Kossubensa tulee.
Topias
6569
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
EU maksaa miljardien maataloustuet, jotta rehuista voidaan puristaa muutama tippa öljyä. Järki hoi äly älä jätä.
Kännissä kun käki ja tankki on puoli välissä litra kossua 1.33 ja elämä hymyilee taas eikä haittaa vaik nousis jopa 2 euroon.
On kehitettävä menetelmä, jolla kossu voidaan erottaa pensiinistä.
Ainakin vielä kossu on moninverroin tyyriinpää, kuin kalleinkin pensini.
Etanolin 5% seoskin pilaa moottorit ennen aikojaan: karstoittaa venttiilit ja tahmaa venttiilivarret siten että syntyy käynnistysongelmia (vrt. Teboil Terra-bensiini 90-luvulla). Samoin tehot laskee. Hitto mihin tää maailma on menossa.
Suomessa sentään sen verran järkeä että etanoli tuotetaan kotimaassa, kotimaisista raaka-aineista. Ruotsalaiset rahtaa etanolinsa brasiliasta, brassit tuottaa etanolia miinusmerkkisellä hyötysuhteella, eli käyttävät yhden etanoli litran tuotantoon reippaasti enemmän fossiilisia polttoaineita.
Ruotsin etanoli osa tuodaan Brasiliasta,,mut ruotsissa on tehty jo etanoli 7 vuotta sitten,nyt sitä vamistetaan Ö-viks,,pitäs seurata vähän paremmin ennen kun alkaa puhua mitään ruotsin etanolin valmistukseta,,,,naurattaa miten tynkämäistä suomen homma onkaan..
Eikä se mitään nokeuta moottoria puhukaa vaan paskaa kun ettähän t eole vielä voineet koittaa mitenkään käyttä sitä E85,,,,,sama mitä propakantaa se Neste puhuu se on heidän viina päät