Kamera vahtii jatkossa ylinopeuksia, ajotapoja ja turvavyön käyttöä
Liikenteen automaattivalvonta laajenee ja monipuolistuu
Tekniikka tunkee yhä vahvemmin ja monipuolisemmin liikenteen valvontaan. Uusinta uutta on nelikaistaisten väylien ja moottoriteiden nopeusvalvontaan kehitetty kolmijalka.
MARJA HEIKKILÄ
Tähän mennessä automaattivalvonnalla on vahdittu lähinnä ylinopeuksia. Jatkossa kameroin seurataan myös liikennevalokäyttäytymistä ja turvavöiden käyttöä. Tulossa on hahmontunnistusjärjestelmä eli laite, joka rekisterikilpiä kuvaamalla poimii autojonosta katsastamattomat ja varastetut autot.
Automaattivalvonnan linja kiristyy jatkossa ja ylinopeuksiin puuttumisen kynnys laskee. Lähitulevaisuudessa kameran salama välähtää jo vähäisestä ylinopeudesta. Helsingissä kaavaillaan jopa nollatoleranssin käyttöönottoa.
Automaattivalvontaa on lisätty rajusti parin, kolmen vuoden ajan. Kiinteiden kameratolppien lisäksi käyttöön on otettu erityisiä tutkin ja kameroin varusteltuja automaattisia liikenteen valvonta-autoja.
Vielä tänä vuonna maassamme otetaan käyttöön viisi siirrettävää tutkakameraa eli ns. kolmijalkaa, jolla mitataan nopeuksia vilkasliikenteisillä nelikaistaisilla osuuksilla ja moottoriteillä. Maan ainut kolmijalka on parhaillaan koekäytössä Porin poliisilaitoksella.
- Uusi laite on pieni ja huomaamaton, ja tuo nopeuksien valvontaan yllätyksellisyyttä. Se mahdollistaa nopeuksien valvomisen osuuksilla, joilla perinteisen ratsian järjestäminen on ollut lähes mahdotonta turvallisesti ja kaaosta aiheuttamatta, ylikomisario Heikki Seppä Helsingin poliisilaitokselta sanoo.
Sisäasiainministeriön poliisiosastolla pitkään automaattivalvontaa kehittäneen Sepän mukaan kolmijalalla pyritään ennen muuta rauhoittamaan liikennettä.
- Suurten kaupunkien vilkasliikenteisillä nelikaistaisilla väylillä nopeudet ovat tällä erää ylisuuria ja turvavälit aivan liian pieniä. Välttämättä kolmijalan käyttö ei ole järkevää moottoritieosuuksilla.
Sepän mukaan sen tarkoituksena on täydentää kiinteää automaattivalvontaa ja perinteistä liikennevalvontaa.
Poliisipartiot eivät jatkossakaan katoa liikenteestä, mutta nopeuksien valvomisen sijaan keskitytään aiempaa enemmän rattijuoppojen ja huumeiden vaikutuksen alaisena ajavien seulomiseen ja myös raskaan liikenteen valvontaa painotetaan.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Haaveilen "aktiivisista" kameroista jotka todella rekisteröivät ja antavat välittömästi hälyn varastetuista / katsastamattomista ja autoista joista on erinäiset verot maksamatta !
Näin ollen salaman nopeasti lähimpänä oleva poliisipartio saisi auton tiedot jotta tämä saataisiin poimittua pois liikenteestä mahd. nopeasti
Kännykkään puhujista ja turvavöittä ajavista myös häly lähimmälle partiolle , kuten perässä roikkujista joilla turvaväleistä ei ole mitään hajua
Tervetuloa tulevaisuus (täällä jo nyt?)
jo yhden kilometrin ylitys tietää sakkoja =)
että nollatoleranssi toteutuu kirjaimellisesti.
sanotaan. Että Hesassa ois tulossa nollatoleranssi. =) Kyynel.
tähän sanoisi, jos Oulun suunnallekkin tulisi nollatoleranssi? Entä Auto-Antero?
Kovin on Suomi taas myöhässä tässäkin asiassa. Nollatoleranssista höpistiin aikoinaan Ruotsissa, mutta asia taidettiin haudata vähin äänin melkein heti. Samapa tuolle toleranssille on, olipa se mikä hyvänsä, valvontaa on kuitenkin sen verran harvassa, että kiinnijäämisriski ei olisi yhtään sen suurempi kuin nykyisinkään.
Tämä sensijaan on kuin olisi luettu minun kirjoituksiani (ja monen muun): "Poliisipartiot eivät jatkossakaan katoa liikenteestä, mutta nopeuksien valvomisen sijaan keskitytään aiempaa enemmän rattijuoppojen ja huumeiden vaikutuksen alaisena ajavien seulomiseen ja myös raskaan liikenteen valvontaa painotetaan."
"Samapa tuolle toleranssille on, olipa se mikä hyvänsä, valvontaa on kuitenkin sen verran harvassa, että kiinnijäämisriski ei olisi yhtään sen suurempi kuin nykyisinkään."
Jos ennen olet voinut ajaa monesta paikasta ohi huoletta 10 km/h yli rajoituksen, nollatoleranssilla tulee sakot. Eli eihän se kiinnijäämisriski samana pysy.
Katsos kun on ollut aikaisemminkin ennakkotieto tutkapartiosta ja se ei muutu miksikään.
Sitäpaitsi nollatoleranssilla pysäytyspaikka on jo niin ruuhkautunut, että sinne ei enää lisää porukkaa mahdu.
tutkapartioista vaan automaattivalvonnasta. Kun autot ajaa ohi ylinopeudella, kamera räpsii kuvia minkä ehtii ja valtio rikastuu.
Ennakkotietohan niistä kameroistakin on ja niistä ei ole mitään kiusaa, ottakoot vain kuvia, tunnistaminen voi olla vaikeaa.
Tämä on ihan luonnollista kehityskulkua. Tulevaisuudessa Suomen on laskettava autoverotusta edes yleiseurooppalaiselle tasolle. On siis kehitettävä uusia kuppauskeinoja autoilijoiden pään menoksi.
niin ei tarvii maksaa ylimääräisiä
Jos ajaa ihmisiksi ei tarvitse pelätä eikä maksaa mitään :-)
”Elementary, Dr Watson”
KUULUKO PERILLE SAAKKA!