Minua on alkanut askarruttamaan toisinaan se "kiiltokuvamainen" pinta, jotka muodostavat yhä sitkeästi käsitteen eri ihmisissä. Lestadiolaiset eivät ole kovin hyviä sietämään arvostelua, se on todettu ja tullaan varmaan toteamaan tässäkin kirjoituksessa, mutta joltain osin olen kyllästynyt käsittelemään silkkihansikkain tällaista yhteisöä, joka sitekästi peittelee ihmisille aiheuttamia henkisiä traumoja ja suoranaista syrjintää.
He jaksavat korostaa aina, kuinka hyviä ja laupeita ihmisiä ovatkaan, virheitä ei aina jakseta tunnustaa tai niille ei anneta sitä painoarvoa, minkä sen kokeneet ihmiset ansaitsevat.
Vanhoillislestadiolaisuudessa on kautta aikain vallinnut tämä kiiltokuvameininki. Kaikki on aina ollut niin ihanaa ja hyvää, vaikka tosia-asiassa ne ovat kasa järjettömän ja orjallisen uskonnollisen yhteisön asettamia kontrollointikeinoja.
Ensimmäisenä otetaan meikkaamattomuus. On paljon ihmisiä, ei vanhoillislestadiolaisissa ja vanhoillislestadiolaisissa, joilla iho on aivan erinomaisessa kunnossa ja kasvot luonnostaa jo niin kauniit, ettei meikkiä tarvitsisi kuin aavistus, korostamaan. Mutta on niitä naamojakin nähty, näillä nurkilla useampia, joissa tummat ja turvoinneet silmäaluset eivät pelkän uskon voimalla häviä. Jotenkin ollaan niin aneemisen ja harmaan näköisiä (löytyy paljon toki myös ei- vanhoillislestadiolaisista) ettei tiedä ollaanko nousemassa sängystä vaiko kaatumassa siihen. Erilaisena, itsestään huolehtivana vanhoillislestadiolaisena on vaikea olla, muut kun arvioivat hyvin nopeasti uskonelämän tilannetta, toisaalta taas monen lapsiperheen äideille sekin vähä omaa aikaa olisi jo luksusta.
Toinen on lapsi luku, joka on kyllä hyvin pitkälle henkilökohtainen asia, mutta vakava kysymys juuri niiden äitien kohdalla, jotka eivät ole luotu kaitsemaan isoa lapsikatrasta, tai nuorten, joita suurperheen perustaminen, tai lapsi/vuosi on pelottava asia. Harvassa kuitenkin oikeasti kasvaa niitä äitejä, jotka jaksavat ajatella neljän vuosittain syntyneen lapsen jälkeen, että ihanaa, vielä kymmenen lisää näitä, jos hyvin käy. Lapsilukumäärä on yleisesti ottaen vanhoillislestadiolaisilla perheillä suuri, joten siitä on ajan saatossa muodostunut yhä enemmän käsite. Melkeimpä hääyön jälkeen sitä aletaan odotella, jos et sinä, niin älä huoli, sukulaiset, tutut ja ystävät odottavat kyllä puolestasi. Seurustelu, kihlautuminen ja avioliitto saattaa kaikki mennä ohi sen kummemmin nauttimatta, kun paineet yhteisen elämän tietynlaisista odotuksista nuoressa ihmisessä kasvavat.
Seitsemäntoistavuotiasta naimisiinmenijää en uskalla edes ajatella.
Nuo edellä mainitut asiat aiheuttavat paitsi ristiriitaisia kysymyksiä, aiheuttavat myös elämisen tietynlaisten odotusten alla. Noiden täyttyminen tulee jo niinkin tärkeäksi, ettei uskoa enää pinnan alta löydykään. Siinä ahdistavuudessaan omien henkisten vaikeuksien viidakko on valmis, jossa harva sinua jaksaa auttaa, mutta tällä tiellä on pysyttävä, olipa keinot mitkä hyvänsä.
Vanhoillislestadiolaiset perheet ovat ottaneet uskonnollisuutensa kunnia-asiaksi. Jos eivät omaksi ilokseen, niin toisten. On suuri kunnia, jos perheessä ei ole "epäuskoisia" lapsia, vaan kaikki "ovat pysyneet uskossa", hinnalla millä hyvänsä.
Suuren perheen nuorilla äöideillä ei tulevaisuus kovin valoisalta näytä. Kun sisarusten vaimot ja sisaret sikiävät, ovat heillä omat murheensa ja omat hoidettavansa, eikä kukaan tarjoa apua.
Älä kuitenkaan mene tekemään seuraavaa; "Kiellä uskoasi". Sen jälkeen he vähän aikaa piinaavat sinua, kun eivät millään osaa hyväksyä, että täällä on ihmisiä, joille heidän asettamansa vaatimukset uskon nimissä ovat liian suuri pala nieltäväksi.
He eivät hyväksy moista pitkään aikaan, vaan tekevät kyllä aivan kaikkensa, ansin saadakseen sinut takaisin, toiseksi sulkeakseen sinut ulos. Jäät melkeimpä yksin, kovasti liioiteltuna.
Elämä "pahassa maailmassa", jota teille vanhoillislestadiolaiset on saarnattu lapsesta pitäen, sisältää myös sen oikean tien, joka ei vaadi minkäänlaisia uhrauksia. Saa uskoa vapaasti, tältä paikalta, tällaisena, eikä siihen vaadita ehtoja, jotta armon saisi. Ei näin tehnyt Jeesuskaan aikoinaan, eikä näin tee uskovat tänäkään päivänä, joten irrottaudu rohkeasti orjuuden kahleista, jotka imevät sinusta voimat ja uskomisen mielekkyys katoaa.
Se on joka ikinen kerta sen arvoista.
He jaksavat korostaa aina, kuinka hyviä ja laupeita ihmisiä ovatkaan, virheitä ei aina jakseta tunnustaa tai niille ei anneta sitä painoarvoa, minkä sen kokeneet ihmiset ansaitsevat.
Vanhoillislestadiolaisuudessa on kautta aikain vallinnut tämä kiiltokuvameininki. Kaikki on aina ollut niin ihanaa ja hyvää, vaikka tosia-asiassa ne ovat kasa järjettömän ja orjallisen uskonnollisen yhteisön asettamia kontrollointikeinoja.
Ensimmäisenä otetaan meikkaamattomuus. On paljon ihmisiä, ei vanhoillislestadiolaisissa ja vanhoillislestadiolaisissa, joilla iho on aivan erinomaisessa kunnossa ja kasvot luonnostaa jo niin kauniit, ettei meikkiä tarvitsisi kuin aavistus, korostamaan. Mutta on niitä naamojakin nähty, näillä nurkilla useampia, joissa tummat ja turvoinneet silmäaluset eivät pelkän uskon voimalla häviä. Jotenkin ollaan niin aneemisen ja harmaan näköisiä (löytyy paljon toki myös ei- vanhoillislestadiolaisista) ettei tiedä ollaanko nousemassa sängystä vaiko kaatumassa siihen. Erilaisena, itsestään huolehtivana vanhoillislestadiolaisena on vaikea olla, muut kun arvioivat hyvin nopeasti uskonelämän tilannetta, toisaalta taas monen lapsiperheen äideille sekin vähä omaa aikaa olisi jo luksusta.
Toinen on lapsi luku, joka on kyllä hyvin pitkälle henkilökohtainen asia, mutta vakava kysymys juuri niiden äitien kohdalla, jotka eivät ole luotu kaitsemaan isoa lapsikatrasta, tai nuorten, joita suurperheen perustaminen, tai lapsi/vuosi on pelottava asia. Harvassa kuitenkin oikeasti kasvaa niitä äitejä, jotka jaksavat ajatella neljän vuosittain syntyneen lapsen jälkeen, että ihanaa, vielä kymmenen lisää näitä, jos hyvin käy. Lapsilukumäärä on yleisesti ottaen vanhoillislestadiolaisilla perheillä suuri, joten siitä on ajan saatossa muodostunut yhä enemmän käsite. Melkeimpä hääyön jälkeen sitä aletaan odotella, jos et sinä, niin älä huoli, sukulaiset, tutut ja ystävät odottavat kyllä puolestasi. Seurustelu, kihlautuminen ja avioliitto saattaa kaikki mennä ohi sen kummemmin nauttimatta, kun paineet yhteisen elämän tietynlaisista odotuksista nuoressa ihmisessä kasvavat.
Seitsemäntoistavuotiasta naimisiinmenijää en uskalla edes ajatella.
Nuo edellä mainitut asiat aiheuttavat paitsi ristiriitaisia kysymyksiä, aiheuttavat myös elämisen tietynlaisten odotusten alla. Noiden täyttyminen tulee jo niinkin tärkeäksi, ettei uskoa enää pinnan alta löydykään. Siinä ahdistavuudessaan omien henkisten vaikeuksien viidakko on valmis, jossa harva sinua jaksaa auttaa, mutta tällä tiellä on pysyttävä, olipa keinot mitkä hyvänsä.
Vanhoillislestadiolaiset perheet ovat ottaneet uskonnollisuutensa kunnia-asiaksi. Jos eivät omaksi ilokseen, niin toisten. On suuri kunnia, jos perheessä ei ole "epäuskoisia" lapsia, vaan kaikki "ovat pysyneet uskossa", hinnalla millä hyvänsä.
Suuren perheen nuorilla äöideillä ei tulevaisuus kovin valoisalta näytä. Kun sisarusten vaimot ja sisaret sikiävät, ovat heillä omat murheensa ja omat hoidettavansa, eikä kukaan tarjoa apua.
Älä kuitenkaan mene tekemään seuraavaa; "Kiellä uskoasi". Sen jälkeen he vähän aikaa piinaavat sinua, kun eivät millään osaa hyväksyä, että täällä on ihmisiä, joille heidän asettamansa vaatimukset uskon nimissä ovat liian suuri pala nieltäväksi.
He eivät hyväksy moista pitkään aikaan, vaan tekevät kyllä aivan kaikkensa, ansin saadakseen sinut takaisin, toiseksi sulkeakseen sinut ulos. Jäät melkeimpä yksin, kovasti liioiteltuna.
Elämä "pahassa maailmassa", jota teille vanhoillislestadiolaiset on saarnattu lapsesta pitäen, sisältää myös sen oikean tien, joka ei vaadi minkäänlaisia uhrauksia. Saa uskoa vapaasti, tältä paikalta, tällaisena, eikä siihen vaadita ehtoja, jotta armon saisi. Ei näin tehnyt Jeesuskaan aikoinaan, eikä näin tee uskovat tänäkään päivänä, joten irrottaudu rohkeasti orjuuden kahleista, jotka imevät sinusta voimat ja uskomisen mielekkyys katoaa.
Se on joka ikinen kerta sen arvoista.
Vastaukset 5
Vanhimmat
tallaaja että millä tavoin olet itse uskovaine ja miten hoidat sitä , kyllä sun kirjoituksesta kuulasi että kaikkien pitäisi elää yhtä maallisen hyyvyyksien perässä kuin sinä ja kauhistwellaan mistä lapset semmosta ja semmosta oppii ja niin edelleen kyllähän ne oppi kun kaiken hyväksyy maailma syntiä täynnä
Huomaa kilsan päästä, ettei sulla oo mitään käsitystä vanhoillislestadiolaisen uskon ja "kulttuurin" todellisesta sisällöstä. Ei mistään saa sellasta iloa ja voimaa jaksaa arjen keskellä ku aidosta sydämen uskosta.
"Huomaa kilsan päästä, ettei sulla oo mitään käsitystä vanhoillislestadiolaisen uskon ja "kulttuurin" todellisesta sisällöstä. Ei mistään saa sellasta iloa ja voimaa jaksaa arjen keskellä ku aidosta sydämen uskosta."
Ai sää huomaat kilsan päästä ettei oo mitään käsitystä vanhoiolislestadiolaisuuden uskon ja "kulttuurin" todellisesta sisällöstä.
Olen kuitenkin jokatapauksessa elänyt lapsuuteni/nuoruuteni kyseisen "taivaan valtakunnan" sisällä, joten jonkinlaista suuntaa voisi ehkä olla.
Se on hieno asia, että sulla on aito ja hieno sydämen usko ittelläs, sellasta se pitää ollakin, että se taivaaseen vie. En minä sydämenuskosta puhunutkaan, vaan uskonnosta ja uskonnollisesta käyttäytymisestä ja sen vaatimukseta vanhoillislestadiolaisessa uskossa.
Toisaalta ymmärrän teitäkin, varsinkin niitä, jotka ovcat lapsesta saakka ko. uskontoon kasvaneet, olenhan itsekin. Niin kauan kuin siellä sisällä olet, et valitettavasti kykene näkemään kuin sen, mitä sinun annetaan salakavalasti ohjailemalla nähdä.
Monille vanhoillislestadiolaisella maailma on pimeä paikka, ja onhan se, mutta sieltä löytyy myös ne Jumalan lapset, yhä tänäkin päivänä.
Suurin harhakäsitys on se, mitä vanhoillislestadiolaiset yleisesti muista uskovista ajattelevat, ettei heille mikään ole syntiä.
On kyllä, mutta minun uskoni synnin määrittelijä ei ole srk, vaan Jumala Pyhän Henkensä kautta kaiken minulle osoittaa.
Ja suuria harhakäsityksiä kannattaisi lähteä joskus kyseenalaistamaan, että tietää kulkevansa juuri sitä tietä, missä jalat painavat vähiten.
EI Jeesus raamatussa käskenyt liittymään moisiin..
Siksi näetkin tuon kiiltomaisuuden...
Synti on sama kuin harha. Se tarkoittaa, ettemme ole Totuudessa eli Jumalassa.(syntiä on se, mikä erottaa Jumalasta). "Älkää maailmaa rakastako", sanoo Jeesus ja tarkoittaa tätä aineellista, havainto- ja muotomaailmaa. Risti symboloi materiaa eli ainetta. Meidän on vapauduttava rististä(maailmasta) antautumalla sille täysin, kuten Jeesus vertauskuvassa osoittaa eikä pakenemalla sitä. Vl-säännöt syntielämän suhteen on peräisin siitä, kun synti käsitettiin väärin kristillisyydessä yleensä.