Ihmettelen kovasti sitä, että ihmiset nainen/mies ovat niin yksinäisiä, mistäköön tuo mahtais johtua, jäädään kotinn miettimään ja suremaan, miksi sitä ei voi lähteä harrastamaan jotain mikä tuntuis hyvältä ja jos ei muuta niin ulos kävelee, luonto on sellainen elementti ja vesi,kyllä on vaikka minkalaista harrastusta, kun ottaa itteensä niskasta kiinni ja lähtee, eikä jää hautomaan kaikenmaailman juttuja kotiin, nytkin syksyllä miten on ihana lähtä vaikka marjaan/sieneen tai vaan huvikseen katselemaan metsään, siellä on paljon katseltavaa ja kuunnella metsänääniä...:=))
Ihmettelen suuresti sitä, että valitetaan yksinäisyyttä ja ootetaan kotiin kaikki...
Onhan se ikävää kun ero tulee ta kuolema vie puolison, tiedän kummankin ja olen itse kokenut, mut yksinäinen en ole koskaan ollut, lähden ulos ja harrastusten pariin, siellä on aina kavereita, vaikka tuntemattomia, nehän vasta onkin mukavia, jutuntynkää sieltä aina löytyy, kun salille meet/uimaan vesijuoksu aivan mahtavaa/keilaamaan, on vaikka minkämoista, kun haluaa, eikä jää voivottelemaan, että kun on yksinäinen olo, se on varmaan kamalaa
Koittakaahan piristyä kanssa ihmiset, itsestähän se pitää lähtä, ei kukaan tiedä että olette olemassa, ja kirjoitatte tänne, no hyvä niin, mutta kyllä 4 seinän sisälle hapettuu jos sinne jää miettimään, eikun ylös, ulos ja lenkille, siitä se hyvä olo tulee.
Ihmettelen suuresti sitä, että valitetaan yksinäisyyttä ja ootetaan kotiin kaikki...
Onhan se ikävää kun ero tulee ta kuolema vie puolison, tiedän kummankin ja olen itse kokenut, mut yksinäinen en ole koskaan ollut, lähden ulos ja harrastusten pariin, siellä on aina kavereita, vaikka tuntemattomia, nehän vasta onkin mukavia, jutuntynkää sieltä aina löytyy, kun salille meet/uimaan vesijuoksu aivan mahtavaa/keilaamaan, on vaikka minkämoista, kun haluaa, eikä jää voivottelemaan, että kun on yksinäinen olo, se on varmaan kamalaa
Koittakaahan piristyä kanssa ihmiset, itsestähän se pitää lähtä, ei kukaan tiedä että olette olemassa, ja kirjoitatte tänne, no hyvä niin, mutta kyllä 4 seinän sisälle hapettuu jos sinne jää miettimään, eikun ylös, ulos ja lenkille, siitä se hyvä olo tulee.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Viisaita puhut. Jokainen on oman onnensa seppä. Itsestä kaikki lähtee.
"Koittakaahan piristyä kanssa ihmiset, itsestähän se pitää lähtä, ei kukaan tiedä että olette olemassa --"
Tämä oli etenkin hyvin sanottu. Kun jää yksin murjottamaan nurkkaan, niin kukaan ei tule koskaan tietämään, että siellä olisi hyvä tyyppi lymyämässä.
Tiedostan kyllä nämä tosiasiat, mutta silti tuntuu vaikealta ns. tarttua elämään. Odotan kuitenkin salaa, että apu tulisi ulkopuolelta: että joku hinaisi minut ulos. Vaikka itse sinne pitäisi mennä.
No niin sieltähän pukkaa kirjoituksia ja sehän on hyvä että osaatte kirjoittaa tuntojanne, se on muuten paras keino purkaa sisintään, jos ei ole kelle puhua, täältä joku kyllä aina vastaa...
Varmasti on silloin vaikeaa, jos ei todellakaan ole ystäviä/läheisiä ihmisiä, niikuin joku on kirjoittanut, ettei ole ketää.
Minä olen siinä onnellisessa asemassa, että on kavereita/hyviä ystäviä, eikä elämä ole aina ollut ruusuilla tanssimista, ensimmäisestä miehestä avioero josta 3 lasta, jäin niitten kanssa, kuoli vajaan vuodenpäästä jäi lapset ilman isää, vanhin kerkesi täyttää 18v. ja pojat 12v ja 9 ollappa siinä sit isänä ja äitinä, kerkesimme olla aviossa 19,5v. töissä vaan kävin ja purin hammasta, että kyllä tästä selvitään, enkä ole yhtään tapua tarvinnut seviämiseen, silloin kun asia on edessä, käsittelen sen enkä jätä tai työnnä sivuun, ruodin ja selvitän itselleni, että tämä tie on minulle määrätty kuljettavaksi ja siitä on vaan selvittävä...
Sitten lähiomaisia kuoli 7 peräjälkeen mikä mihinkin sairauteen ja nuorin veli omankäen kautta ja 3 vanhin veli hukkui, olipa siinä nieleksimistä ja tämä kaikki tapahtui 2v ajalla, siinä saapi vaan miettiä miten olen jaksanut ja onneksi olen jaksanut käydä töissä silloin, kun oli kaikkein vaikeinta.
Sitten vaan yksi kaunis päivä ilmaantui Mies, seurustelimme 7v. ja menimme naimisiin, emmekkä ehtinyt olla kuin 4v ja 4kk kun mies sairastui parantumattomaan sairauteen, olin hänen omaishoitaja, sairasti vajaa 2v kun nukkui minun viereen:(, kyllä ikävä tuli ja kaipuu ja kysymyksiä MIKSI MIKSI mulle tämä pitää tulla, eikun rupesin taas kelaamaan asioita ja selvitin itselleni että tää on minun tieni jälleen näin kuljettava, ei auta muu, elämä jatkuu.
Täytyy vaan pienistä palasista ruvetta kokoamaan elämää eteenpäin, siitä se pikkuhiljaa palaa uomiinsa, vaihtoehtoja kun ei ole, enkä anna valtaamuulle, kuin että lähde ihmisten pariin ja vaikka pienelle kävelylenkille, siitä tulee hyvä mieli, en yksinkertaisesti voi jäädä kotiin peiton alle ja miettimään, voikun mulla on nyt huonosti asiat, itsensä kanssa täytyy tehdä töitä, että selviytyy jokapäiväisestä ja ennenkaikkea itsestään..
Kyllähän on TK terapiaa jonne voi turvautua, jos tuntee itsensä tarvetta ja erilaisia yhteisöjä, josta voi hakea juttuseuraa, sun muuta täytyy ottaa vaan niskasta kiinni ja pienistä asioista aloittaa, uskon että onnistuu...
Jotkut on yrittänyt löytää elämäänsä mielekkyyttä harrastusten ym. avulla, mutta lopulta yksinäisyys on musertanut ja on jääty kotiin makaamaan, kun harrastuksista ei ole ollut apua ja ne on ehkä alkanut ahdistaakin - kaikkialla kun tapaa muita ihmisiä, joilla tuntuu olevan ystäviä yllin kyllin.
Mitä siitäkin jää käteen, jos juttelee pari minuuttia jonkun vieraan kanssa aina uudestaan ja uudestaan? Ei se poista yksinäisyyttä, ei kavereiden ja ystävien kaipuu katoa siitä mihinkään vaan pikemminkin lisääntyy. Helppohan se on sanoa, että pikku hiljaa niihin tutustuu ja niistä saa kavereita, mutta fakta on että kaikilla niin ei käy...
Olen silti aloittajan kanssa samaa mieltä siitä, että sohvan pohjalle ei saa jäädä makaamaan ja netissä on turha roikkua voivottelemassa ystävien puutetta, jos ei edes aktiivisesti yritä hankkia ystäviä - tai vaihtoehtoisesti koita päästä esim. terapian avulla takaisin sellaiseen kuntoon, että ystävien hankkiminen tulee taas mahdolliseksi.
..että yksinäiset eivät muka olisi paljon ihmisten ilmoilla ja yrittäisi aktiivisesti löytää kavereita ja ystäviä.
*huokaus*
Jos se olisi noin helppoa, niin miten kukaan edes voisi olla yksinäinen.
Mutta ei se kavereiden/ystävien löytäminen noin vain kaikilta onnistu vaikka miten olisi aktiivinen, en minä ainakaan ole viimeisen 10 vuoden aikana ketään kavereita löytänyt, vaikka en todellakaan ole ollut kotona homehtumassakaan.
Et tiedä yhtään mistä edes puhut. Olis parempi pitää suunsa kiinni kun et selvästi tiedä yksinäisyydestä yhtään mitään.
Itsestään selvyyksiä selittelet.
masentunut ei vain kerta kaikkiaan pysty tuosta vain "piristymään", siihen vaaditaan paljon enemmän. Tätähän eivät ne voi tietää jotka eivät ole koskaan ko. sairautta kokeneet.
Toiseksi, ei ole mitenkään itsestäänselvää, että kun alkaa harrastaa, saa heti ystäviä. Tuttaviakaan en ole oikein saanut, vaikka olen kuinka harrastanut ja käynyt ulkona. Asiat nyt vaan eivät ole niin mustavalkoisia kuin jotkut kypsymättömät tai itseään erinomaisen tietäväisinä pitävät tuntuvat ajattelevan.
Eli ihan sama sulle istuuko sitä neljän seinän sisällä potemassa yksinäisyyttä, vai metsässä istuskellen yksin? hehe
ulos kun sielläkin saa yksin olla! Ei sitä voi noin vain ryhtyä jonkun kans juttusille, pitävät viel ihan outona. Ja sit alkuperäselle kirjoittajalle, jolla tais tänään olla ylienergisen tarmokas päivä sanosin jot kyl tänne neljän seinän sisälle vois ihan hyvin hapettuu eli niin kuin moni on viikkoje, kuukausien päästä löydett kotoaan kuolleena! Elämällä mitään tarkotusta ole!
"Elämällä mitään tarkotusta ole!"
Ei niin.
Täällä kuitenkin ollaan. Olemassaolon voi kokea mielekkäänä tai ikävänä, ja kokemukseen voi itse vaikuttaa. Eivät asiat tee meitä surulliseksi, vaan se, miten niihin suhtaudumme, kuten joku viisas on todennut. Kaikki eivät pidä elämän tarkoituksettomuutta ahdistavana asiana, vaan peräti vapauttavana.
Suurin osa täällä valittajista ei kuitenkaan taida pitää sitä vapauttavana asiana vaan ahdistavana! Kuten minäkin pidän!
lisää ahdistusta, masennusta yms. psyykkisiä vaivoja, jolloin noidankehä on valmis! Täällä minäkin miettinyt, miksen ole onnistunut saamaan kestäviä ihmis-suhteita, ystävyydestä puhumattakaan. Monet pysyvät avioliitossakin usein vain siksi, etteivät jäisi yksin. Vaikka ihminen olisikin jossain harrrastus toiminnassa mukana niin sekin lopahtaa, jos huomaa olevansa jotenkin ulkopuolinen. Kaikkea olen itse kokeillut, mutta lopputulos aina sama.Yksin!
Oletko sä miettinyt perimmäisiä syitä siihen yksinäisyyteen? Mitä veikkaisit miksi ihmiset sua välttelee? Onko se luonne, ulkonäkö..jne?
Joo hyvä teksti kyl, mutta ihmiset on erilaisia. Sanoisin ensiksi, että en itsekkään kärsi pahemmin yksinäisyydestä vaikka olan elänyt ja elän edelleen varsin yksinäisesti ilman varsinaista sosiaalista elämää. Mutta ongelmia ja väsymystä elämään aiheuttaa melkolailla itselläni jo varhais lapsuudesta lähtien olleet sosiaaliset pelot ja muita mentaalisia ongelmia (mahdollisesti perinyt äidiltäni tai hänen suvustaan). Mut siis suoraan pointtiin eli varmaan jotkut ihmiset ketkä ovat täällä valittaneet yksinäisyyttä ja voimattomuutta ovat ehkä myös henkiseltä puoleltaan heikompia ja siten ahdistuneita tekemään kontaktia ihmisiin. Itse joskus pari vuotta sitten aloin kaipaamaan jotain sosiaalista elämää vaihteeksi ja jotain puolvuotta säädettyäni netissä tapasin ihmisiä, mutta huomasin ja koin, että ei se sosiaalinen elämä ollutkaan yhtään anteliasta mulle. Ahdistava olo ihmisten läsnä teki siitä vaikeaa ja tajusin viihtyväni kotona tietokonepelien kanssa paremmin.
Mut jooh sellasta, kullakin omat syynsä varmasti miksi eivät saavuta haluamaansa sosiaalista elämää.