Muistakaa katsoa

oletteko oikeassa paikassa odottamassa oikeaa bussia! Eilen Itäkeskuksessa Metroasemalla luki vain, että huomio, bussit 97, 97V ja 58 lähtevät siltä ja siltä laiturilta. Olivat siis vaihtaneet paikkaa keskenään. Metrolehdessä ja Uutislehti 100:ssa myös luki näin. Odottaessani Itäkeskuksen Metroasemalla bussia (en kumpaakaan noista), näin kun ihmiset juoksi pitkin laitureita etsiessään oikeaa bussia. Olisi ollut reilua ilmoittaa vaihdosta ainakin viikkoa ennen. Ihmiset olisivat kerenneet huomata asian. Joka tapauksessa tuo opetti minulle, että katson joka kerta, onko laiturissa odottamani bussin numero. Ettei vaan ole muutettu johonkin hornan tuuttiin!
1281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä oli sekä Uutislehti 100:ssa että Metrossa jo viikkoa aiemmin ilmoitukset pysäkkijärjestelyn muuttumisesta. Laitureilla on ainakin eilisestä lähtien ollut ilmoitukset laiturimuutoksesta. Onkohan metroasemalla kuulutettukin aiheesta? Noita toiselta laiturilta juoksijoita näkyi eilen kaksi. Tänään ei enää ainuttakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


päätepysäkillä kirjoitti:

oletteko oikeassa paikassa odottamassa oikeaa bussia! Eilen Itäkeskuksessa Metroasemalla luki vain, että huomio, bussit 97, 97V ja 58 lähtevät siltä ja siltä laiturilta. Olivat siis vaihtaneet paikkaa keskenään. Metrolehdessä ja Uutislehti 100:ssa myös luki näin. Odottaessani Itäkeskuksen Metroasemalla bussia (en kumpaakaan noista), näin kun ihmiset juoksi pitkin laitureita etsiessään oikeaa bussia. Olisi ollut reilua ilmoittaa vaihdosta ainakin viikkoa ennen. Ihmiset olisivat kerenneet huomata asian. Joka tapauksessa tuo opetti minulle, että katson joka kerta, onko laiturissa odottamani bussin numero. Ettei vaan ole muutettu johonkin hornan tuuttiin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu