Tää on eka viestini tänne ja en oo jaksanut lukea ihan kaikkia tän yksinäisyys-topikin alla olevia tekstejä, mutta mölisen ajatukseni tähän nyt joka tapauksessa. Jos saan palautetta tyyliin, "no, olihan siinä ja siinä sanottu, että tee niin ja näin ja älä tee noin" niin pyyhkäisen niillä paikkaa, johon aurinko ei paista.
Tulipas aloitettua agressiivisesti tää avautuminen...
No, fiilikset on ollu maissa niin kauan kuin muistan, se heijastunee myös tän tekstin sisältöön.
Sen haluan sanoa teille, jotka kirjoitatte olonsa yksinäiseksi tunteville ihmisille ohjeita, että "Lähde ulos ja pokaa itelles joku :DDDDDD" tai "Lähde harrastuksiesi pariin ja juttele ventovieraille...", te ette taida tosissaan tietää mitä ihminen, joka purkaa yksinäisyyttään jollain keskustelupalstalla ajattelee tuollaisista ohjeista. No, tässä saatte yhden sellaisen henkilön mielipiteen.
Ensinnäkään ihmiselle, joka mainitsee, että on harkinnut itsemurhaa, EI tule sanoa, että "no, antaa mennä vaan jos et jaksa hakea apua.". Kiva, tollaset ohjeet auttaa ihan v*tusti. Tällaiset itsensä ihmiskunnan pohjasakaksi luokittelevat ihmiset kuten minä, emme ole kaikkein aktiivisimpia ja jokainen pienen pienikin asia tuntuu vaativan hirveästi energiaa ja rohkeutta. Ja mistäköhän sitä energiaa sitten sais?
Kun välillä on päiviä, että toivoo saavansa rohkeutta edes sen verran, että lopettais tän oman kärsimyksensä lopullisesti.
Meikäläisen masennus-vitutus-synkkyys-blaablaa johtuu koko elämän kestäneestä itsetunnon puutteesta. Tilasta, jota muut ihmiset ovat tietoisesti ja tietämättään pahentaneet. Pahimpana yksi ihminen, joka sai mahdollisuuden tuhota mun tunne-elämän totaalisesti ja antoi mennä. Tän ihmissuhteen jälkeen ajelehdin sylistä toiseen, kertaakaan mitään tuntematta sen kummemmin. Välillä toiset saivat maistaa samaa lääkettä, jota mulle tarjoiltiin aikanaan.
Tätä jatkui muutaman vuoden ja yhtäkkiä tajusin, että en yksinkertaisesti kykene enää kommunikoimaan ihmisten kanssa. Vanhojen tuttujen kanssa voi toki jauhaa paskaa loputtomiin, mutta vanhat tutut ja ystävät kun perustavat perheitä ja elävät elämäänsä onnellisesti niin eipä niillä ole enää aikaa ja mahdollisuutta jeesata meikäläistä itseinhon ollessa pahimmillaan.
Vittuuko mä tässä saarnaan.
TE, jotka oikeasti harkitsette oman elämänne lopettamista, menkää keskustelemaan asiasta lääkärin kanssa. Ei siihen mitkään kuntosalit ja keilaamiset auta. Jos ja toivottavasti kun hakeudutte lääkärin puheille, niin muistakaa mainita, että hätä on nyt eikä kuukauden päästä. Varsinkaan terveyskeskuslääkärit eivät aina tajua tilanteen vakavuutta.
Tän valittamisen pointtina oli ehkä se, että TE, jotka tarjoilette täällä ohjeitanne muille, yrittäkää miettiä, että kenelle ohjeitanne tarjoatte.
TE, jotka tarvitsette tosissaan apua yksinäisyyteen MENKÄÄ LÄÄKÄRIIN. Sieltä saatte ensiavun. Itse tilanteen korjaaminen tulee vaatimaan pitkän ajan. Kun pääsette alituisesta vitutuksesta eroon niin teillä on paljon paremmat mahdollisuudet tutustua uusiin ihmisiin.
Mulla paranemisprosessi on ihan alkumetreillä, mutta katson jo hieman luottavaisemmin mielin tulevaisuuteen. Katsokaa tekin.
Se siitä. Tää oli mun synttärilahja itselleni. Taas yhdet synttärit yksin, mutta ei sentään ranteet auki...
Tulipas aloitettua agressiivisesti tää avautuminen...
No, fiilikset on ollu maissa niin kauan kuin muistan, se heijastunee myös tän tekstin sisältöön.
Sen haluan sanoa teille, jotka kirjoitatte olonsa yksinäiseksi tunteville ihmisille ohjeita, että "Lähde ulos ja pokaa itelles joku :DDDDDD" tai "Lähde harrastuksiesi pariin ja juttele ventovieraille...", te ette taida tosissaan tietää mitä ihminen, joka purkaa yksinäisyyttään jollain keskustelupalstalla ajattelee tuollaisista ohjeista. No, tässä saatte yhden sellaisen henkilön mielipiteen.
Ensinnäkään ihmiselle, joka mainitsee, että on harkinnut itsemurhaa, EI tule sanoa, että "no, antaa mennä vaan jos et jaksa hakea apua.". Kiva, tollaset ohjeet auttaa ihan v*tusti. Tällaiset itsensä ihmiskunnan pohjasakaksi luokittelevat ihmiset kuten minä, emme ole kaikkein aktiivisimpia ja jokainen pienen pienikin asia tuntuu vaativan hirveästi energiaa ja rohkeutta. Ja mistäköhän sitä energiaa sitten sais?
Kun välillä on päiviä, että toivoo saavansa rohkeutta edes sen verran, että lopettais tän oman kärsimyksensä lopullisesti.
Meikäläisen masennus-vitutus-synkkyys-blaablaa johtuu koko elämän kestäneestä itsetunnon puutteesta. Tilasta, jota muut ihmiset ovat tietoisesti ja tietämättään pahentaneet. Pahimpana yksi ihminen, joka sai mahdollisuuden tuhota mun tunne-elämän totaalisesti ja antoi mennä. Tän ihmissuhteen jälkeen ajelehdin sylistä toiseen, kertaakaan mitään tuntematta sen kummemmin. Välillä toiset saivat maistaa samaa lääkettä, jota mulle tarjoiltiin aikanaan.
Tätä jatkui muutaman vuoden ja yhtäkkiä tajusin, että en yksinkertaisesti kykene enää kommunikoimaan ihmisten kanssa. Vanhojen tuttujen kanssa voi toki jauhaa paskaa loputtomiin, mutta vanhat tutut ja ystävät kun perustavat perheitä ja elävät elämäänsä onnellisesti niin eipä niillä ole enää aikaa ja mahdollisuutta jeesata meikäläistä itseinhon ollessa pahimmillaan.
Vittuuko mä tässä saarnaan.
TE, jotka oikeasti harkitsette oman elämänne lopettamista, menkää keskustelemaan asiasta lääkärin kanssa. Ei siihen mitkään kuntosalit ja keilaamiset auta. Jos ja toivottavasti kun hakeudutte lääkärin puheille, niin muistakaa mainita, että hätä on nyt eikä kuukauden päästä. Varsinkaan terveyskeskuslääkärit eivät aina tajua tilanteen vakavuutta.
Tän valittamisen pointtina oli ehkä se, että TE, jotka tarjoilette täällä ohjeitanne muille, yrittäkää miettiä, että kenelle ohjeitanne tarjoatte.
TE, jotka tarvitsette tosissaan apua yksinäisyyteen MENKÄÄ LÄÄKÄRIIN. Sieltä saatte ensiavun. Itse tilanteen korjaaminen tulee vaatimaan pitkän ajan. Kun pääsette alituisesta vitutuksesta eroon niin teillä on paljon paremmat mahdollisuudet tutustua uusiin ihmisiin.
Mulla paranemisprosessi on ihan alkumetreillä, mutta katson jo hieman luottavaisemmin mielin tulevaisuuteen. Katsokaa tekin.
Se siitä. Tää oli mun synttärilahja itselleni. Taas yhdet synttärit yksin, mutta ei sentään ranteet auki...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Asiallista tekstiä, kaiken kaikkiaan! Itse en ole koskaan niin pahassa jamassa ollut että itsemurhaa olisin yrittänyt tai edes tosissani hautonut, mutta yksinäisyydestä ja sen mukanaan tuomasta masennuksesta/ahdistuksesta/vitutuksesta jne. kylläkin kärsinyt. Ei siinä sellaiset ”hanki joku uus harrastus niin saat kavereita” –tyyppiset tekopirteät neuvot auta, kun se ongelma on kuitenkin paljon syvemmällä. Tuntuukin että monet niistä jotka tällekin palstalle noita neuvojaan suoltavat eivät oikeasti ymmärrä että yksinäisyys voi olla hiukan jotain muutakin kuin esim. sitä ettei uudesta kaupungista ensimmäisen kahden viikon aikana löydykään heti kymmentä tyyppiä joitten kanssa lähteä baariin.
Hirveästi tsemppiä aloittajalle, ja hyvää synttäriä! :)
Minullapa on syntymäpäivä ensi lauantaina. Minäkin vietän sen todennäköisesti yksin.
Sä sentään olet edes päässyt sylistä toiseen. Pillua on naisilta irronnut. Eli kaipa sulla taitaa olla ulkonäköä ja jotain sosiaalisuutta sentäs vielä jäljellä.
Just.
Pillu jos ois se autuaaksi tekevä asia niin mun liksat juoksis suoraveloituksena johonkin huorataloon. Mulla ois todnäk ihan nimikkoprostituoitu päivystämässä jossain.
Olisit hyvä ihminen lukenut hieman tarkemmin ennenkuin kommentoit tollasta paskaa.
Se, että on saanut "läheisyyttä" vuosia sitten ei taida jeesata ketään...ei ainakaan mua. Muistot lähinnä kasvattaa vitutusta entisestään.
Lisäksi haluan toivottaa lauantain synttärisankarille onnea :) Koita jaksaa vaikka joutuisit yksin synttäris viettämäänkin.
Mä voisin lähteä sun kanssa sitä juhlistamaan, mutta uusiin nettituttavuuksiin kannattaa suhtautua varauksella... tiedä mikä seko täälläkin kirjoittelee ;)
Olet varmaankin jo laittanut nettipalstat ystävänhaku ilmoituksia täyteen ja pyörinyt ihmisten seassa festareilla ja muuta sellaista?
Mitä itse täällä teet muita arvostelemassa? Oletko itse koittanut kaikkia mahdollisia keinoja kavereiden hankkimiseen ja lisäksi kirjoitellut kaikille lähistöllä asuville?
Haluaisin sanoa sinulle jotain mutta en oikein löydä sanoja.Niinpä lainaan erästä kaunista korttia jonka sain tyttäreltäni:
Then ,
when it seems we never smile again,
life comes back!
I sit reflecting
I feel the end has begun
It seems my days now mirror the setting sun
So many places that I have been
This ride that was long seems so short in terms of now and then
For All that has been
And All that is
All that's to be
Lord, I'm just killing time
And time's killing me
Dead man breathing, just taking up space
Calloused and weathered like the lines on one's face
Dead man breathing, my conscience is bare
The lining of my soul is torn yet I no longer care
For All that has been
And All that is
All that's to be
Lord, I'm just killing time
Sinulla ei kyllä itsetuntosi ole oikein kohollaan .
Joten monille tärkeä on saada vaihtaa ajatuksia kokemuksia , miten esim. joku toinen on kokenut , selvinnyt asioiden kanssa .
Jokainen itse valitsee tiensä . Monille tämä on ns. vertaistukea , joten tohtorisetäkään ei pysty tähän kaikeen . Neuvoja tai ei , mutta jokainen itse ratkaisee tosissaan tämän , kuten itselleni tämä on paras terapia . On tullut ja tuleekin erinäkökantoja asioihin , mutta se on vain positivista .
Eiköhän ole yksi miten meistä itse kukin lukee näitä . Haluaa jakaa omat kokemukset tässä . Kuten itsekkin kirjoitat , se on myös yksi askel ....!!!!!!!!!!!!!!!