HELPPOA RAHAA!

Sinulle on lyhkärissä annettu kuva, että jos teet töitä, voit saada Movesta todella paljon rahaa. Kuka tahansa voi. Mitään muutahan ei vaadita kuin töiden paiskimista ja tarmoa. Järjestelmä on niin hyvä, että sillä rikastuisi pikkulapsikin, mutta kun nuoren ikänsä vuoksi ei voi liittyä. Tai jos nyt eivät aivan kaikki voi menestyä, sinulla on kuitenkin siihen mahdollisuus – siksihän sinua on tähän esittelyyn pyydetty.

No katsotaan, kuinka helppoa ansaitseminen voi olla!

Oletetaan, että ostat Moven aloituspaketin, olet oman perheesi kanssa viisi asiakasta ja teet kuuliaisesti aktivointiostoksesi. Sanotaan, että kaikkien vaate-, puhelin- ja kahvittelukulujen kanssa sinulle koituu tästä ensimmäisen kuukauden aikana kustannuksia alakanttiin arvioiden 1300 euroa, jos kuluista vähennetään muutamien kymppien asiakkuusprovisiot. Kuinka monta edustajaa sinun täytyy alalinjaasi saada värvättyä, että ”ansaitset” tämän takaisin?

Kuulostaa kivalta, että parista ensimmäisestä edustajasta saa jopa 130 euroa kappaleelta, joskin ennen veroja. Paitsi 30 euron organisaatioprovision, saat myös 100 euron värväysrahan. Tyypillisesti saat tämän rahan kuudelta ensimmäiseltä edustajalta, joka liittyy alalinjaasi. Näin ”ansaitset” siis 6 * 130 = 780 euroa. Saatat saada tämän aikaan jopa vain yhdessä kuukaudessa.

Mutta montako edustajaa sinun on nyt värvättävä, että saisit loput 1300-780 = 520 euroa? Näistähän saat 30 euroa kappaleelta, joten sinun on saatava allesi vielä 520 / 30 = 17,33 eli 18 edustajaa päästäksesi parikymppiä ”voiton puolelle”. Eli yhteensä 24 edustajaa.

Bonukset auttavat tilannettasi ainoastaan harvoissa tapauksissa, sillä jo pienimmän bonuksen saaminen edellyttäisi neljän edustajan liittymistä allesi yhden ja saman viikon aikana.

Jos nyt ajattelet, että tuottaahan alalinjasi sitä paljon mainostettua passiivista tuloa, jos siellä kukaan ei ole innostunut ostamaan autoa tai plasmatelkkaria vaan vaaditun aktivointiostoksen verran, saat jokaiselta alapuolellasi olevalta edustajalta 0,75 euroa eli 75 senttiä viikossa. Laske vaikka itse. Ai niin, ja onhan sinun itsekin ostettava vähintään 60 euron edestä joka kuukausi.

Jotta kaikki Moven alimmalla tasolla olevat noin 1000 edustajaa saisivat 24 edustajaa alapuolellensa, ehdokkaita täytyisi olla 24 000. Ja jos satut olemaan yksi niistä harvoista, joilta tämä onnistuu, et vielä ole turvassa ainakaan verottajalta, 22 % arvonlisäverolta sekä tuloverotukselta. Verojen kanssa ei paljon auta sekään, että alapuolellasi olevan tekemistä asiakkuussopimuksista saat vaikkapa 30 provisiopistettä. Voi kun ne olisivatkin euroja – mutta ne ovat kymmensenttisiä.

Ehkä sitten pääset omillesi. Värväämällä 24 ihmistä allesi olet siis saanut itsellesi bulgarialaisen polkupyörän ja ehkä lenkkarit sekä veromätkyt. Jos olisit käyttämäsi ajan jakanut vaikka lehtiä, olisitkohan mitenkään voinut tienata vähempää?

Move on tietysti tässä vaiheessa saanut verkostostasi liikevaihtoa jo noin 30 000 euroa.

Ja jos et pääse omillesi, miten sitten? Mitä sinulle sitten sanotaan? Et tehnyt tarpeeksi töitä, tai sen mitä teit, teit aivan väärin. Eihän kukaan sanonut, että tämä on helppoa. Kyllä tässä menestyy, jos on edellytyksiä, mutta niin surullisen useasti aivan vääränlaiset ihmiset alkavat verkostomarkkinointiin!
192147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

"Ja jos et pääse omillesi, miten sitten? Mitä sinulle sitten sanotaan? Et tehnyt tarpeeksi töitä, tai sen mitä teit, teit aivan väärin. Eihän kukaan sanonut, että tämä on helppoa. Kyllä tässä menestyy, jos on edellytyksiä, mutta niin surullisen useasti aivan vääränlaiset ihmiset alkavat verkostomarkkinointiin!"

Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Pitäisi ymmärtää edes muutama perusjuttu alalta.

Äänestä
  • j.b.good kirjoitti:

    ""niin surullisen useasti aivan vääränlaiset ihmiset alkavat verkostomarkkinointiin!"

    Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Pitäisi ymmärtää edes muutama perusjuttu alalta."

    Se, joka perusjutut tajuaa, tarvitsee niitä, jotka eivät tajua. Sillä tähän "menestyjän" ja "ei-menestyjän" kykyjen epäsuhtaan varsinaisesti perustuukin se menestyjän mahdollisuus kyniä rahoja alalinjalta rullaamalla niitä ylöspäin. Koska jos on määritelmällisesti olemassa ylälinja, on olemassa myös alalinja, ja se taas on näkyvissä oleva päätepysäkki tunkkien ansaintalogiikalle.

    -Rolling Up The Dollar-

    Äänestä

Movehan ei ole verkostomarkkinointia, kuten on useasti osoitettu.

Toisenlainen tarina:

Sinulle on esitetty lyhkärissä yrityksen esittelyvideo netistä tai dvd:ltä. Siinä on kerrottu yhtiöstä, sen tuotteista, miten tuotteita myydään, paljonko siitä saa tuottoja, ja mitä pitää tehdä jotta saa luotua organisaation.

Olet päättänyt liittyä toimintaan mukaan, rekisteröitynyt edustajaksi ja maksanut 30 euroa koulutus- ja esittelymateriaalista sekä asiakashallintasovelluksen käyttöoikeuksista ja koulutustilaisuudesta sekä ostanut 20 eurolla yhden tuotteen.

Kokeilet tuottetta ja esittelet sitä ja muita tuotteita muutamille tuttaville ja otat heiltä tilaukset. Myyntipalkkio on 25 %, joten olet saanut hyvin nopeasti sijoitettua pääomaa takaisin.

Katsotte sen kanssa jonka kautta lähdit mukaan yrityksen koulutusvideon extranetistä ja teette ohjeiden mukaisesti listan muutamasta kymmenestä tuttavasta tai sadasta.

Sitten ryhdytte kaverisi toimiessa tukenasi soittamaan ja kutsumaan heitä tutustumaan liiketoimintaan. Luonnollisesti soittaessasi kerrot että olet lähtenyt tekemään yhteistyötä kyseisen yhtiön kanssa ja rakennat sille organisaatiota ja pyydät että tuttavasi tulee tutustumaan siihen jotta hän voi kertoa mielipiteensä siitä tai lähteä mukaan.

Esittelet sitten heille toiminnan videolta tai nettisivuilta ja kysyt sitten haluavatko he ostaa tuotteita tai lähteä myös mukaan toimintaan.

Osa lähtee mukaan ja osa ei, osa ostaa, osa ei. Niiltä jotka eivät liittyneet pyydät uusia yhteystietoja, samoin asiakkailta.

Jatkat rekrytointia ja autat liittyneitä vastaavalla tavalla eteenpäin kuin sinuakin autettiin.

Kuluja syntyy sinulle muutama kymppi kuukaudessa puheluista, olethan ottanut puhepaketin jossa saa puhua 500 minuuttia kuukaudessa, ja sellaiset maksavat lähes 20 euroa. Lisäksi syntyy kuluja siitä että tarjoat kahvia tai vettä kotonasi niille jotka olet sinne kutsunut tutustumaan liiketoimintaan. Ehkä bensakuluja jos olet käynyt heidän luonaan. Jos liikut julkisilla, ei ehkä tulekaan liikkumisesta kuluja, kun sinulla kuitenkin on kuukausikortti.

Alat toimia entistä järjestelmällisemmin. Soitat päivittäin töiden jälkeen vähintään 20 puhelua ja kutsut ihmisiä tutustumaan toimintaan. Esittelet tuotteita ja ansiomahdollisuutta. Yhä useampi ostaa tuotteita ja yhä useampi liittyy mukaan tekemään liiketoimintaa. Sijoitetun pääoman olet saanut omalla myynnilläsi takaisin.

Hankit satoja asiakkaita ja kymmeniä uusia edustajia ja koulutat heitä tekemään samoin.

Ennen pitkää saavutat tavoitteesi, ovathan tuotteet kaupaksi käyviä, ja liiketoimintamalli tehokas. Tavoittelet itse sitä että pääset kokopäivätoimiseksi edustajaksi. Samalla huomaat, että extranetin koulutusvideoissa ja esityksissä on tosiaan perää: iso joukko ihmisiä haluaa harrastaa, tekee vähän myyntiä ja hankkii asiakkaan silloin tällöin, tienaa kympin silloin, toisen tällöin. Sinulla on näitä jo paljon organisaatiossasi, tyytyväisiä harrastajia, ja sinä saat siitä tuottoja.

Olet tyytyväinen kun valitsemasi yhtiö toimii järkevästi: sisäänpääsy on halpaa, silti liiketoimintaa tukevat järjestelmät ovat laadukkaat ja toimivat.

Kun tulee taas se "bisnesaika" päivästä, avaat extranetissä asiakas- ja edustajarekisterisi ja alat soittamaan heille. Tarjoat vanhoille asiakkaillesi uusia tuotteita ja teet kauppaa. Ja niin edelleen.

Tällainenkin verkostomarkkinointiyhtiö voisi olla.

Äänestä
  • Kuvailet järjestelmän, jossa pelaajan voitonmahdollisuudet osittain riippuvat myöhemmin liittyvien toistuvaissuorituksista. Menestyminen vaatii, että et laske aikaasi etkä kustannuksiasi ja että mukana yhtä voittajaa kohti on paljon "tyytyväisiä harrastajia". Jos hekin haluaisivat menestyä, pitäisi olla taas uusi massiivinen taso "tyytyväisiä harrastajia" jne...

    Äänestä

  • Miksi verkostomarkkinointi ei koskaan tapahdu näin: näet kaveria, joka sanoo myyvänsä saippuaa, ja kysyy, haluatko ostaa sitä, hinta on 20 € pullo.

    Miksi ei?

    Miksi aina pitää tarjota mahtavaa tilaisuutta maksaa maksuja ja ostaa tuotteita, mutta saada jopa "sijoitettua pääomaa takaisin", kun saa soittamalla 20 puhelua päivässä "bisnesaikaan" tuttavat ja edelleen heidän tuttavansa maksamaan maksuja ja ostamaan tuotteita?

    Äänestä

  • mursis kirjoitti:

    Miksi verkostomarkkinointi ei koskaan tapahdu näin: näet kaveria, joka sanoo myyvänsä saippuaa, ja kysyy, haluatko ostaa sitä, hinta on 20 € pullo.

    ..ja sehän oli se tuttu

    ;-)

    -Rolling Up the Dollar-

    Äänestä

  • mursis kirjoitti:

    Miksi verkostomarkkinointi ei koskaan tapahdu näin: näet kaveria, joka sanoo myyvänsä saippuaa, ja kysyy, haluatko ostaa sitä, hinta on 20 € pullo.

    Miksi ei?

    Miksi aina pitää tarjota mahtavaa tilaisuutta maksaa maksuja ja ostaa tuotteita, mutta saada jopa "sijoitettua pääomaa takaisin", kun saa soittamalla 20 puhelua päivässä "bisnesaikaan" tuttavat ja edelleen heidän tuttavansa maksamaan maksuja ja ostamaan tuotteita?

    Maksuja? Jos yhtiö ei vaadi tuoteostoja aloittaessa, ja toimittaa edustajalle markkinointi-, koulutus- ja esittelymateriaaleja, on niistä otettava omakustannehinta, jottei synny turhia kustannuksia.

    Onhan myös mahdollista ettei liittyminen maksa mitään jos edustajalle ei anneta liittyessä mitään esittelymateriaalejakaan. Iso osa tuesta voidaan antaa internetin välityksellä. Tällöin ei edustajan tarvitse sitä sijoitettua pääomaansakaan, muutamaa kymppiä, saada takaisin.

    Myynti kylläkin sujuu paljon helpommin jos on esittelymateriaalia.

    Itsehän tuossa kuvauksessa kuvasin että edustaja tarjoaa kontakteilleen mahdollisuutta ostaa tuotteita eli siis myy niitä ja mahdollisuutta ryhtyä edustajaksi myymään tuotteita ja lisäksi mahdollisuutta ryhtyä rakentamaan organisaatiota.

    Miten siihen liittyy tuo kuvaamasi "saa ... tuttavat ja edelleen heidän tuttavansa maksamaan maksuja ja ostamaan tuotteita"?

    Taidat sekoittaa laillisen verkostomarkkinoinnin pyramidipeliin?

    Verkostomarkkinoinnissa edustajat myyvät tuotteita. Osa edustajista myöskin hankkii yhtiölle uusia edustajia myymään tuotteita ja saa heidänkin myyntiinsä perustuen palkkioita. Ja edelleen osa näistä hankituista edustajista haluaa rakentaa organisaatiota.

    Edustajan tehtävänä ei ole ostaa itselleen tuotteita ja hankkia uusia edustajia ostamaan tuotteita ja hankkimaan edustajia ostamaan tuotteita jne.

    Kysymys: montako edustajaa pitää uuden edustajan hankkia jotta saa sijoittamansa pääoman takaisin?

    Vastauksen tuohon kysymykseen tulee olla 0. Kun edustajaksi liittyvä on sijoittanut muutaman kympin liiketoimintaansa, hän saa sijoittamansa kympit takaisin myymällä tuotteita.

    Äänestä

  • p.kuikka kirjoitti:

    Kuvailet järjestelmän, jossa pelaajan voitonmahdollisuudet osittain riippuvat myöhemmin liittyvien toistuvaissuorituksista. Menestyminen vaatii, että et laske aikaasi etkä kustannuksiasi ja että mukana yhtä voittajaa kohti on paljon "tyytyväisiä harrastajia". Jos hekin haluaisivat menestyä, pitäisi olla taas uusi massiivinen taso "tyytyväisiä harrastajia" jne...

    En kuvaillut järjestelmää jossa "pelaajan voitonmahdollisuudet osittain riippuvat myöhemmin liittyvien toistuvaissuorituksista."

    Sen sijaan kuvailin järjestelmää, jossa edustajan ansiot syntyvät edustajan omasta myynnistä sekä yhtiölle hankkimiensa edustajien ja heidän organisaationsa tekemästä myynnistä.

    En siis kuvannut järjestelmää jossa ansiot riippuvat myöhemmin liittyvien toistuvaissuorituksista, koska kuvaamassani järjestelmässä edustajat eivät suorita mitään toistuvaissuorituksia.

    Äänestä

  • Pyramidien vastustaja kirjoitti:

    Vain pyramidijärjestelmässä ylihinnan muodossa rahaa ylöspäin rullaamalla voidaan yksittäiselle edustajalle saada niin suuret tulot, että niillä elää ja että houkutus tienaamaan herää.

    Sellianen tilanne, jossa vain tuotetta myymällä tienaa, on suoramyyntiä, se on kovaa työtä, mutta sekin elättää, mutta tuotteen on oltava hyvä ja laatuunsa nähden kohtuuhintainen. Esim. Hedengrenin Electrolux pölynimurimyynti. Ja vanhuksille ja heikkolahjaisille ei suoramyydä imureita , vaikka verkostoon nämäkin kelpaavat ;-)

    Jos tuote on kilpailukykyinen ja hinta kohdallaan, se menee kaupaksi ihan tavanomaisen kauppajärjestelmän läpi, lisäksi vielä edullisemmin, koska logistisesti tavanomainen kauppa on tehokkaampi kuin sirpaloitunut verkostojärjestelmä.

    Maailman suurimmissa laillisiksi väitetyissä verkostoissa tavaraa kuluu suunnilleen edustajien oman käytön verran. Tällaisella "itselle myymisellä" syntyvät ne timantit ja smaragdit, joiden tuloilla systeemiä hehkutetaan.

    Bill Gatesin ja muiden raharikkaiden tuloilla mässäillään, verkostomarkkinoijat väittävät näiden vasta kuppaavankin asiakkaita. Silti huomattavasti pienemmästä tavaravolyymista suurten verkostojen ylimmät puoli tusinaa saavat kukin suurempia palkkioita kuin Gates ja kumppanit, näin esimerkiksi. Eli se siitä verkostojen reilusta provisionjaosta.

    -Rolling Up The Dollar-

    Äänestä

  • p.kuikka kirjoitti:

    Kuvailet järjestelmän, jossa pelaajan voitonmahdollisuudet osittain riippuvat myöhemmin liittyvien toistuvaissuorituksista. Menestyminen vaatii, että et laske aikaasi etkä kustannuksiasi ja että mukana yhtä voittajaa kohti on paljon "tyytyväisiä harrastajia". Jos hekin haluaisivat menestyä, pitäisi olla taas uusi massiivinen taso "tyytyväisiä harrastajia" jne...

    Minun kaveri kertoi hyvin nopeasti liittymisensä jälkeen ymmärtäneensä ne valheelliset mainoslauseet, joilla ks. verkostoa oli yritetty markkinoida. Hän sanoi kuvitelleensa, että voisi itse hoitaa markkinoinnin paremmin ja rehellisemmin, mutta että sen mahdottomuus oli selvinnyt hänelle hyvin pian, eikä vaihtoehdoksi ollut jäänyt enää muuta kuin erota koko hommasta.

    Minulle käsite "rehellinen verkostomarkkinointi" on hyvin vieras, kutakuinkin mahdoton.

    Jos haluaa olla rehellinen verkostomarkkinoija, niin joutuu kertomaan värvättäville, että kerros kerrokselta värvääminen ja verkoston kasvattaminen käy vaikeammaksi ja lopulta mahdottomaksi. Kertomaan joutuu myös, että vaikka värvääjä tai värvättävä saattavat vielä päästä voitolle, voi jo värvättävän henkilön edelleen värväämä ystävä jäädä tappiolle, sillä ikuinen kasvu on mahdotonta markkinoiden kyllästymisen takia, eikä kenelläkään ole hajuakaan, milloin kasvun huippu on saavutettu ja kääntymässä laskuksi. Verkostomarkkinointi on uhkapeliä sijoittumisesta pyramidin tasoille. Pyramidirakenteen takia häviäjiä on aina moninkertainen määrä suhteessa voittajiin.

    Noilla lauseilla on varmaan aika mahdotonta saada uusia jäseniä verkostomarkkinointiin, mutta ilman noiden asioiden kertomista ei voi olla rehellinen.

    Äänestä

  • Pyramidien vastustaja kirjoitti:

    En kuvaillut järjestelmää jossa "pelaajan voitonmahdollisuudet osittain riippuvat myöhemmin liittyvien toistuvaissuorituksista."

    Sen sijaan kuvailin järjestelmää, jossa edustajan ansiot syntyvät edustajan omasta myynnistä sekä yhtiölle hankkimiensa edustajien ja heidän organisaationsa tekemästä myynnistä.

    En siis kuvannut järjestelmää jossa ansiot riippuvat myöhemmin liittyvien toistuvaissuorituksista, koska kuvaamassani järjestelmässä edustajat eivät suorita mitään toistuvaissuorituksia.

    Minä pidin oleellisena tätä tavoiteltua ansaintalogiikkaa kuvaavaa virkettäsi:

    "Sinulla on näitä jo paljon organisaatiossasi, tyytyväisiä harrastajia, ja sinä saat siitä tuottoja."

    Lainaan sitten pätkän hallituksen esityksestä rahankeräyslaiksi:

    "Olennaista näissä toimeenpanotavoissa on, vastaako uusien myyjien värväämisestä saatavaa palkkiota jakelutavalle luonnostaan kuuluva kustannushyöty vai maksavatko sen uudet myyjät."

    Minusta tyytyväisten harrastajien suuri määrä viittaa enemmän siihen, että palkkion maksavat uudet myyjät kuin että kyseessä olisi jakelutavalle luonnostaan kuuluva kustannushyöty.

    Toistuvaissuoritukset voivat provision lisäksi olla ylläpitomaksuja, liiketoiminnan uusimismaksuja tai varjopyramidiin kuuluvia koulutus- ja eventtimaksuja. Oleellista on, rullataanko niillä rahaa ylöspäin.

    Äänestä

ensinnäkin mitä veroihin tulee--->yrittäjä maksaa erilailla verot,ei verokortilla:).

Mutta montako edustajaa sinun on nyt värvättävä, että saisit loput 1300-780 = 520 euroa? Näistähän saat 30 euroa kappaleelta, joten sinun on saatava allesi vielä 520 / 30 = 17,33 eli 18 edustajaa päästäksesi parikymppiä ”voiton puolelle”. Eli yhteensä 24 edustaja---->4 4=8 samalla viikolla=720e!6 6=12 samalla viikolla=2100e!oliko eroa sinun laskutoimitukseen?näin se vain menee....on se hienoa kun te tiedätte täällä foorumilla kaikki asiat vaikka ette ole tehnyt alaa päivääkään.

Äänestä
  • Hienoa että verkostomarkkinoijat osaavat lukea

    "Bonukset auttavat tilannettasi ainoastaan harvoissa tapauksissa, sillä jo pienimmän bonuksen saaminen edellyttäisi neljän edustajan liittymistä allesi yhden ja saman viikon aikana. "

    Saattaa tietysti olla että tuo sääntö on vähän muuttunut jo.

    Äänestä

  • yritýsmuodosta miten maksat veroa. mm tmi:ssä maksetaan viivan alle jääneestä summasta normaali verokortin mukaan veroa.Oy:ssää yritys maksaa muistaakseni samasta tuloksesta 29 % ja tietenkin kun teet palkasllita työtä yrittäjänä omassa yrityksessä niin maksat omat tuloverot oman kortin mukaan. Pienine kikkaamisineen jää veroa maksettavaksi suhteellisen vähän henkilökohtaisen tuloverotuksen kohdalla jos osaa pelata asiat niin.

    Äänestä

  • kuinkahan todennäköistä on että saa sen 8 tai 12 värvättyä samalla viikolla? :D aika sankari on joka tässä on onnistunut. Yksi värvätty per viikkokin on varmaan aika extreme pitemmän päälle

    Äänestä

jo takaisin monin kerroin!mitä ihmeellistä tossa nyt on?töitä tehty,rahaa saatu:).niille maksetaan jotka tekee,kotona makaaville ei makseta.

Äänestä
  • Montako edustajaa on alalinjassa? Kerroppa se.

    Äänestä

  • ontuu yhä kirjoitti:

    Montako edustajaa on alalinjassa? Kerroppa se.

    jonkun firman myyntiedustaja eihän minun tehtäväni ole palkata uusia edustajia. en ymmärrä mihin perustuu tuo uutta sakkia? jos myyn firman tuotetta ja se menee hyvin kaupaksi esim. kauppoihin ja muihin mestoihin siitähän palkan saa ja firma omansa.

    Äänestä

  • josolen kirjoitti:

    No kai se perustuu lähinnä siihen, että Move-edustaja ei saa pelkällä tuotemyynnillä kasaan edes satasta...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Ilosanoma! kirjoitti:

Sinulle on lyhkärissä annettu kuva, että jos teet töitä, voit saada Movesta todella paljon rahaa. Kuka tahansa voi. Mitään muutahan ei vaadita kuin töiden paiskimista ja tarmoa. Järjestelmä on niin hyvä, että sillä rikastuisi pikkulapsikin, mutta kun nuoren ikänsä vuoksi ei voi liittyä. Tai jos nyt eivät aivan kaikki voi menestyä, sinulla on kuitenkin siihen mahdollisuus – siksihän sinua on tähän esittelyyn pyydetty.

No katsotaan, kuinka helppoa ansaitseminen voi olla!

Oletetaan, että ostat Moven aloituspaketin, olet oman perheesi kanssa viisi asiakasta ja teet kuuliaisesti aktivointiostoksesi. Sanotaan, että kaikkien vaate-, puhelin- ja kahvittelukulujen kanssa sinulle koituu tästä ensimmäisen kuukauden aikana kustannuksia alakanttiin arvioiden 1300 euroa, jos kuluista vähennetään muutamien kymppien asiakkuusprovisiot. Kuinka monta edustajaa sinun täytyy alalinjaasi saada värvättyä, että ”ansaitset” tämän takaisin?

Kuulostaa kivalta, että parista ensimmäisestä edustajasta saa jopa 130 euroa kappaleelta, joskin ennen veroja. Paitsi 30 euron organisaatioprovision, saat myös 100 euron värväysrahan. Tyypillisesti saat tämän rahan kuudelta ensimmäiseltä edustajalta, joka liittyy alalinjaasi. Näin ”ansaitset” siis 6 * 130 = 780 euroa. Saatat saada tämän aikaan jopa vain yhdessä kuukaudessa.

Mutta montako edustajaa sinun on nyt värvättävä, että saisit loput 1300-780 = 520 euroa? Näistähän saat 30 euroa kappaleelta, joten sinun on saatava allesi vielä 520 / 30 = 17,33 eli 18 edustajaa päästäksesi parikymppiä ”voiton puolelle”. Eli yhteensä 24 edustajaa.

Bonukset auttavat tilannettasi ainoastaan harvoissa tapauksissa, sillä jo pienimmän bonuksen saaminen edellyttäisi neljän edustajan liittymistä allesi yhden ja saman viikon aikana.

Jos nyt ajattelet, että tuottaahan alalinjasi sitä paljon mainostettua passiivista tuloa, jos siellä kukaan ei ole innostunut ostamaan autoa tai plasmatelkkaria vaan vaaditun aktivointiostoksen verran, saat jokaiselta alapuolellasi olevalta edustajalta 0,75 euroa eli 75 senttiä viikossa. Laske vaikka itse. Ai niin, ja onhan sinun itsekin ostettava vähintään 60 euron edestä joka kuukausi.

Jotta kaikki Moven alimmalla tasolla olevat noin 1000 edustajaa saisivat 24 edustajaa alapuolellensa, ehdokkaita täytyisi olla 24 000. Ja jos satut olemaan yksi niistä harvoista, joilta tämä onnistuu, et vielä ole turvassa ainakaan verottajalta, 22 % arvonlisäverolta sekä tuloverotukselta. Verojen kanssa ei paljon auta sekään, että alapuolellasi olevan tekemistä asiakkuussopimuksista saat vaikkapa 30 provisiopistettä. Voi kun ne olisivatkin euroja – mutta ne ovat kymmensenttisiä.

Ehkä sitten pääset omillesi. Värväämällä 24 ihmistä allesi olet siis saanut itsellesi bulgarialaisen polkupyörän ja ehkä lenkkarit sekä veromätkyt. Jos olisit käyttämäsi ajan jakanut vaikka lehtiä, olisitkohan mitenkään voinut tienata vähempää?

Move on tietysti tässä vaiheessa saanut verkostostasi liikevaihtoa jo noin 30 000 euroa.

Ja jos et pääse omillesi, miten sitten? Mitä sinulle sitten sanotaan? Et tehnyt tarpeeksi töitä, tai sen mitä teit, teit aivan väärin. Eihän kukaan sanonut, että tämä on helppoa. Kyllä tässä menestyy, jos on edellytyksiä, mutta niin surullisen useasti aivan vääränlaiset ihmiset alkavat verkostomarkkinointiin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu