Mitä kuuluu? Ajattelinpa kysyä, koska olisi kiva lukea ihan tavallisia kirjoituksia äitiydestä ja arjesta. Näkyy taas nimittäin olevan ihan turhat asiat päällimäisenä keskustelussa.
Itse olen hirvittävän onnellinen. Tyttäreni on nyt kolme ja puoli vuotias. On suuri ilo ja onni, että lapsi on terve kaikin puolin. Olen itse päiväkodissa töissä ja siellä on tullut vastaan monenlaista lasta. Terveyttä osaa arvostaa, kun on nähnyt lapsilla vaikeaa vammaisuutta.
Ostettiin miehen kanssa talo. Pääsimme vihdoinkin pois hikisestä kaksiosta, nyt on runsainmitoin tilaa sekä talossa, että omalla pihalla. Tytär rakastaa uutta kotiaan, niin myös me vanhemmat.
Nautin elämän pienistä iloista, kuten vaatteista (olen kirpparifani) ja marjassa käymisestä.
Vapautta tämä on, oma rauha, oma koti, ihana perhe, omat ajatukset, mielenvapaus, mielekäs työ.
Täytän itse kohta 21 vuotta, joten teinivuodet ovat ohi. Silti muistan elävästi myös ne 9 kuukautta, jotka olin äiti alaikäisenä. Ei se aina niin ruusuista ollut tietenkään rahapulan ja kavereiden menettämisen vuoksi. Mutta onko se raha tärkeintä? Entä ne kaverit? Jälkeenpäin olen ajatellut, että olikin ihan hyvä, että kavereiden todelliset luonteet tulivat esiin. Nyt jäljellä on ne parhaat ystävät, sekä joukko uusia, lähivuosina saatuja kavereita. Se, että joskus on ollut rahasta hyvin tiukkaa, on opettanut arvostamaan rahaa ja tavaraa ihan erilailla. Vaikka nyt taloudellinen tilanne on parempi, meillä ostetaan paljon uudenveroisia vaatteita kirppareilta, tilaillaan halvoista kuvastoista, tehdään itse mm. verhoja ja leluja, eikä takuulla nakata hyvää tavaraa roskiin. Olen hyvin onnellinen siitä, ettei tyttäreni ainakaan vielä ole kiukutellut minkään kalliin lelun perään. HUH! Olen siis onnistunut tavoitteessani. Tyttäreni rakastaa mm. kyniä ja vihkoja, joiden hintataso ei ole liian huikea. Ja mikä ilo onkaan seurata piirtämisen kehittymistä...
Tällaista tänään :)
Itse olen hirvittävän onnellinen. Tyttäreni on nyt kolme ja puoli vuotias. On suuri ilo ja onni, että lapsi on terve kaikin puolin. Olen itse päiväkodissa töissä ja siellä on tullut vastaan monenlaista lasta. Terveyttä osaa arvostaa, kun on nähnyt lapsilla vaikeaa vammaisuutta.
Ostettiin miehen kanssa talo. Pääsimme vihdoinkin pois hikisestä kaksiosta, nyt on runsainmitoin tilaa sekä talossa, että omalla pihalla. Tytär rakastaa uutta kotiaan, niin myös me vanhemmat.
Nautin elämän pienistä iloista, kuten vaatteista (olen kirpparifani) ja marjassa käymisestä.
Vapautta tämä on, oma rauha, oma koti, ihana perhe, omat ajatukset, mielenvapaus, mielekäs työ.
Täytän itse kohta 21 vuotta, joten teinivuodet ovat ohi. Silti muistan elävästi myös ne 9 kuukautta, jotka olin äiti alaikäisenä. Ei se aina niin ruusuista ollut tietenkään rahapulan ja kavereiden menettämisen vuoksi. Mutta onko se raha tärkeintä? Entä ne kaverit? Jälkeenpäin olen ajatellut, että olikin ihan hyvä, että kavereiden todelliset luonteet tulivat esiin. Nyt jäljellä on ne parhaat ystävät, sekä joukko uusia, lähivuosina saatuja kavereita. Se, että joskus on ollut rahasta hyvin tiukkaa, on opettanut arvostamaan rahaa ja tavaraa ihan erilailla. Vaikka nyt taloudellinen tilanne on parempi, meillä ostetaan paljon uudenveroisia vaatteita kirppareilta, tilaillaan halvoista kuvastoista, tehdään itse mm. verhoja ja leluja, eikä takuulla nakata hyvää tavaraa roskiin. Olen hyvin onnellinen siitä, ettei tyttäreni ainakaan vielä ole kiukutellut minkään kalliin lelun perään. HUH! Olen siis onnistunut tavoitteessani. Tyttäreni rakastaa mm. kyniä ja vihkoja, joiden hintataso ei ole liian huikea. Ja mikä ilo onkaan seurata piirtämisen kehittymistä...
Tällaista tänään :)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Meillä kuuluu todella hyvää. Päivät menee kuin siivillä ja poika kasvaa nopeammin kuin uskoisikaan/toivoisikaan. Miehen kanssa menee todella hyvin. Jaksamme hellitellä ja välillä löytää omaa aikaakin, sekä itselemme että toisillemme.
Eilenkin olin onneissain, kun pääsin yksin katsomaan elokuvaa elokuvateatteriin. Poika oli jo mennyt untenmaille ja isä halusi jäädä kotiin pelailemaan tietokoneella.
Poika yrittää jo nousta ylös nahkapallille, matalalle sellaiselle sekä yrittää kiivetä rappusia.
Minun vanhempani rakastavat tyttärenpoikaansa kyllä todella paljon, samoin mieheni vanhemmat.
He haluavat usein nähdä, vaikka välimatkaa onkin se 200 km minun vanhempiini. Miehen vanhempien luona nyt käydään useammin, koska he asuvat 20 minuutin ajomatkan päässä meistä.
Suoritin autokoulunkin tässä välissä ja nytten on enää C-kortti suorittamatta, jotta voin työskenellä ambulanssissa (ja tietenkin tutkinto, mutta suurinosa siitäkin on jo taskussa :P).
Olen kyllä ihan oikeasti onnellinen. Poikaani rakastan eniten tässä maailmassa, ja hän on tärkein minulle. En ikinä antaisi häntä pois. Suoraan sanottuna, kuolisin hänen puolestaan.
Ainoa huoli tällä hetkellä liittyy mieheni pappaan, hän on ollut jo sairaalassa kesäkuusta asti, ja tuskin pääsee enää koskaan kotiin. :(
Mukavaa että teilläkin pyyhkii hyvin.
On kyllä aivan mahtavaa kun isovanhemmat pystyvät osallistumaan lapsen elämään niin paljon, kiitos heidänkin nuoren ikänsä (44-52 vuotiaita). Ja kaikenlisäksi minun iki-ihana mummuni on vielä minunkin lapseni ilona (82v).
Kaksi isomummua lapseni on jo menettänyt :( Toisen vauvana ja toisen tänä kesänä. Tsemppiä teille ja papalle!
mul on kolmevuotias tyttö Aurora Ja kaksoset Tara ja Lana vuoden vanhoja. ja Pamela 7kk ja odotan viidennettä lasta unohdin kertoa onneni edellisessä viestissä. syntyy Toukokuussa!
mun isä on 37.v äiti 37.v ja mun mmummuni ja pappani ovat elossa ja seuraamassa neljän lapseni elämää
Hyvää, oikeastaan loistaavaa meille kuuluu. Poika on 8kk, terve, vilkas ja iloinen isin ja äidin aurinkoinen. Me ollaan miehen kanssa naimisissa ja kituutellaan kerrostalokaksiossa kissojen ja koiran kanssa. Tai ollaan me ihan kohtuullisesti pärjätty kun mies on ollut töissä, eikä sillä rahalla sinänsä mitään merkitystä ole. Oma talo olis kyllä kyllä kiva, mut täytyy vaan jaksaa odottaa.
On ihana seurata pojan kehitystä, se oppii jatkuvasti uusia asioita, tänään keksittiin miten kirjan saa auki ihan itse=) Oma arvomaailma on muuttunut täysin uusiin mittasuhteisiin, perheen turvallisuus ja hyvinvointi on asettunut päällimmäiseksi. Alkuaikoina jopa niin pahasti että havahduin vasta pojan ollessa 5kuukautinen että minulla on muitakin rooleja kuin äiti ja vaimo, olen myös ystävä monille rakkaille ihmisille, jotka eivät ole hylänneet minua ja osa pientä kiinteää, toisistaan huolehtivaa sukua, joka nyt naimisiin mentyäni tosin on kasvanut monella upealla jäsenellä
Ensi kuussa juhlistan 21v synttäreitäni parhaan ystäväni kanssa, joka on jaksanut olla tukenani huonoinakin aikoina. Elämä ei aina ole ollut kovin tasainan ja jokunen kivikin on sattunut mukaan. Minäkin työskentelen alalla, jossa näen paljon sairaita ihmisiä, joten oma ja läheisten terveys on minulle lottovoitto!
Poika juhlii synttäreitään minun jälkeeni. Joulukuussa tulee 2 vuotta elämän polkua täyteen. Monta ihanaa hetkeä on takanapäin muistoissa ja toivottavasti edessäpäin on paljon aurinkoa!
Miehelle vielä hyvä työpaikka niin kaikki on napillaan. =)
Hyvää jatkoa teille ja raikasta syksyä!
Moi oon 20.v nainen mä sain ekan lapsen 17.v Aurora on terve kolmivuotias pikku tyttö ja sitten tuli kaksoset Tara ja Lana vuoden vanhoja tyttöjä ja terveitä on molemmat synnytys meni hyvin :) ja sitten tuli Pamela 7kk vanha terve tyttö eli mul on neljä lasta ja kaikki hyvin lapsieni isän kanssa olen naimisiisa onnelisena! ja perheen iskä on töissä ja i tse opiskelen kielijä.
Meidän perheeseen kuuluu äippä 20v, iskä 23v ja poika 2v. Ukko on ammattikorkeakoulussa, minä saan lakin jouluna, ja meillä on tilapäinen köyhyys tilanne :) Asumistuki ja miehen opintotuki pistettiin poikki.
Olisin halunnut jäädä pojan kaa kotiin ku koulun sain päätökseen, mut tajuttiin et mun on hyvä saada vähän työkokemusta. Toistaseks ei kyl oo löytyny. Viikon oon ettiny.
Haaveissa on kakkos auto ja rivari, sekä vauva. Ja mulla häät. Miehellä ei :(
Arki on nyt vihdoin löytänyt sen oikean paikkansa, ja kaikki on kaikin puolin hyvin.
Välillä kyllä kyllästyttää epäromanttinen miehen kuvatus.
Kun nyt löytyis se unelma duuni :) tai edes liki.