Aikuistuva sukulaiseni osti talon lehdessä olevan ilmoituksen perusteella. Heti alkuun myönnetään, että ostaja oli erittäin nuori, kokematon ja alaa tuntematon. Teki siis lapsellisuuttaan tyhmän kaupan.
Osoittautui ensinnäkin, että kaupan kohde ei ollutkaan talo, vaan huvila, johon ei ollut saatu lupaa muuttaa sitä vakituiseksi asunnoksi ilmeisen tulvavaaran vuoksi.
Toiseksi: Taloon oli tehty lämpöremontti. Höylähirsirakennukseen oli laitettu lisäeristys ulkopuolelle ja päälle paneeli. Ilman tuuletusväliä.
Kolmanneksi: katon villoitus oli kiinni vesikatoissa, eli kondenssivedet tulivat ensimmäisenä talvena läpi katosta.
Neljänneksi: perustan salaojaputkitus puuttui.
Petokseksi kaupan tekee kaksi asiaa:
1. Myyjä kauppasi ja möi huvilan talona.
2. Myyjä oli peitellyt yläkerran seinien valumajälkiä levyttämällä hirsiseinän peittoon.
Luonnollisesti talo homehtui, ja kaksi sen asukkaista sairastui homeitiöistä, ts. verestä löydettiin samoja homeitiöitä kuin talosta.
Juttua ei ole saatu viiteen vuoteen oikeuskäsittelyyn, ja rikollinen myyjä on mahdollisesti ehtinyt siirtää omaisuutensa suojaan tuomittavalta korvaukselta. Sukulaisellani on ollut asianajaja alusta lähtien, ja kulut siitä ovat jo toistakymmentätuhatta euroa tähän mennessä.
En tarvitse neuvoja siitä, mitä olisi pitänyt tehdä. Sensijaan jos joku osaisi neuvoa, mitä pitäisi tehdä nyt, olisin kiitollinen.
Osoittautui ensinnäkin, että kaupan kohde ei ollutkaan talo, vaan huvila, johon ei ollut saatu lupaa muuttaa sitä vakituiseksi asunnoksi ilmeisen tulvavaaran vuoksi.
Toiseksi: Taloon oli tehty lämpöremontti. Höylähirsirakennukseen oli laitettu lisäeristys ulkopuolelle ja päälle paneeli. Ilman tuuletusväliä.
Kolmanneksi: katon villoitus oli kiinni vesikatoissa, eli kondenssivedet tulivat ensimmäisenä talvena läpi katosta.
Neljänneksi: perustan salaojaputkitus puuttui.
Petokseksi kaupan tekee kaksi asiaa:
1. Myyjä kauppasi ja möi huvilan talona.
2. Myyjä oli peitellyt yläkerran seinien valumajälkiä levyttämällä hirsiseinän peittoon.
Luonnollisesti talo homehtui, ja kaksi sen asukkaista sairastui homeitiöistä, ts. verestä löydettiin samoja homeitiöitä kuin talosta.
Juttua ei ole saatu viiteen vuoteen oikeuskäsittelyyn, ja rikollinen myyjä on mahdollisesti ehtinyt siirtää omaisuutensa suojaan tuomittavalta korvaukselta. Sukulaisellani on ollut asianajaja alusta lähtien, ja kulut siitä ovat jo toistakymmentätuhatta euroa tähän mennessä.
En tarvitse neuvoja siitä, mitä olisi pitänyt tehdä. Sensijaan jos joku osaisi neuvoa, mitä pitäisi tehdä nyt, olisin kiitollinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Onko asiaa käsitelty kuluttajalautakunnan toimesta? Kuluttajalautakunta antaa puolueettoman mielipiteen riitojen ratkaisemiseksi ja heidän antamalla lausunnola on mahdollisessa oikeudenkäynnissä suurikin vaikutus. Kuluttajaviraston internet sivustoilta löytää lisätietoja kuinka asian kanssa voi edetä.
Miksi juttua ei ole saatu oikeuskäsittelyyn?
Myyjä on vastuussa virheistä jopa 10 vuotta. Jos ja kun oikeus määrää korvaukset maksetaan ne valtiolta mikäli vastaaja on varaton. Oikeudenkäyntikulut ja ainakin osa asianajan kuluista maksaa myös vastaaja/valtio. Joskin suosittelisin vaihtamaan asianajajaa jos tämä ei viiteen vuoteen ole saanut mitään tolkkua juttuun...?
Asianaja on varmaan tutustunut kauppakirjaan ja muihin dokumentteihin niin, että on selvää, että petokseen on näyttöä?
yksityisten välisiin kauppoihin.
Mielestäni kuluttajavirasto puuttuu nimenomaan yksityisten välisiin kauopoihin, ei yritysten.
Tunnen ostajan, ja tiedän, että hänen kertomansa on totta, ja olen myös nähnyt talon, ja todennut viat. Asianajajalla on käsittääkseni kaikki tarvittava tieto. Käsittelyä vaikeuttaa kunnan rakennusviraston ja kunnan muiden virkamiesten suhteet myyjään.
Tietääkseni asiaa ei ole käsitelty kuluttajalautakunnassa. Sitäkö suosittelisit?
Juttua ei ole saatu oikeuskäsittelyyn, koska epäilen, että asianajaja haluaa rahastaa avuttomia ostajia. Juttu on kaiken aikaa tulossa käsittelyyn, mutta ei vain tule. Asianajaja ei ilmeisesti ole asianajajaliiton jäsen, koska hänen nimeään ei liiton sivuilta haulla löydy.
Jos vaihdetaan asianajajaa, työ laskutetaan alusta alkaen, eikä mikään takaa, että juttu etenee sittenkään.
jos on siis tosiaan niin, että kyseessä on kahden ykstyishenkilön välinen kauppa ei kauppaan sovelleta kuluttajalakia vaan asuntokauppalakia eikä siitä siis myöskään voi valittaa kuluttajalautakunnalle. Asia on siis vietävä käräjäoikeuden päätettäväksi. Oma tapaukseni poikkeea siinä, sillä kaupassamme on välissä välittäjä.
Suosittelen edelleen asianajana vaihtoa. Moni lakitoimisto (www.lakituki.fi esimerkiksi) tarjoaa ilmaisen arvion ja "alkukäsittelyn", kannattaa kysellä. Oikeusapu on jokaisen kansalaisen oikeus ja oikeusapua. avustajan saa valita itse tai se osoitetaan oikeusaputoimiston puolesta. Jos asianajajanne ei ole viralline juristi, olette tuskin saaneet oikeusapua? Käy kurkkaamassa asiata www.oikeus.fi ja sieltä oikeusapu.
Kotivakuutuksesta riippuen, myös vakuutus saattaa korvata oikeuskulut. Näin ainakin meidän tapauksessa.
"Juttu on kaikenaikaa tulossa käsittelyyn, mutta ei vain tule". jutun vie oikeuden käsiteltäväksi syyttäjä. Toinen vaihtoehto on sovittelu. Eli onko juttu viety syyttäjälle?
Kyseinen juttua hoitanut lakimies ei siis ole ollut asianajaja. Asianajajia ovat vain Suomen asianajajaliiton jäseniksi hyväksytyt, tietyt kriteerit täyttävät lakimiehet. Hänellä ei näin ollen ole edes oikeutta käyttää "asianajaja" -nimikettä. Yleensä kannattaa valita juttua hoitamaan nimen omaan asianajaja, sillä heihin kohdistuu myös liiton oma valvonta.
Olisi kannattanut, ja olisi kannattanut tehdä monta muutakin asiaa viisaasti eikä tyhmästi.
Tämän lakimiehen piti olla jonkin asuntoihin liittyvän oikeusapujärjestön edustaja (sori, en muista tarkemmin) ja erinomainen asiantuntija asuntoasioissa. Asianajajaliiton jäsenyyden minäkin osasin tarkistaa, kun oikeusjutusta kuulin. Usko juristeihin alkaa vain olla vähissä.
Kotivakuutusta en ole huomannut tarkistaa, onko nuorilla ollut sitä. Sehän helpottaisi monta asiaa.
Käsittääkseni juttu on jumiutunut lakiasiaintoimistoon, mistä se ei ole edennyt syyttäjälle asti. Sovittelu ei tule kysymykseen, kun myyjä on mielestään viaton.
Olisiko mahdollista marssia yksinkertaisesti poliisilaitokselle ja tehdä rikosilmoitus petoksesta?
Kuluttajavirasto puuttuu nimenomaan yksityisen ja yrittäjän välisiin kauppoihin...
Sekoilin. Virastohan ei puutu yritysten välisiin kauppoihin.
ja vaihtaa juristi heti aamulla oikeasti tomivaan.
Toinen juttu on. onko rikos ehtinyt vanhrntua tässä ajassa?
Suosittelisin ihan ensin vaikka ottamaan yhteyttä sinne oikeusaputoimistoon ja pyytämään kunnon asianajajaa jonka kanssa teette rikosilmoituksen ja siitä se asia sitten etenee.
Mitäpä viisas vakuutuksella tekisi? Eihän hän tee virheitä.
Pitäisiköhän tällekin palstalle laittaa lapsirajoitus, niin kuin seksipalstoilla on?
Useimmat (laajat)kotivakuutukset korvaa eikä niitä kiinnosta pennin vertaa mitä juttu koskee, kunhan koskee asuntoa. Nehän perii sitten esim. oikeuskulut häviäjältä, eli niille plus-miinus-nolla.
Mikäs ukko se on?
Eli mikäs on tarinasi?
Selvittäkää kunnolla, minkälainen lakimies oikeusaputoimistosta on tarjolla. Tunnen oikeusapuasianajajana toimivan henkilön, joka itse on tehnyt monia petoksia mm. pitänyt osakeyhtiössä parikymmentä vuotta tyhjillään ja vahingoittanut asuntoa, hävittänyt taloyhtiön kirjanpidon ja käyttänyt taloyhtiön varoja omiin hankkeisiinsa, Sai tuomiona vain sakot. Lisäksi kiusannut kaikkian naapureitaan mitä kummallisimmilla tavoilla ja saanut tuomion myös väkivaltaisesta käyttäytymisestä naapuriaan kohtaan. Nyt hän on oikeusapuasiamies, vaikka hänen käyttäytymisensä toisia ihmisiä kohtaan jatkuu ennallaan. Miksei oikeusapulautakunta valvo tuomareitaan?