun, että olisinpa sanonut sitä ja sitä... Ja se mikä siinä kaikkein ärsyttävintä on, on se, kun se toinen osapuoli saattaa tästä syystä luulla, että minulla ei ole mitään mielipidettä asiasta tai minua ei pätkääkään kiinnosta hänen asiansa, vaikka asia ei näin olekaan.
Olen yrittänyt tietoisesti vähentää sitä ja yrittänyt aina sanoa, mitä oikeasti haluan, mutta harvemmin se on onnistunut. En vain tiedä, mikä siinä on niin vaikeaa. Kun jälkeenpäin ajattelen sitä asiaa, jonka olisin halunnut sanoa, niin tuntuu, että ihan helppoahan se olisi ollut, kun olisin sanonut vaan, mutta siinä tilanteessa menen aina ihan lukkoon.
Onko kellään muulla samanlaista ongelmaa? Onko teillä mitään neuvoja, miten siitä pääsisi eroon?
Aina kun joku puhuu minulle ja vaikka kysyy jotain, niin en uskalla sanoa, mitä oikeasti haluaisin sanoa ja mitä oikeasti ajattelen. Tämä on todella ärsyttävää. Sitten jälkeenpäin kadun, että olisinpa sanonut sitä ja sitä... Ja se mikä siinä kaikkein ärsyttävintä on, on se, kun se toinen osapuoli saattaa tästä syystä luulla, että minulla ei ole mitään mielipidettä asiasta tai minua ei pätkääkään kiinnosta hänen asiansa, vaikka asia ei näin olekaan.
Olen yrittänyt tietoisesti vähentää sitä ja yrittänyt aina sanoa, mitä oikeasti haluan, mutta harvemmin se on onnistunut. En vain tiedä, mikä siinä on niin vaikeaa. Kun jälkeenpäin ajattelen sitä asiaa, jonka olisin halunnut sanoa, niin tuntuu, että ihan helppoahan se olisi ollut, kun olisin sanonut vaan, mutta siinä tilanteessa menen aina ihan lukkoon.
Onko kellään muulla samanlaista ongelmaa? Onko teillä mitään neuvoja, miten siitä pääsisi eroon?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kerran tais Dr. Phillissä olla joku nuorehko nainen jolla oli sama ongelma. Se aina mielisteli muita eikä koskaan oikeesti sanonu mitä asioista ajatteli mutta kotona sitte huusi miehellensä just sen mitä ajatteli.
Tais olla niin että se dr. Phil sano että semmoset ihmiset jossain vaiheessa ei enää kestä. Mutta mikähän se ois se keino päästä siitä pois....?
Riippuu tietenki ihmisestä kuin paljo ne todellisuudessa välittää siitä toisen mielipiteestä. Ja kaikkihan kaunistelee totuutta joskus.. pakkohan se on. Mutta toisaalta joskus on vaan hyvä että ees joku uskaltaa läjäyttää sen totuuden päin naamaa. Älä kuitenkaan tunne huonoa omaa tuntoa siitä jos se suoraan sanoja et oo sinä... =) Ja aika valikoivastihan ihmiset yleensä kuuntelee kommentteja.
Minä en pysty myöskään sanomaan vieraille ihmisille noin vain sitä, mitä ajattelen (tarkoitan nyt asiallisia kommentteja). Ongelma johtuu siitä, kun pelkään antavani itsestäni tyhmän kuvan. Neuvoja en tiedä tähän. :/
Itsetunnon kehittyminen tässä asiassa on pitkä projekti, mutta etteköhän onnistu. Mitään pikakikkoja ei kyllä tule mieleen muuta kuin hiljakseen omien mielipiteiden lisääminen keskusteluun. Jopa lyhyet hymähdykset tuovat keskusteluun vuorovaikutteisuutta eikä toinen ihmettele miten hiljaa ollaan.