On yleisempää ottaa mieheltä suihin,kun nuolla naisen pillua. MIKSI?! Koska miehet ottavat pornoleffoista mallia..Nehän on juuri tehty vain ja ainoastaan miehille! Muutaman nuolaisun voi nainenkin saada,mutta ei enempää. Mies saa koko touhun loppuun asti. Monessako nainen saa??! Eipä juuri missään. Tälläkin palstalla miehet vinkuvat,että naisen on PAKKO ottaa suihin ja KAIKKI ON NIELTÄVÄ! Eipä monikaan puhu naisen nuolemisesta LOPPUUN saakka myös. Eikö seksin pitäisi olla KUMMANKIN miellyttämistä. Onneksi mieheni nuoli minua niinkauan,että tulin eikä vinkunut että niele spermat. Joskus teen sitäkin,koska seksi on parhaimmillaan kun MOLEMMAT saavat huomiota ja hellyyttä osakseen eikä ketään pakoteta mihinkään.
Suuseksistä..
Naikkonen vaan
217201
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Jotenkin tuntuu liian yleistävältä tuo kannanottosi. Olen nyt vasta, yli nelikymppisenä, päässyt kunnolla tyydyttämään naisen suullani. Tähän asti eteeni on osunut sellaisia naisia, jotka eivät ole halunneet antaa nuolla tai ovat olleet liian hätäisiä saadakseen siitä kunnon tyydytyksen. Nyt seurustelen sellaisen naisen kanssa, joka antaa rauhassa hoitaa homman loppuun, ja minähän hoidan.
Noin yleisesti tuntuu siltä, että nainen on helpompi tyydyttää suulla kuin muuten. Siinä on varmaan kyse herkkyydestä, silloin voi paremmin vastata pienempiinkin reaktioihin.
esittää vastalauseen.Minä en ole pakottanut ketään naista ottaa mulkkua suuhun jos ei halua,samaten kun nainen riisuu housut ja levittää reitensä mulle tulee kova halu nuolla pillua ja klitorista.Ainakin yritän että naisella on kivaa.Kaikki tehdään yksissä .Ei kaikki miehet ole samanlaisia.Vai mitä.
tätä suuseksi palstaa lukiessani vastaan osui vain miesten suihinotto kommentteja tyyliin: Naisen on pakko ottaa suihin ja kaikki on nieltävä muuten vaihdan naista..ym. Ja noita siis 90% noista viesteistä. Että aika vaativia noi miehet. Nuoret tytöt varsinkin tekee työtä käskettyä,ettei heitä vain jätettäisi ym. Todella surullista. Noinko nykyajan miehet ajattelevat?? Tollasesta on kaukana rakkaus,se mikä elämässä on ihaninta ja kauneinta. Itse pikemminkin poistun tilanteesta kuin teen mitään käskemällä ym. Omaa miestäni tykkään tyydytellä ihan miten vain,mutta teen sen rakkaudesta ja tunnen oloni turvalliseksi koska hän ei pakota ja tiedän että hän rakastaa minua vaikka en imisikkään spermoja joka kerta kurkkuuni. Ovatko nämä kirjoittajat jotain juuri 18 vee täyttäneitä jotka eivät todellisesta elämästä tiedä vielä mitään?? Siltä ainakin tuntuu..Kaveri: Kiva kuulla,että on myös kaltaisiasi miehiä! Sinunlaisiasi kunnioitan!
sellaiset miehet ei ajattele muuta kuin itseään.
Ainakin mun mielestä.
otan suihin ja nielen kuin annan miehen nuolla, ainakaan pitkään. Miehen seisova kalu houkuttelee maistamaan ja ottamaan syvälle ja nielemäänkin spermat, varsinkin jos mies on muutenkin kiva ja kultainen.
mee mies muualla kirjoittelemaan ja anna oikeiden naisten vastata!
jokaisella on mieltymyksensä, jos et pidä suihinotosta, se on sinun asiasi. Kerroin vain oman mielipiteeni. Meitä on moneen lähtöön ja ehkä muitakin minun kaltaisiani, jotka todella pitää siitä eikä todellakaan vaadi mitään hoitoja vastapalveluksiksi. Vaikka tuntuu nuoleminen hyvältä jos mies osaa asiansa.
Otapa joskus ihanalta mieheltä suihin ja niele, nam;)
missä vaiheessa sanoin etten pidä suihinotosta? Älä oleta omia,mies..;) Homo,transu vai mikä liet :D:D
Ehkä opit vielä nauttimaan suihinotosta, ehkä et. Eikä sinun tarvitsekaan. Nuorempana "naikkosena", alle 30 v., en muuten minäkään vielä ymmärtänyt hyvän päälle;)
siis mitä sä puhut?! Ihan omias..Oonko mä sanonu etten nyt nauttisi suihinotosta?
Oletko jotenkin vähä-älyinen??? Nautin myös suuresti kun mieheni nuolee minua. Niinkuin muitankin normaaleja naisia. Olet harvinaisuus jos et nauti että sinua nuollaan.
...ainakin suuseksi kuuluu 95 prosenttisesti enemmässä tai vähemmässä määrin joka seksikertaan ja nimenomaan niin päin että mieheni nuolee minut loppuun asti. Minun on helpompi saada ja mieheni pitää nuolemisesta.
Myös itse otan suihin mieheltäni, vaikkakaan aina ei mennä loppuun asti. Silloin kun loppuun asti mennään niin nielen kyllä ihan vapaaehtoisesti. Mitä olen miehiltä kuullut niin suurimmalle osalle kyllä kelpaa ilman nielemistäkin, jos nainen ei sitä halua tehdä. Pääasia tuntuu miehille olevan, että nainen osaa/haluaa yleensäkin viedä koko touhun loppuun asti eikä vaan vähän nuolase ohimennen.
aivan ihanaa, esileikkinä siis, mutta parhaat kyydit otan mieluiten ihan sillä itsellään eli miehen ikiomalla "aseella". Nämä on niin makuasioita, tärkeintä on mielestäni välittäminen, hellyys, halu antaa nautintoa ;)
onkohan olemassa yhtä oikeaa tapaa?
Ei naisen ole pakko ottaa suuhun loppuun asti, eikä ole pakko niellä. Jotkut naiset vaan tekevät niin. Ihan pyytämättä ja oma-aloitteisesti. Jotkut taas eivät, eikä tulisi kyllä mieleenikään heitä siihen pakottaa.
Sanomattakin tietenkin selvää on, että ensin mainitut naiset ovat enemmän minun mieleeni (niinkuin monen muunkin mieleen). Jos kuulut ensimmäiseen ryhmään, et vain ole mieleeni. Onko vaikea tajuta?
Nyt ennenkuin joku feministilepakko ehtii kirjoittaa jotakin seksuaalisuuden yliarvostuksesta, huomautan että tämä on seksi- palsta ja kyllä, voisin seurustella naisen kanssa joka ei ota suihin, jos muuten synkkaisi. Ja ennen kuin kyseinen lepakko toteaa, että nämä oma-aloitteisesti imevät naiset eivät tee sitä minkään muun takia kuin miestä miellyttääkseen, vastaan valmiiksi että mitä sitten. Ja kysyn vielä onko niin vaikea tajuta, että jotkut naiset tykkäävät suihinotosta ja spermasta?
Moi,
Hyvä naikkonen, olet ihan oikeassa! Itse olen mies ja rakastan nuolemista, ja tietysti loppuun (moniin loppuihin) asti. Itselläni on ollut yksi naisystävä, joka otti suihin niin luonnollisesti, että kunnolla vapauduin ja pystyin nauttimaan. Muuten aina jännittää ja häiritsee se, että pitääköhän nainen siitä oikeasti. Tämä tyttö piti, nieli aina spermat ja oli iloinen kun sain. Hyvä naiset!
Mikko
Aika rankkaa yleistystä tosiaankin. Ehkä tämä ikäluokka, jonka seksuaalista kehittymistä on paljon muokannut ylitsepursuava porno ja seksi, käyttäytyy todellakin kuvaamallasi tavalla. Mutta itse en tuota kyllä allekirjoita.
Tottakai minäkin pidän suihinotosta ja haluasin todella paljon, että se vietäisiin loppuun asti vaikka joka seksikerralla. Mutta ei se vaan mene niin, ei ainakaan meillä. Kyllä se olen minä, joka huomattavasti useammin annan kuin saan.
Mitä tulee tuohon pakkoon, niin ehkä se jollain jopa toimii kiihokkeena, mutta itse en osaisi nauttia seksistä, jonka saan vain pakottamalla. Oli kyse sitten suihinotosta, panosta, tai vaikka ihan vaan käsin hyväilystä, niin huomattavan paljon paremmalta se tuntuu, jos toinen tekee sen ihan omasta halustaan. Sitä tuntee itsensä halutuksi.
Siihen meni tosiaan aikaa, ennen kuin nykyisesssä suhteessani naiseni suu ja minun penikseni kohtasivat. Seksiä -oikein hyvää sellaista- oli kyllä muussa muodossaan, muttei suihinottoa. Vaikka haluni olivat aivan valtavat tuota toimintaa kohtaan, niin maltoin mieleni, enkä häntä millään lailla painostanut siihen, ehkä vähän joskus vihjailin, miten se tuntuisikaan hyvältä.. Voitte kuvitella, miten ihanalta se tuntui siinä vaiheessa, kun ihan yllättäen kerran tunsin hänen huulensa terskani ympärillä.
Mutta aika harvoin tuota nykyäänkää tapahtuu. Tai ei nyt niin hirveän harvoin, mutta usein se on sellainen lyhyt suoritus. Tuntuu kyllä hyvältä, muttei siinä laukeamaan ehdi. Ymmärän kyllä, kun se kuulemma käy sattumaan leukoihin. Eihän se nyt niin tärkeää voi olla, että toinen joutuisi sen takia kärsimään. Vaan olisi se hienoa saada laueta sellaisessa käsittelyssä.. ehkä vielä joskus..
On se kumma, ettei mihinkään voi olla tyytyväinen. Muistan vielä niitä aikoja, kun ei vakituista suhdetta ollut ja netin ääressä tuli usein runkkailtua ja mietittyä, miten epätodellisen hienoa se olisi, kun olisi nainen, jonka kanssa voisi oikeasti harrastaa seksiä. No nyt sellainen on. Kaunis, seksikäs, halukas ja muutenkin rakastettava. Silti aina välillä miettii, miten hienoa se olisi, jos saisi pitkiä ja nautinnollisia suihinottoja.
No jos näin olisi, niin entäs sitten? Varmaan löytyisi taas joku uusi salainen fantasia. Voi kun saisi panna peppuun.. Voi kun olisi jotain välineitä. jne..
Viimeiseltään se menisi varmaan siihen, että alkaisi unelmoida tilanteesta, jossa voisi rauhassa runkkailla netin ääressä, eikä olisi huolta seksielämästä.
Seksi on yllättävän haastava asia. Vaikka pohjimmiltaan kyse on vain edestakas liikkestä, joka saa viimeiseltään aikaan laukeamisen, niin silti siihen uhraa niin valtavan paljon ajatuksia ja mietteitä. Mielessä on kaiken maailman fantasioita, mutta kun ei tiedä yhtään miten toinen niihin suhtautuu. Vaikka asioista voimmekin puhua avoimesti, niin ei se välttämättä ole hyvästä.
Esimerkiksi vaikka juuri tuo suihinotto. Jos sanon naiselleni, että haluaisin kovin sinun ottavan pidempään suihin, niin saattaisihan näin käydäkin. Mutta kyllähän se väkisin tulisi siinä tilanteessa mieleen, että hän tekee sen leukoja särkien, eikä varmasti nauti tilanteesta. Häviäisi se pohjimmainen fiilis koko touhusta. Jos hän taas ei sitä puhumisesta huolimatta tekisi, niin eikös se silloin vaivaisi häntä? Luulisi, että mielessä pyörii koko ajan ajatus, että nyt tuo toinen on varmasti pettynyt minuun, kun en hänelle anna sitä, mitä hän haluaisi.
Tuleepas taas pitkää sepustusta. Ajatuksia on vaan mukava purkaa välillä täysin tuntemattomille. Täällä se on hyvin helppoa.
Eihän sen naisen nyt koko ajan tarvitse suutaan käyttää. Käsien käyttökin on välillä ihan sallittua, jopa toivottavaa (ainakin mieheni tykkää eniten juuri suun ja käsien yhteistyöstä/vuorottelusta). Väkisinhän siinä muuten leuat väsähtää. Voi myös välillä nuolla tai suukotella vartta, palleja jne. Täytyy olla mielikuvitusta. Sitäpaitsi itse naisensa pidän miehen laukeamista myös haasteena. Sitä enemmän yritän mitä kauemman kestää ja lopputulos on tietysti se, että nainen tulee kerta kerralta taitavammaksi. Neuvo naistasi mikä erityisesti tuntuu hyvältä. Kuitenkin nautinnot on hyvin yksilöllisiä. Toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä :D
Hieno juttu, että naisesi on alkanut käyttää suutaan. Jos naisellasi ei ole hirveästi kokemusta suihinotosta, niin voi yksinkertaisesti olla niinkin, että hän on epävarma siitä mitä pitäisi tehdä. Siis neuvoja peliin ja osoita selvästi että nautit suuhoidosta. Eiköhän nainen siitä rohkaistu kun huomaa miten paljon nautit.
Siinä olet kyllä ihan oikeassa, että ei ihminen ole ikinä tyytyväinen. Tämä näkyy ihan kaikessa elämässä. Se vaan on sellainen tarve haluta vain koko ajan lisää ja lisää tai parempaa ja parempaa. Toisilla tämä tarve on voimakkaampi kun toisilla. Sellasista tämä elämä on.
Onko se niin,että miehiltä pitäisi joka ikisellä panokerralla ottaa suihin ja loppuun asti?! Minä ainakin halun sen munan myös sisääni ja niin kauan,että tulee..Eikö kukaan enää halua ns. yhdyntää`????
Kovinkaan usein en ihan loppuun asti ota, mutta melkein joka kerralla vähäsen pitää hoitaa suulla miestäkin kun tuntuu siitä niin kovasti tykkäävän :P
Varsinkin kun itse saan joka kerralla perusteellisen hoidon ja onhan se kiva tehdä toisellekin hyvää.
Kyllä haluan yhdyntääkin, mutta siinä minun on vain niin paljon vaikeempi saada. Eli pelataan vähän varman päälle tässä asiassa, kun mies haluaa ehdottomasti minut aina tyydyttää. Mieheni taas tykkää molemmista, mutta vaihtelu on ihan hyväksi.
Sainkohan nyt asiani esityttyä niin, että joku muukin ymmärtää :)
Oma näkykulmani on se, että hyvin harva mies oikeasti tykkää nuolla naista sillä tapaa, että suuseksistä loistaa se sellainen imemisen nautinto. Itse tykkään suuseksistä ihan valtavasti - antaa ja ottaa. Ennemmin annan itse ja nautin suuseksin antamisesta valtavasti. Tämän kyllä usein huomaavat miehetkin ja nauttivat suuseksistä tällä tapaa huomattavasti enemmän. Olen keskustellut asiasta miesten kanssa ja olen useamman kerran kuullut, etteivät he ole koskaan tavannut naista, joka imee samantyyppisellä nautinnolla kuin minä. Yleensä kostun suuseksin aikana ihan läpimäräksi. Mä tosin sitten yleensä olen miehille sanonut, että he saavat tehdä oman valintansa, eli ilmen vain posliinia tai sitten en ime ollenkaan. En voi sietää karvoja. Ne on jotenkin yököttäviä, hikisen märkiä ja epähygieenisia. Tosin jostain kumman syystä ehkä minuun vetoavatkin tietyntyyppiset miehet ja nämä miehet sitten sheivailevat jo ihan oma-aloitteisesti. Kai se on se tietty miestyyppi, joka tätä harrastaa ja sellainen vetoaa minuun (siis vetoaa jo ennen kuin olen kurkannut miehen housuihin).
Mutta jatkan asiaa... Itse siis olen törmännyt hyvin harvoin miehiin, joilla kiinnostaa suuseksin antaminen ihan oikeasti! Okei, miehet kyllä nuolevat naista, mutta se on usein hätäistä, sieltä täältä lipomista tyyliin "kunhan nyt saadaan nainen märäksi, jotta päästään itse asiaan". Ja näin on harmittavan usein. Minua ei juuri jaksa innostaa tuollainen itsekeskeinen suuseksi ja ennemmin työnnän sitten miehen pään pois jalkovälistäni ja keksin jotain muuta. Omalle kohdalleni on sattunut loppujen lopuksi hyvin vähän miehiä, jotka nuolevat naista siten, että heistä oikeasti kuvastuisi se sellainen nautinto, että he nuolevat naista koska itse nauttivat siitä valtavasti!! Toki poikkeuksiakin on, mutta harmittavan usealle miehelle suuseksin antaminen on vain pelkkä askel kohti panoa. Eivät he välitä tuottaa naiselle orgasmia eivätkä he välitä juurikaan nähdessään, että nainen nauttii siitä tai ei heitä kiinnosta nähdä kun nainen "kiljuu riemusta" saadessaan orgasmin. Heille ei riitä henkinen tyydytys, ts. heille ei riitä vain se, että he NÄKEVÄT naisen nauttivan, vaan he haluavat myös omaa tyydytystään.
Mielestäni seksi on parasta silloin, kun se ei ole orgasmikeskeistä. Seksi voi olla erittäin nautinnollista, vaikkei kumpikaan saisi orgasmia ja minun mielestä lähtökohta seksiin on väärä, kun sen tarkoitus on tuottaa orgasmi. Mielestäni seksin lähtökohta pitää olla pelkästään tuottaa nautintoa eikä hakea orgasmia. Seksi on vapautunutta vasta silloin, kun ei etsitä pakko-orgasmia, vaan tehdään niitä asioita, joista molemmat pitävät ja nautiskellaan yhteistuumin. Siksi en pidä lainkaan ajatuksesta, että mies nuolee minua vain liukastaakseen minut tulevaan aktiin. Sen sijaan otan suuseksin vastaan enemmän kuin mielissään, jos näen miehen nauttivan sen pelkästä antamisesta.
Kiitos, olen puhunut :-)
Itse olen mies ja olen täysin samaa mieltä asiasta kanssasi. Porno vaikuttaa muutenkin miehiin, itsetuntoon ja tekee seksistä mekanista ja kylmää. Itse olen vasta 17 mutta seurustellut puolisentoista vuotta naiseni kanssa. Kummatkin olimme neitsyitä mutta vkon seurustelun jälkeen menetimme ne ja ensimmäistä kertaa nuolin häntä tunnin ennen seksiä ja löysyttelin ja olin mahdollisimman hellä muutenkin...
Ja itse rakastan henk.koht naisen nuolemista, hän joutuu joskus "vetäytymään" pois koska kuulema tuntuu liian hyvältä ja 69´ssä ollessamme saattaa joskus vähän innostua ja hampaillakin puraista kaluani..
Olen aina nuollut häntä, mutta aluksi hän oli ujo ja niin pois päin, eli ei ottanut suihin. No kyllähän se vähän harmitti mutta 4kk seurustelun jälkeen uskaltautu kokeilemaan, kertaakaan en kysynyt/sanonut että ottaisi, se olisi ollut minusta hänen painostamistaan. Mahtavallehan se tuntui ja hänkin oli mielissään asiasta...
Nykyään hän on muutaman kerran ottanut loppuun asti minulta suihin ja saanut minut melkein pyörtymään näin. Tekisi mieli sanoa että lopettaa kun tuntuu liian hyvälle! Ja nieleekin kaiken aina ja suutelemme tällaisenkin jälkeen aina. Mielestäni hän on palkinnut minut niin mahtavasti että aivan sama maistuuko siellä omat spermani vai eivät.
Rakastan hänen tyydyttämistään ja hän minun :)
Hyvää jatkoa naikkonen vaan!
???????